Tekstit

Näytetään tunnisteella bloggaajien blogiyhteistyö merkityt tekstit.

Yhteistyössä on ylivoimaa - Välähdyksiä Arjest

Kuva
"Viisi naista, viisi elämää- kietoutuneina monenlaisiin välähdyksiin arjesta. Tämä on blogi siitä, kuinka nämä välähdykset muotoutuvat sanoiksi." Sainpa taannoin loistavan idean ja sainpas Kuplallekin tartutettua innostukseni. Siitä se sitten lähti armoton suunnittelu ja pään raapiminen. Halusimme lähteä kokeilemaan jotain uutta, mutta hieman isommalla porukalla. Näin sai alkunsa Välähdyksiä Arjesta -blogi. Tällä hetkellä meitä on neljä kirjoittajaa ja viidennen kirjoittajan aloittamista odotamme kaikki innolla. Minun ja Kuplan lisäksi tuota ihanaa yhteisblogia kirjoittavat Sankari ja Externus. Mutta mistä siis todellisuudessa on kyse? Kyse on blogista, joka raottaa viiden naisen arjen verhoa. Mitä se arki sitten on? Millaisia ajatuksia se meissä herättää? Se on sanoitettua ja kuvitettua arkea, eikä todellakaan mistään ihmemaasta tai toiselta planeetalta, vaan tässä ja nyt. Viisi naista, erilaisia elämäntilanteita ja näkökulmia arjesta ja elämästä ylipä...

Leikkilauantai: Loman automatkat

Kuva
Leikkilauantain tarkoitus on motivoida perheitä viettämään luxusaikaa yhdessä sekä sisällä että ulkona touhuten ja myös että vanhemmat löytäisivät tätä kautta lapsilleen kaikkea mukavaa puuhaa. Leikkilauantain on ideoinut Mammalaiffiin Milla. Joku saattaa siis ihmetellä, että miksi minä, lapseton ihminen, haluan edes osallistua tällaiseen yhteistyökuviohon mukaan. Oman työni kautta yritän tukea koko perhettä viettämään aikaa yhdessä. Jemmassa on monenlaista puuhaa ja tekemistä sekä pieniä ideoita piristämään arkea.    Loman automatkat Silloin kun olin muksu, me reissattiin paljon ympäri Suomea kesälomalla. Automatkaa valmisteltiin koko perheen voimin. Porukat mietti paikkoja ja reittejä ja me askarreltiin siskojeni kanssa muun muassa laulu- ja sarjakuvavihkoja. Sarjakuvavihkoissa pääosaa taisi näytellä hyvinkin pitkälle Baby Blues. Noita sarjakuvan pätkiä kerättiin talteen koko vuosi. Yläreunaan kirjoitettiin aina päivämäärä, jotta sarjakuvista saisi jatkumon....

Ainekirjoitushaaste 2015 - Kesäyö

Kuva
Ainekirjoitus haaste on taas täällä.  Merianne oli bongannut aikaisemmin muistaakseni Leluteekki -blogista. Haasteesta on jo kirjoitettu useampi osa, mutta edelleen halukkaat pääsevät mukaan. Tällä haaste kierroksella  Revontulipalo n Linda toimiikin emäntänä ja aiheeksi hän antoi "Kesäyö". Ja ainekirjoitus haastehan on osa Bloggaajien blogiyhteisön - BB-kamujen yhteistyötä. Muutama vuosi taaksepäin olin telttaleirillä Hangon saaristossa. Tuon leirin aikana lapsilla oli mahdollisuus päästä purjehtimaan päiväsaikaan. Kuinka kateellisena katselin, kun purjelaivat lähtivät leirisaaren satamasta kohti ulappaa. Minäkin olisin niin halunnut kyytiin. Tiesin kyllä, että työntekijöille olisi oma purjehdushetki luvassa myöhemmin leirin aikana, mutta meri.. Se kutsui päivä toisensa jälkeen houkuttelevammin. Se sai minut jälleen muistamaan kuinka paljon olinkaan kaivannut merta.   Iltaisin iltahartauden aikana katselin kaipaavasti merelle. Tunsin jälleen kuuluvani...

