Rapatessa Roiskuu

Viime viikon perjantaina mies lähti reissuun ja ihan kohta hänen pitäisi palata raskaalta matkalta takaisin. Onneksi, sillä kotona on ollut aika tylsää, vaikka en ole koko aikaa kotona toki ollutkaan. Miehen "pakollinen" kevät loma alkaa olla jo tuttu juttu. Viime vuonna tuo samainen reissu ajoittui vain huomattavasti hankalampaan kohtaan. Silloin oli töissä sellainen vilske ja vilinä, että joutui kalenteria lyömään kiinni, ettei olisi tullut liian täysiä päiviä. Koiran rakon kestävyys kun on rajallinen. Toista oli tänä vuonna. Olen voinut pitää etäpäiviä ja tehdä kotoa käsin huomattavasti enemmän töitä. Hyvä vaan. Muistan, kuinka viime vuonna pää alkoi hajoilla jo alkuvaiheessa. Selitin kaikki tekemiseni ääneen koiralle kuin täyttääkseni hiljaisen asunnon. Joku olisi saattanut pitää mua ihan tärähtäneenä. Tosin siltä se kyllä tuntuikin. Tällä kertaa olen nauttinut hiljaisuudesta. Olen lukenut ja katsonut sarjoja. Niin ja tietenkin tehnyt töitä. Meistä kahdesta se olen...

Kirkon kellot kumisevat. Siinä on jotain rauhoittvaa. Tasainen syke ja rytmi: Dong, dong, ding. Se toistuu kerta toisensa jälkeen. Kutsuu koolle, kutsuu hiljentymään ja rauhoittumaan. Minä muiden joukossa jo tutuksi käyneessä koti kirkossa. Urkupillit viheltävät. Ilma kiertää niiden läp. Kirkonkellojen soitto loppuu ja urut alkavat soida. Alttarilla palaa kaksi kynttilää. Ja takapöydältä löydän kolmetoista kynttilää, Jeesus ja opetuslapset.  Havahdun ajatuksistani, kun pappi alkaa puhua. Rauhoittava ääni saa minut rentoutumaan ja tuntemaan oloni hyväksi. Juuri tältä kirkossa pitäisi tuntua. Olen tervetullut. Pappi pyysi minua muistelemaan ensimmäistä ehtoolllistani. Miltä kirkossa näytii, miltä tuntui? Miltä ympärillä tuoksui ja miltä leipä ja viini maistuivat? Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä mitä ehtoollinen merkitsee minulle tänään. Ensimmäisen ehtoolliseni sain konfirmaatiossa. Kirkko oli täynnä ihmisiä ympäri Suomea. Kaikilla oli hienot vaatteet päällä ja j...

Saapui Hussilta kirje. Aika olisi varattu kummallekin yhteisesti. Jos olisin tiennyt mitä tuo kirjeen saaminen ja avaaminen saa aikaan, olisin antanut olla. Tiedänpä mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan, "että sitten kun helvetti jäätyy." Olipa oikeasti tuskainen loppuviikko. Ei ollut ympärillä puhetta. Väistelyä, ei kosketusta, siis edes sitä pienintä hipaisua. Lopulta paperit lenteli pitkin lattioita ja sitten itkettiin. Tai siis minä itkin. Yhdessä ei siis tässä vaiheessa mentäisi. Yritetään vielä ennen tarkempia tutkimuksia. Peruin yhteisen naisten klinikalle. Jos ei yhdessä mennä, ei tutki kumpaakaan. Oli heidän viesti. Eivät tee julkisella pelkästään naisten tutkimuksia. Gynelle jos haluaa, niin yksityiselle on mentävä. Vaikka haluan ja toivon lasta, en oikeasti halua menettää tuota miestä. Kyllä hänkin lapsia haluaa. Enpä kuitenkaan haluaisi olla mieheni vihamies. En halua toiste nähdä sitä, kun hän suuttuu. Melkein seitsemän vuotta ja ensimmäinen näin iso rii...

