Tekstit

Näytetään tunnisteella yhteistyö merkityt tekstit.

Helsingin kirjamessut 27.-30.10.

Oeln useana vuotena ollut menossa kirjamessuille, mutta tänä vuonna sain oikeasti mahtumaan sen jopa kalenteriin ja useammalle päivälle. Maltan tuskin odottaa. Kirjamessut järjestetään tänäkin vuonna Helsingin messukeskuksessa 27.-30.10. Ohjelma lavoilla vaikuttaa monipuoliselta ja mielenkiintoiselta ja se mikä lämmittää omaa sydäntä erityisesti on se, että messuilta löytyy jokaiselle päivälle aamuhartaus ja -avaus. Kuulostaa hyvältä. Messuilla on mukana kirjailijoita, kustantajia ja tietysti kirjakauppoja. Samaan aikaan kirjamessujen yhteydessä on ruoka- ja viinimessut. Joten messarin hallin täyttää myös erilaiset tuoksut ja aromit. Ja jos itse on lukutoukka ja puoliso ei välitö kirjoista juurikaan, voi hänet saada mukaan hyvän ruuan ja viinin perässä. En tiedä mitä odottaisin messuilta. Ehkä sitä, että pääsisin tapaamaan kustamoita. Toisaalta haluan päästä vilkuilemaan hieman joululahjoja. Ja ehkäpä löydän itselleni hieman luettavaa kirjapinon jatkoksi.

Värittäminen ei ole vain lasten juttu

Kuva
Viime viikonloppuna oli Helsingin messukeskuksessa Meidän viikonloppu, jossa ehdin vierailemaan. Olihan siellä monenlaista nähtävää ja koettavaa. Messulehtistä selatessani silmiini pomppasi muutaman muun osaston lisäksi Autuutta Aivoille Saimatext -osasto. Messuilta pois lähtiessäni pysähdyin Autuutta Aivoille -osastolle. Siinä vaiheessa ei ollut enää mihinkään kiire ja aikaa oli pysähtyä kaikessa rauhassa. Pistettä koristivat mm. itse väritetyt joulukortit ja puuvärejä oli pöydällä kutsuen värittämään. Esillä oli myös uusi aikuisille suunnattu villiyrttitietoa sisältävä värityskirja. Kysyinpä heiltä, että miksi ihmeessä aikuisille on tehty omia värityskirjoja. Ystävällisesti he minulle avasivat värittämisen ideologiaa sekä sen hyötyjä. Olin hämmästynyt, positiivisesti.   Keskustelin pitkään Raija Kivimetsän kanssa. Hän kertoi minulle siitä, että värittämällä voidaan torjua niin alakuloa kuin kaamosväsymystäkin, sillä värittäminen ja muu käsillä tekeminen kuten esim. virk...

Arvonnan voittaja selvillä

Kuva
Meidän viikonloppua vietetään Helsingin messukeskuksessa 6.-8-11. Minulla oli huikea mahdollisuus arpoa kahden hengen lippupaketti tuohon tapahtumaan. Päätimme miehen kanssa kokeilla, että joskos saisimme Sofin tiputtamaan yhden onnekkaan nimen kulhosta herkkupalan turvin. Virallisena arpojana toimi siis koiramme Sofi messujen aikana järjestettävän lemmikkimessujen kunniaksi ja virallisena valvojana toimi siis rakas aviomieheni. Onnistuihan se. Siispä... Paljon onnea Sumille. Sumille lähti myös s.postilla tieto arvonnan voittamisesta.

Arvontaan lippupaketti Meidän viikonloppuun 6.-8.11. Helsingin messukeskukseen

Kuva
Meidän viikonloppua vietetään Helsingin messukeskuksessa 6.-8-11. Minulla on huikea mahdollisuus arpoa kahden hengen lippupaketti tuohon tapahtumaan. Arvonnan ohjeet löytyvät alta. Mutta mitä siellä siis oikein tapahtuu?   Meidän viikonloppu pitää sisällään viidet eri messut, joilla saa kaikilla vapaasti vierailla samalla lipulla. Meidän viikonloppu aloittaa myös messukeskuksen joulukauden. Paikalta löytyy myös joulupukki sekä tietysti huimasti joulun tunnelmaa.   Elma maaseutumessut  Elma esittelee suomalaisen maaseudun tuotteita ja palveluita:   elintarvikkeita, maaseudun kehittämistä, maaseutumatkailua, maallemuuttoasioita  sekä kotieläimiä ja niiden hoitoa. Eläinhallin asukkeina on mm. lehmiä,  vasikoita, laamoja, alpakoita, possuja, koiria, hevosia, poneja,  lampaita, vuohia, kanoja jne. Eläimet myös esiintyvät Eläinareenalla päivittäin. Metsämessut  Metsän virkistyskäyttöä, metsänhoitoa, metsäalan innovaati...