Ainekirjoitus 2015 - Tahtosi Tie

Kuva
Ainekirjoitus haaste on taas täällä.  Merianne oli bongannut aikaisemmin muistaakseni Leluteekki -blogista. Haasteesta on jo kirjoitettu useampi osa, mutta edelleen halukkaat pääsevät mukaan. Tällä haaste kierroksella Kaze Maatuskamaasta  toimiikin emäntänä ja aiheeksi hän antoi "___ tie". Ja ainekirjoitus haastehan on osa Bloggaajien blogiyhteisön - BB-kamujen yhteistyötä. Oma kirjoitukseni ei tällä kertaa ehkä ihan täytä ainekirjoituksen kriteerejä, mutta kirjoitankin lähinnä kirjoittamisen ilosta. Ainekirjoitusta rytmittää Markku Perttilän laulu Tahtosi Tiellä. Seisoin kirkon pihassa rikkinäisenä. Jälleen leirille lähtö. En olisi millään jaksanut. Mietin vielä läpi leirin oppitunteja. Uskon elämän hoitaminen ja kristittynä eläminen. Miten ihmeessä sen kertoisi nuorille niin, että ne oikeasti ymmärtäisi sen, että myös uskosta pitää pitää huolta, jotta se pysyisi hengissä. Noh oppitunnille olisi vielä aikaa. Sitä ehtisi hioa vielä leirin aikana. Katselin muita ...

Haluaisitko sinä osallistua?

Kuva
Vielä on muuten aikaa osallistua tuohon kuva-analyysihaasteeseen, jos innostaa. Seuraava kirjoittajaa ei ole vielä ehditty arpomaan pääsiäisen tuoman hulinan vuoksi. Kirjoitus aikaa on siis jatkettu toistamiseen. Lauantaina 11.4. loppuu kirjoitus aika sitten laitetaan arvonta päälle. Haastehan on Bloggaajien Blogiyhteisön Etnan kehittämä haaste ja kaikki tiedot löytyykin seuraavista linkeistä: Selkeät ohjeet haasteeseen Tämän kierroksen haastekuva Haastekuva kuva-analyysiin Bloggaajien Blogiyhteityön facebookryhmässä on toinenkin kirjoitushaaste, nimittäin ainekirjoitushaaste, joka on Meriannen ideoima. Ei punakynän pelkoa! Kaikkein parasta. Haaste onkin ollut ihan toimiva ja tällä kierroksella aiheena on ___tie julkaisupäivä on 20.4. Lisäinfoa tuosta löytyykin facebookista Bloggaajien blogiyhteistyö. Tuossa taas muutama linkki, josta löytyy hieman lisäinfoa asiasta: Ohjeistus haasteeseen Bloggaajien blogiyhteistyö -ryhmä facebookissa Itse olen tykännyt hurjasti ...

Kuva-analyysi 2015 - Meri

Kuva
Etna käynnisti tammikuussa kuva-analyysi haasteen. Etnan blogista Kädestä Pitäen löytyykin selkeät ohjeet mistä tässä touhussa on oikein kyse. Tämä teksti on kolmas kyseistä haastetta ja tällä kierroksella sain valita analysoitavan kuvan, kun Uraäidin ruuhkavuodet arpoi minut tämän haastekierroksen aloittajaksi.  Rymättylän meren rantaa. Syksy 2014. Nostan kasvoni kohti taivasta ja vedän syvään henkeä. Hengitän meri-ilmaa. Jokaisella hengen vedolla rentoudun yhä enemmän ja enemmän. Hartiatkin painuvat alaspäin. Ne eivät ole niin jännittyneinä. Tunnen oloni helpommaksi ja kevyemmäksi. Tuntuu siltä kuin suuri taakka olisi jäänyt pois harteilta.  Rakastan merta. Rakastan sitä tuoksua ja laineiden liplatusta. Voisin istua tunti kausia rantakalliolla ja vaipua omiin ajatuksiin katsellen samalla merelle. Tuntuu hyvälle istua syysauringon lämmittämällä kalliolla ja suoristaa jalat hetkeksi. Kaikki kiire jää taakse ja saan vaan olla. Maisema herää mielessäni henkiin. P...