Eilen postiluukusta kolahti vihdoin ja viimein lähteaika lääkäriin. Avasin kuoren jännitysteksestä sekaisin. Oma hämmennys oli suhteellisen suuri, sillä aika oli suoraan hormonipolille. Ensin hoitajalle ja sitten lääkärille. Olin kyllä tietääkseni hakenut lähetettä gynegologille. Tarkoitus oli tässä vaiheessa vain katsoa, että onko mulla paikat kunnossa. Noh, eihän se ihan näin mennyt. Aikahan napsahti molemmille ja miehen reaktio oli ihan omaa luokkaansa.  Avauduin miehen reaktiosta. Sain niskaani ryöpytyksen, jossa todettiin, että jos mieheni ei ole valmis tähän, ei hän ole valmis isäksikään. Kuinka paljon se loukkasi, vaikkei sanoja ollut sellaiseksi tarkoitettu. Kukaan muu ei tiedä meidän tilannetta. Olimme ajatelleet reitin hieman toisenlaiseksi. Juu, ymmärränhän minä, että on tärkeä tutkia molemmat, mutta kyllä ihmisen pitää itse olla valmis niihin tutkimuksiin.  Jäin oikeasti miettimään sitä, miksi lapsettomuus saattaa hajottaa parisuhteen. Asetammeko me miehi...

Olen viikonlopun leirin jälkeen ollut niin väsynyt ja olokin on ollut kuin junan alle jääneellä. Jokainen lihas on huutanut hoosiannaa. Onko siis mikään ihme, että rakkausviikkokin pääsi alkamaan niin, etten sitä meinannut muistaa millään. Eilen illalla juuri ennen nukkumaan menoa, kun ehdin selailemaan uutisia, silmiini osui Iltasanomien sivuita auttamisgenerattorin. Idena onkin se, että mikä on juuri minullle sopiva tapa auttaa tänään. Ajatus on hyvä. pienellä vaivallahan me voimme auttaa muita, jotta kaikilla voisi olla vähän parempi täällä. Itselleni tuo generaattori vannotti, että lupaan järjestää ideointiplaverin töissä ja kuunnella muiden ideoita. Tämän vuoden rakkausviikon teemana on "minä välitän". Puhutaan siis lähimmäisen rakkaudesta. Ihanaaa! Teema on minulle jotenkin jo valmiiksi niin tuttu, mutta kuitenkin tämän viikon aikana aion seurata rakkausviikon teeman mukaisesti omaa sydäntäni ja päätäni. Aioin välittää muista. Voisin soittaa ystävälle, jonka kansa ...

Tekstissä käytetyt laulun sanat ovat Markku Perttilän Vierellä kulje -kappaleesta. Täällä jo ilta tummenee, väsynyt tuuli huokailee. Keitimme vielä iltateen ja kuljemme yöhön hiljaiseen. Takana alkuaskeleet, edessä uutta aukenee. Suru ja riemu vuorollaan kutsuvat kanssaan kulkemaan.    Aika usein olen viime aikoina pysähtynyt miettimään aikaa. Sitä aikaa, jonka olen saanut mieheni kanssa yhdessä kulkea. Olemme selvinneet jo monesta liemestä yhdessä. Olemme selvinneet läheisen sairaudesta, taloudellisesta ahdingosta ja kaikesta arjen kiireydestä. Olemme selvinneet pitkästä välimatkasta ja siitä, että olen työni puitteissa suhteellisen paljon pois kotoa.   Olemme järjestänet yhdessä olomme aikana aikatauluja uusiksi moneen kertaan. Annamme toisillemme aikaa silloin kun se on mahdollista, mutta emme myöskään velvoita toisiamme viettämään kaikkea yhteistä vapaa-aikaa yhdessä. Puhumme asioista, mutta voimme myös olla hiljaa ja silti nauttia toistemme seurast...

Eilen sain vihdoin ja viimein varattua ajan gynelle. Siitä on moni mulle sanonut jo pitkään ja joo tiedän, että olisi varmaan pitänyt tuokin asia hoitaa jo aikoja sitten pois alta, mutta mutta.. Moni sanoo, että suomalainen mies ei puhu. No kyllä se taitaa päteä samalla tavalla myös meihin naisiin. Lapsettomuus on kipeä asia. Sitä on äärettömän vaikea ottaa esille. Huomasin sen gynelle aikaa varatessa. Tai siis gynellehän ei saa suoraan aikaa varattua vaan pitää mennä lääkärin kautta, joka sitten kirjoittaa lähetteen, jos kokee sen tarpeelliseksi. Suositushan on se, että gynellä käytäisiin kerran vuodessa katsomassa, että kaikki on ok. Multa hoitaja kysyi puhelimessa, että onko kyse jostain sairaudesta. Nii-iin.. Kyllähän siinä sai taas hetken miettiä, että mitä sitä vastaa. Sönkötin siinä sitten, että ei tai ehkä tai miten sen nyt sitten ottaa. Olin hetken hiljaa ja kerroin kaiken oleellisen. Toisaalta se tuntui häpeälliseltä myöntää, että hei mussa saattaa oikeasti olla jotain...