Yhteistyössä on ylivoimaa - Välähdyksiä Arjest

Kuva
"Viisi naista, viisi elämää- kietoutuneina monenlaisiin välähdyksiin arjesta. Tämä on blogi siitä, kuinka nämä välähdykset muotoutuvat sanoiksi." Sainpa taannoin loistavan idean ja sainpas Kuplallekin tartutettua innostukseni. Siitä se sitten lähti armoton suunnittelu ja pään raapiminen. Halusimme lähteä kokeilemaan jotain uutta, mutta hieman isommalla porukalla. Näin sai alkunsa Välähdyksiä Arjesta -blogi. Tällä hetkellä meitä on neljä kirjoittajaa ja viidennen kirjoittajan aloittamista odotamme kaikki innolla. Minun ja Kuplan lisäksi tuota ihanaa yhteisblogia kirjoittavat Sankari ja Externus. Mutta mistä siis todellisuudessa on kyse? Kyse on blogista, joka raottaa viiden naisen arjen verhoa. Mitä se arki sitten on? Millaisia ajatuksia se meissä herättää? Se on sanoitettua ja kuvitettua arkea, eikä todellakaan mistään ihmemaasta tai toiselta planeetalta, vaan tässä ja nyt. Viisi naista, erilaisia elämäntilanteita ja näkökulmia arjesta ja elämästä ylipä...

Positiivinen hämmennys - Onniblogit

kuulinpa taannoin Blogiyhteisöstä nimeltään Onniblogit. Mielenkiintoni heräsi välittömästi, kun luin heidän esittelynsä. Aitoja blogeja, aidosta elämästä. Kuulosti ihan mun jutulta, mutta enpä uskaltanut edes kuvitella, että minunkin blogini tuonne mahtuisi mukaan. Laitoin kuitenkin hakemuksen, koska olen jo pitkään kaivannut blogilleni kotia, paikkaa johon oikeasti voisin kuulua. Katselin juuri blogiani ja huomasin saaneeni uuden lukijan. Ihanaa! Tervetuloa siis seuraamaan blogiani tai siis elämääni, joka ei ole aina ruusunpunainen ja valokuviakin on toisinaan vähänlaisesti... Mutta siis takaisin asiaan. Samalla tuli mieleen Onniblogit. Miten minun oli käynyt? Oliko päässyt mukaan? Hämmästys olikin suuri, kun avasin Onniblogien sivut. Minut oli valittu! Hyväksytty joukkoon mukaan! Ihanaa. Blogillani on nyt koti. Nyt sitten olen virallisesti lifestyle bloggaaja. Olen otettu ja aivan hämilläni. Ja samalla jopa kiitollinen. Tänään on hyvä päivä. Siis muutenkin. Ja koska puhelin ta...

Leikkilauantai: Loman automatkat

Kuva
Leikkilauantain tarkoitus on motivoida perheitä viettämään luxusaikaa yhdessä sekä sisällä että ulkona touhuten ja myös että vanhemmat löytäisivät tätä kautta lapsilleen kaikkea mukavaa puuhaa. Leikkilauantain on ideoinut Mammalaiffiin Milla. Joku saattaa siis ihmetellä, että miksi minä, lapseton ihminen, haluan edes osallistua tällaiseen yhteistyökuviohon mukaan. Oman työni kautta yritän tukea koko perhettä viettämään aikaa yhdessä. Jemmassa on monenlaista puuhaa ja tekemistä sekä pieniä ideoita piristämään arkea.    Loman automatkat Silloin kun olin muksu, me reissattiin paljon ympäri Suomea kesälomalla. Automatkaa valmisteltiin koko perheen voimin. Porukat mietti paikkoja ja reittejä ja me askarreltiin siskojeni kanssa muun muassa laulu- ja sarjakuvavihkoja. Sarjakuvavihkoissa pääosaa taisi näytellä hyvinkin pitkälle Baby Blues. Noita sarjakuvan pätkiä kerättiin talteen koko vuosi. Yläreunaan kirjoitettiin aina päivämäärä, jotta sarjakuvista saisi jatkumon....

Arjen teologiaa - "On mulla alla maantie sekä prätkä.."

Kuva
Rippileirin aikana pihaan tai no pihaan ja pihaan pärähti joukko motoristeja isoine pyörineen ja kaikkine varusteineen. Onhan se vaikuttava näky ja tien reunassa on kymmenkunta moottoripyörää parkissa ja väki katsoo leuat auki miehiä ja naisia pyörien päällä ajatuksissaan, että tämäkin porukka on niitä moottoripyörä jengiläisiä. Kyseessähän oli täysin järjestetty juttu. Olimme ottaneet yhteyttä Gospel Ridersin porukoihin ja pyytäneet heitä vierailulle rippileirillemme. Ai miksi? Kyseessähän on siis kristillinen moottoripyöräkerho, joka on täysin suomalainen. Nämä motoristit ovat itse löytäneet uskosta jotain sellaista, josta mielellään puhuvat. Ennen puheita toki vuorossa oli odotettu kyyditys. Minäkin pääsin hyppäämään kyytiin ja voin sanoa, etten koe ollenkaan olevani enää mikään rämäpää. En ainakaan samalla tavalla kuin mitä olin nuorena. Vesisade, märkä tie ja todella mutkainen tie sai kyllä oman mielen taipumaan rukoukseen useampaakin otteeseen. Upeaahan se oli, mutta se f...