Täyttä Elämää - Vieraskynässä Meriannen: Pyörätuolityttö

Kuva
The English version can be found below! Tämä kirjoitus on osa Iltasanomien aloittamaa Täyttä Elämää -viikkoa, joka kertoo kehitysvammaisten ihmisten arjesta.  Merianne n antoi minulle luvan julkaista yhden hänen kirjoituksistaan. Hänen tekstistään huokuu se, että jokainen on oikeasti arvokas ja tärkeä. Samalla siitä näkyy se, ettemme aina tiedä miten kohtaisimme erilaisuutta. Toisen kanssa voi olla niin vaikeaa. Emme tiedä mitä sanoa tai mitä tehdä. Meriannelle suuri kiitos tämän tekstin jakamisesta. Otsikon kautta pääset alkuperäiseen kirjoitukseen. Kirjoitus on bloggaajien blogiyhteistyön vieraskynäpostaus.  Pyörätuolityttö | The Wheelchair Girl Olin pieni punaposkinen napero, kun päivähoitopaikkaani tuli vammautunut tyttö touhuihimme mukaan joksikin aikaa. Nähdessäni hänet ensimmäistä kertaa minua jännitti. Edessäni pyörätuolin kaltaiseen istuimeen sidottu tyttö oli minua muutaman vuoden vanhempi, mikä siinä pikkuihmisen iässä tuntui todella massiiviselta ...

Ainekirjoitus 2015 - Valkoinen unelma

Kuva
Ajattelen, hengitän, muistan. Muistan nuo kesäkuun lämpimät yöt, jolloin istuimme saunamökin laiturila sylikkäin, kuunnellen, kuinka laineet löivät kallion seiniin. Istun ikkunan syvennyksessä ja katson ulos. On talvi. Lumi on peittänyt kaiken valkean vaippansa alle. Muistelen mennyttä kesää, luonnon helmassa käyettyä aikaa ja pieni hymy hiipii suupieliini. Iso puu kasvaa suoraan ikkunani alla. Muistatko sen kerran, kun kiipesimme sen paksuimmalle oksalle reput selässä ja istuimme siellä juoden päiväkahvit? Nyt on tuo puu jäänyt kaauniin lumipeitteen alle. Laituri järven rannalla on lumen alla ja järvenjää kimmeltää auringon säteiden osuessa siihen. Laiturilla olevaan lumipeiteeseen ei ol ekukaan kajonnut. Se kunnioittaa viime kesän muistoa. Muistoa meistä, muistoa yhteisistä hetkistä.  Vihertävän metsän rajassa on se pieni punainen saunamökki, jossa me yhdessä nukuimme. Sen pienet ja valoisat huoneet ammottavat tyhjyyttä kuin jotain odottaen. Ne ovat koskemattomia, sill...

Kuva-analyysi 2015 - Haastekuva

Kuva
Etna käynnisti tammikuussa kuva-analyysi haasteen. Kaksi kuvaa on jo analysoitu, ja edellisen haastekierroksen aloitti Uraäidin ruuhkavuodet. Etnan blogista Kädestä Pitäen löytyykin selkeät ohjeet siihen mistä tässä kuva-analyysi haasteessa on kyse, joten tästä pääset sinne lukemaan ohjeet. Turhaan kirjoittelen ohjeita uudestaan kun hyvät ohjeet on jo kerran laadittu. Uraäidin ruuhkavuodet  arpoi minut tämän kierroksen aloittajaksi ja tässä sitten olisi uusi kuva analysoitavaksi. Tekstit julkaistaan  sunnuntaina 22.3. Tämän jälkeen arvon seuraavan seuraavan aloittajan. Onnea kirjoittamiseen! Aikaisempia postauksia kuva-analyysistä ovat kirjoittaneet: Etna: Vuosi oli kuvan kaunis, sekavista ajatuksista huolimatta Paha ihminen Uraäidin ruuhkavuodet: Mitäs kitiset, sinullahan on kaikki hyvin! Kuvahaaste vei keskelle viiltäviä muistoja Merianne: Kuva-analyysihaaste: pelottava itku Kuva-analyysi: Sydneyn uusi vuosi

Kuva-analyysi 2015 -

Kuva
Alunperin Etna käynnisti kuva-analyysi haasteen. Ja minä kun en millään osaa muotoilla ohjeita teille niin hyvin kuin on Etna sen tehnyt, laitan teille linkin hänen ohjeisiinsa. Sieltä älöytyykin kaikki tarvittava mukaan lähtemiseen. Ohjeet löytyvät siis täältä . Hei,  Kaipaan lämmintä syliä, jossa saan levätä.  Kaipaan lämpimiä ja ystävällisiä sanoja. Kaipaan turvaa ja lohdutusta. Yksin en vielä selviä, olen vielä pieni.  NIin pieni, ettei minua oikeastaan edes ole. Olen se ilma, jota hengitätte. Olen se tuuli, joka liikuttaa lehtiä. Olen se, mitä te ette voi vielä nähdä.  Olen jotain, jota ei oikeastaan vielä edes ole.  Minulla on hyvin pienet sormet. Hyvin pienet silmät ja hyvin pieni suu.  Ei niistä vielä tiedä kummalta ne on, vai onko kummaltakaan.  Toivottavasti tulen ehjänä ja terveenä teille.  Aina on myös mahdollisuus, etten pääsekään, vaan joudun jäämään tänne enkelten hellään huomaan....