Lauantaina, kun kävimme viettämässä iltaa olut expoilla , nosti kotiin lähtiessä miehellä jonkin asteinen suojeluvaisto. Tai jos sitä voisi suojeluvaistoksi sanoa. Minä en pidä yhtään humalaisista miehistä. Etenkään niistä täysin tuntemattomista, jotka tulevat perään huutelemaan ja viheltelemään. Välillä sitä tuntuu, että on jokin magnetti, joka vetää näitä puoleensa. Pois lähtiessä ensimmäiset aloittivat huutelun narikkajonossa. Päästessämme ulos asti kulkivat jo perässä huudellen jotain mukaan lähtemisestä. Silloin näin ensimmäisen kerran, kuinka miehellä rupesi ärsytys nousumaan. Ensimmäinen kerta kahdeksan vuoden aikana. Olin hämmästynyt ja olin kuin en välittäisi takana kulkevista ja huutelevista miehistä mitään. Mies vain kommentoi pomolleen, jonka kanssa olimme liikenteessä, että toisethan ei niiden kuskia vie. Kotimatkalla ja kotonakin vielä puhuttiin asiasta. Kyse ei ollut mustasukkaisuudesta vaan siitä, ettei rauhassa saa kulkeakun toiset huutelee perään. Se on raivost...

Tammikuussa päästiin lähtemään kauan odotetulle häämatkalle . Nyt kun asiaa ajattelee niin herää taas matkustamisen kaipuu. Jonnekin olisi päästävä ottamaan irti arjesta ja tästä kiireestä. Sitä hetkeä odotellessa pitänee tyytyä valokuviin edelleseltä reissulta.  Me käymme suhteellisen säännöllisesti miehen kanssa tekemässä päivävaelluksia. Teneriffa antoi tähän myös mahtavat puitteet. Lähdimme Los Cristianosista Montanã de Guaza -vuoren ylitse kulkemaan Pal-Mariin. Vaikka nousua yli suhteellisen paljon, oli reitti kuitenkin suhteellisen helppokulkuista. Otimme suunnaksi tuttuun tapaan geokätkön. Kätkö olikin sellaisella paikalla, jonka halusin itse henkilökohtaisesti nähdä. Kalankasvattamoita. Niiden lähellä voi kuulemma nähdä myös delfiinejä. Tulivuoren kraaterille asti emme jaksaneet lähteä, vaikka siellä oli kätkö. Ilman yllättävä lämpeneminen ja veden väheneminen sai meidät jatkamaan matkaa. Montanã de Guazalta näkymää Pal-Mariin. Kapeita polk...

Eilen alkoi se alusvaatekurssi, jota olin odottanut kuin kuuta nousemaa melkein vuoden verran. Yhdistimme miehen kanssa kyydit ja heitin hänet töihin ennen kurssille suuntaamista. Kotoa lähtisessä pakkasin mukaan oman ompelukoneen ja kaiken varalta laina ompelukoneen plus tietenkin kaikki muut ompelutarvikkeet. Eväätkin laitoin kuntoon hyvissä ajoissa aamulla, jotten vaan missään tapauksessa myöhästyisi oman ryhmäni alusta. Alku oli ihan lupaavaa. Pienen tappelun jälkeen saatiin koneeni toimimaan yhteistyössä. Pääsin ottamaan mitat ja aloittamaan kaavojen ja foamin leikkaamisen. Sitten ne ongelmat alkoivatkin ihan toden teolla. Oma kone alkoi heittää ylälankaa alas lenkistä tai vaihtoehtoisesti se katsaisi langan aivan neulan vierestä. Aikani tappelin sen kanssa ja sitten siiryin jatkamaan tappelua varakoneen kanssa, jota en ollut saanut laitettua kuntoon. Se kun ei halunnut tehdä ommelta ollenkaan. Useamman tunnin siitä koneiden kanssa tapeltuani päätin luovuttaa ja laittaa päivä...

Vihkipuhe 5.9.2016  Heidi ja Jani, hyvät häävieraat. Rakkaus on lahja. Se on pyyteetöntä, jota ei voi ansaita, vaikka kuinka yrittäisi. Rakkaus on myös toisen tukemista ja auttamista. Se on rinnalla olemista ja kulkemista samaan suuntaan yhteisellä matkalla. Heidin ja Janin yhteinen matka alkoi laivalta, yhteisten ystävien keskeltä. Jani, olit kiinnittänyt huomiosi Heidiin heti. Näit hänen olemuksensa ja kauneutensa. Heidi, sinä näit Janissa tyylikkään ja komean herrasmiehen, joka sai jalkat altasi. Te olette yhdessä ehtineet jo kulkea tovin samaan matkaa ja tänään saamme viettää  yhteisen matkanne tärkeää juhlaa.  Rakastakaa. Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne. Rakasta toisianne. Tähän kehottaa myös Raamattu. Rakkauden kaksoiskäsky kehottaa meitä pyytettömään rakkauteen. Siihen, että seisomme toistemme rinnalla niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Pyyteetön rakkaus on läsnäoloa, jossa ei välttämättä tarvitse sanoa mitään ol...

Kesällä tuttavani soitti minulle, että tietäisinkö ketään joka voisi tulla toiseksi toimittajaksi heidän morsiusmessuunsa. Puhelimessa ollessani pää löi hetken tyhjään ennen kuin vastasin, että minulla on vapaapäivä ja seurakunnalle sopii ja on muuten ok, niin voin tulla jakamaan ehtoollista. Sain morsiusmessussa myös pitää puheen. Puhetta varten kävin pappien tapaan keskustelemassa vihkiparin kanssa. Olin ihan hukassa. En minä tiennyt mut minun pitäisi kysyä ja niinpä kyselin sitten kaikesta taivaan ja maan väliltä. Laitoin vihkiparin jopa kirjoittamaan muutamia vastauksia ylös, jotta minulla olisi jotain konkreettista mihin voisin tarttua. Puhetta kirjoittaessani muistelin kaikkea näkemääni ja kuulemaani. Muistan nähneeni ja kuulleeni syvän rakkauden kummassakin. Muistan erottaneeni selkeäsi sen, kuinka paljon tämä pari oikeasti rakastaa toisiaan. Jäin miettimään rakkautta ja sitä mitä se on. Rakkaus on lahja. Sitä ei voi kukaan ansaita. Toki toisen puolesta voi tehdä asioita,...

Tästä huomaa sen, että eläimestä kun kirjoittaa niin sitä tekstiä ei kannata koskaan laittaa tulemaan ajastuksella ulos. Eläimen tila kun voi muuttua ihan koska vaan ja täysin arvaamatta. Meillä saattoi olla hetken se terve koira , koska juoksut alkoivat. Mutta juoksujen alkaminen toi esille myös sen varjopuolen, joka kehkeytyikin kohtutulehdukseksi. Tila oli lääkärin mukaan lähtenyt todennäköisesti kehkeytymään joko heti juoksujen loputtua tai jo niiden ollessa päällä. Onneksi saatiin Sofille siis eläinlääkäri aika eilisillalle. Ajat olivat myöhässä hätäsektion vuoksi, mutta enpä vielä siinä vaiheessa edes tiennyt, kuinka kipeä Sofi todellisuudessa olikaan. Kun meidän vuoro oli, alkoi koko tilanne selvitä hyvinkin nopeasti. Leikataanko, kysyivät minulta. Vastasin vain, että leikataan jos on suurempi todennäköisyys selvitä. Päässä kuitenkin kummitteli koko ajan, että Sofin sisko kuoli märkäkohdun poistoon kohdun ollessa epämuodostunut ja sitä kun ei saanut leikattua irti. ...