Kelpaan sellaisena kuin olen!

Kuva
Tämä postaus on  tehty yhteistyössä Bloggaajien Blogiyhteistön eli BB-kamujen kanssa.  Käy vilkaisemassa myös seuraavat kirjoitukset: Sankari Meriannen Paljon puhutaan ulkonäöstä ja ulkonäköön kohdistuvista paineista. Naamaan isketään kilokaupalla meikkiä ja hiukset pilataan jatkuvalla ja tiheään tahtiin toistuvalla värjäämisellä. En väitä, ettenkö itse käytäisi meikkejä tai värjäisi hiuksiani, mutta en tee sitä toistuvasti. Meikkejä käytön töissä esim. isoissa kouluyhteistyö -jutuissa tai silloin jos minun pitää puhua isolle kuulijajoukolle. Hiuksia värjään n. puolen vuoden välein ja silloinkin kestosävyllä, joka on hyvin lähellä omaa hiusten väriä.  Ai miksi? Miksi en käytä meikkiä tai juurikaan värjää päätäni? Paljon liikkuvana on helpompaa olla meikitön. Oikeastaan ensimmäinen syy meikittömyyteen on liikkuminen. Liikun paljon ja monenlaisessa maastossa. Ja kun tulee kuumaa ja hiki virtaa, ei mikään ole är-syttävämpää kuin se tunne, että me...

Ilahduta blogikaveria -haaste

Kuva
"Kaappasin" haasteen kädestä pitäen -blogin Elinalta. Ehkä osoittain siksi, että toteutin vastaavan tempauksen viime vuonna facebookin puolella ja siitä jäi itselle älyttömän hyvä fiilis. Olin miettinyt jo aikaisemmin jotain vastaavaa tälle vuodelle, mutta en suoraan halunnut samanlaista toteuttaa, joten tämän haasteen kierto tuntuikin jotenkin omalta. :) Kiitokset siis Elinalle, siitä, että antoi kahdelle nopeimmalle mahdollisuuden tämän. :) Jokainen tarvitsee joskus piristystä. Joten tässä siiss haasteen säännöt ja mukaan haastetut bloggaajat.  Haasteen säännöt: - Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja  haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. -Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen  blogissaan, laita ilahdusasia vireille.  -Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla  esim. postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun  tai jotain omatekemää.  -Ilahdutt...

Helmikuun hetkiä ja ystävän kuukausi, kooste 1

Kuva
Kaksi kuva haastetta instagramin puolella. Periaatteena molemmissa, että kuva päivässä, mutta ihan en ole siihen pystynyt. Tämän kuun hetket kun on ollut noh,.. jotain ihan muuta kuin kovin kuvattavia otoksia. Ja toinen mikä hieman on rajoittanut on pitkät päivät töissä. Mutta viikko siis takana ja jotain hetkiä sain talteen poimittua. Ei uusia vaan vanhoja ystäviä, joita on joskus kiva muistella. Ystävän lohdutus silloin kun sydän on murtunut.  Ystävyydessä on taikaa. Sen tietää Pikkuponitkin.  Koiraaystävän nauttiminen puistossa. Hyvä ruoka, parempi mieli ja itse tehty on parasta. Jokaisella on erilaisia lahjoja, joista jakamalla voi rikastuttaa muita. Hymy tai siis sen yritys. Voin kertoa, että tällä viikolla on hymy ollut aika tiukassa. Iltalenkki koiraystävän kanssa.  Uutta viikkoa kohti. Ehkä löydän taas hymynkin jostain kaiken tapahtuneen jälkeen. Ehkä jaksan töissä yrittää olla niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ehkä ja ehkä....