Hyvin harvoin olen yksin kotona yötä. Lähestulkoon aina se on niin päin, että minä olen se, joka on reissussa ja mies on kotona koiravahtina. Nyt kun toiselle tarjoutui mahdollisuus lähteä tien päälle, niin en todellakaan edes ajatellut sanovani poikkipuolista sanaa. Sinne se siis suuntasi meren taakse kahden yön reissulleen kätköjen perässä. Viettäköön laatuaikaa geokollegan kanssa. Ei se ole minulta pois, vaikka jo nyt onkin ikävä. Toisaalta mikä ihana vapaus tehdä vaikka mitä. Yleensä kun minun kotoa poissaolot kuluu työtehtävien merkeissä. Illalla kun sänkyyn pujahdin, kiskaisin miehen kaapista t-paidan. Se päällä on hyvä nukkua. Koiruuskin käpertyi tutulla tavalla polvitaipeisiin kiinni. Kai se odottaa, että mies tulisi kuitenkin yöllä kotiin. Etäisyys antaa tietyllä tapaa puhtia parisuhteeseen. Mikään ei ole mukavampaa kuin se, että tietää toisen tulevan reissusta kotiin tyytyväisenä ja onnellisena. Ja sitä paitsi kotiin on aina kiva palata. Sen olen omien reissujeni...

Kiirastorstai iltana löysin itseni jälleen istumasta kirkon penkistä. Useamman vuoden ajan olen jaksanut kiskoa itseni juuri kiirastorstain iltamessuun. Toki olen yleensä pyrkinyt istumaan mahdollisimman edessä, jopa silloin kuin miulla oli siskoni lapsi mukana. Tällä kertaa oli kuitenkin toisin, sillä löysin itseni istumasta aivan kirkon takaosasta. Istuin hyvän ystäväni kanssa takapenkissä valmiina juoksemaan pakoon. Nyt halusin ennen kaikkea olla näkymätön, ilman ylimääräisiä katseita. Enkä halunnut, että kukaan näkisi lävitseni. Saarnan aikana havahduin. Ei syyllistämistä. Lempeät sanat siitä, että pöydän ääressä olisi tilaa jokaiselle ja että saisi tulla sellaisenaan eikä ketään käännytettäisi pois. Niin... Minäkin sain mennä omien kipujeni ja haavojeni kanssa, mutta en näkymättömänä niin kuin olin toivonut. Tiesinhän minä, että minut nähtäisiin tuon pöydän ääressä, mutta se, että joku näkisi kaikkein kipeimmän suoraa sydämestä, kosketti. Pöydän isätänä oli itse Kristus, joka...

Etna käynnisti tammikuussa kuva-analyysi haasteen. Etnan blogista Kädestä Pitäen löytyykin selkeät ohjeet mistä tässä touhussa on oikein kyse. Tämä teksti on kolmas kyseistä haastetta ja tällä kierroksella sain valita analysoitavan kuvan, kun Uraäidin ruuhkavuodet arpoi minut tämän haastekierroksen aloittajaksi.  Rymättylän meren rantaa. Syksy 2014. Nostan kasvoni kohti taivasta ja vedän syvään henkeä. Hengitän meri-ilmaa. Jokaisella hengen vedolla rentoudun yhä enemmän ja enemmän. Hartiatkin painuvat alaspäin. Ne eivät ole niin jännittyneinä. Tunnen oloni helpommaksi ja kevyemmäksi. Tuntuu siltä kuin suuri taakka olisi jäänyt pois harteilta.  Rakastan merta. Rakastan sitä tuoksua ja laineiden liplatusta. Voisin istua tunti kausia rantakalliolla ja vaipua omiin ajatuksiin katsellen samalla merelle. Tuntuu hyvälle istua syysauringon lämmittämällä kalliolla ja suoristaa jalat hetkeksi. Kaikki kiire jää taakse ja saan vaan olla. Maisema herää mielessäni henkiin. P...

Jokaisella on oikeus rakkauteen ja siihen, että kokee tulevansa rakastetuksi. Iltasanomat kertoivat Ullasta ja Jaakosta, jotka aikoinaan tutustuivat toisiinsa työpaikalla ja seurustelivat pari vuotta. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja heidän yhteinen aikansa tuli päätökseen. Kuulostaako tutulta? Niin. Tarinan alku voisi periaatteessa olla kenen tahansa meidän parisuhteen alku. Mutta kertomus on siinä määrin erilainen, koska kyseessä on kaksi toisiinsa rakastunutta kehitysvammaista. Ulla ja Jaakko joutuivat vuosiksi toisistaan eroon, sillä heillä ei ollut keinoja selvittää toistensa asuinpaikkaa. Kului vuosia ja kumpikin ajatteli toisiaan kunnes eräänä päivänä diskossa he kohtasivat toisensa jälleen. Kertomus on liikuttava ja tosi. Se on todellisuutta monen kehitysvammaisen osalta. Jokaisella pitäisi olla oikeus rakkauteen ja elää onnellisesti yhdessä rakkaansa kanssa. Valitettavasti se ei ole kaikille mahdollista. Ullan ja Jaakon kaltaisia pareja on enemmänkin. Mikä tukisi he...

Rakkausviikko alkaa olemaan takana ja mikäpä olisikaan parempi lopetus mahtavalle viikolle kuin kestävän parisuhteen resepti. Taustatyötä tehdessä löytyikin päivän postaukselle sopiva artikkeli 11.2.2015  Iltalehdestä.  Parisuhteellen on tutkimusten mukaan löydetty kolme yhdistävää tekijää: suhteeseen sitoutuninen, oma tila ja hellyys. Saman tutkimuksen mukaan pelkkä rakkaus ei ole riittävä. Tosin olenkin tainnut jossain aikaisemmassa kirjoituksessani todeta, että rakkaushan on loppupelissä tahtotila. Kuitenkin kestävän parisuhteen reseptiin rakkauden lisäksi tarvittaan noita kolme ainesosaa. Tutkimuksenhan on siis julkaissut Body + Soul.   Kestävän parisuhteen resepti Reilusti rakkautta Roppakaupalla suhteeseen sitoutumista Luontevasti omaa tilaa Aimo annos hellyyttä Valmistus vaiheessa on hyvä ottaa huomioon aineksien sivuainekset ja sen mitä ne pitävät sisällä. Lisäksi on tärkeää tunnistaa niiden tarpeet itsessä sekä kumppanissa. Tässä vaiheessa ...

Minni ja Mikki ovat olleet pariskunta jo ties kuinka pitkään. Is nostikin heidän esille rakkausviikon kunniaksi. Toisaalta jos katsomme Minnin ja Mikin parisuhdetta tarkemmin, niin saamme huomata, että samat asiat pätevät myös ystävyyteen. Ehkä yksi Minnin ja Mikin onnen salaisuus on se, että he ovat aikojen saatossa oppineet hyväksymään toisensa juuri sellaisina kuin ovat. He tietävät toistensa viat ja sen missä tilanteissa toinen saattaa helposti unohtaa ihan mitä vain. Niin ja ennen kaikkea se, ettei kumpikaan heistä aristele myöntää sitä, että olisi ollut väärässä.  Mielestäni ehkä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista niin parisuhteessa kuin ystävyydessäkin on se, että rehellisesti ja avoimesti voi myöhtää erehtyneensä. Omien virheiden myöntäminen ei koskaan saisi olla liian vaikeaa. Vain virheiden kautta voi oppia jotain uutta. Jos ei mitään muuta niin ainakin itsestään. Myös toisen hyväksyminen sellaisenaan on hyvinkin olennaista. Ei toista voi muuttaa olemaan sella...

Jokainen on varmaa elämänsä aikana jossain kohtaa kirjoittanut rakkauskirjeen . Minäkin olen. Tosin enpä muista, että olisin rakkauskirjeitä kirjoitellut ainakaan omalle miehelleni. Hänelle olen lähettänyt kortteja ja ennen häitä, oikeastaan polttarireissulta, tuli lähetettyä todellinen rakkauskirje tai no rakkauskortti tuolle miehelle. Harva ehkä osaa millään tavalla mieltään minua romantikoksi, mutta kyllä minäkin sitä olen. Harvoin tulee kirjoiteltua rakkauskirjeitä, mutta enemmän osaan arvostaa niitä arjessa tapahtuvia hellyydenosoituksia. En minä kaipaa kauniita sanoja paperilla vaan sitä, että joku pitää kiinni. Toki rakkauskirjeen saaminen varmaan ilahduttaisi mieltä, mutta en minä sitä tarvitse uskoakseni, kuinka paljon tuo mies minua rakastaa.