Tällä viikolla

Kuva
Paljastanpas teille hieman mitä kaikkea tälle viikolle on luvassa täällä blogin puolella. Huomenna on luvassa muutamalla sanalla avo- ja avioliitossa ja perjantaina seuraava osa Teoriaa Miehistä -sarjasta. Sunnuntaina on tietysti luvassa ensimmäinen kooste ystäväkuusta. Ystäväkuuhun ehdit vielä mukaan. Ajatuksena on, että joka päivä otetaan yksi kuva, sen voi jakaa sitten facebookissa, instagrammissa tai vaikkapa suoraan blogin puolella. Olisi kiva, jos kuvat liittyisivät jotenkin ystävyyteen. Ystäväkuulla taginaa toimii #ystäväkuukausi, sillä pääsee katsomaan muiden kuvia samasta aiheesta. Vieraskynäilin Mammalaiffii blogissa. Oli muuten ensimmäinen vieraskynä postaus minulta. Oli jännä huomata, että toisen blogiin oli niin helppo kirjoittaa, Haaveista totta -tekstini kertookin matkastani rullaluistelun puolimaratonille. Käy ihmeessä vilkaisema. :) Niin ja hei, tuota Teoriaa Miehistä -sarjaa ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti. Sitä on kirjoittettu nauruhermot hytkye...

Ainekirjoitus 2015 -haasteen ohjeet

Kuva
Niin siis tosiaan osallistuin allekirjoitus haasteeseen, jonka Merianne oli bongannut aikaisemmin muistaakseni Leluteekki -blogista. Haasteesta on nyt kirjoitettu ensimmäinen osa otsikolla "jos olisin tienyt". Haasteeseen voi edelleen lähteä mukaan. Käy vilkaisemassa ohjeet ja hyppää mukaan kirjoittamisen ihmeelliseen maailmaan ilman punakynän pelkoa. Haasteeseen ovat jo vastanneen minun lisäksi Sankari , Kaze , Mammalaiffii , Etna ja tietysti myös Merianne . Niin ja tämäkin haaste on bloggaajien blogiyhteisön yhteistyökuviota. Samaiseen yhteistyöhön kuuluvat myös esim. vieraskynäkirjoitukset, joita tänne blogin puolelle on myös tulossa.

Ainekirjoitus 2015 - Jos olisin tiennyt...

Kuva
  Jos olisin silloin nuorempana tiennyt kuinka paljon partio voikaan antaa, olisin varmaan etsinyt toisen lippukunnan lopettamisen sijaan. Aloitin partion kolmannella luokalla ja olin vuoden yhden lukuvuoden toiminnassa mukana. Siihen aikaan oli partio-ohjelmassa vielä vertaisjohtajuus vahvasti mukana ja seuraavana syksynä eräästä luokkakaveristani olisi tullut vartiomme johtaja. Emme tulleet koulussa toimeen keskenämme, joten minun oli helppo tehdä päätös partion lopettamisesta. Viime vuoden alussa liityin takaisin partioon työni houkuttelemana. Olin saanut rauhassa tutustua uudestaan työni puitteissa partioon, sen hyötyihin ja haittoihin. Tiesin sen, että monet lippukunnat kokivat vahvaa aikuispulaa toiminnan turvaamiseksi ja löysin itseni yhtenä sisu-vartion johtajana. Nautin suunnattomasti noiden lasten kanssa olemisesta ja partiotouhuamisesta. Pidin siitä, että partio-ohjelma oli monipuolinen ja mahdollisti harrastamisen ihan uudella tavalla. Lapsuudessani lippukuntani...

Arkeen ja juhlaan - nopeasti helpot kampaukset (osa 3)

Kuva
Tässä teille tänään toinen variaatio eilisestä kampauksesta. Teko tavaltaan kampaus on lähes samanlainen kuin eilinenkin kampaus, mutta muutama ero toki löytyy. Tämä kampaus onkin näistä variaatioista se arkisempi. Tämän variaation kanssa edustin nykyisen työpaikkani työhaastattelussa sekä edellisissä valmistujaisissani. Lisäksi tämän tekee vaikka kesken työpäivän, jos on yhtäkkiä tarvetta näyttää siistimmältä, sillä kampaus pysyy tarvittaessa kasassa hetken aikaa myös ilman lakkaa. Tarvikkeina kampaukseen ovat ponnaripannat, vahva hiuslakka ja tietysti hiusharja.   Pujota ponnaripannat kaulalle ja harjaa hiukset toiselle sivulle. Nosta tämän jälkeen pannat paikoilleen.  Harjaa hiukset tasaiseksi ja ota korvan kohdalta hiuksista samalla tavalla kiinni kuin laittaisit hiukset ponihännälle.  Pujota hiukset pantojen ali niskaan ja kieputa hiukset pantojen ympärille aina alakautta. Tasoita hiukset niskaan pannan mitalta. Halutessasi voit kiinnitt...

Arkeen ja juhlaan - nopeasti helpot kampaukset (osa 2)

Kuva
Bloggaajien Blogiyhteistyön tuloksena saatiin aikaiseksi hiushaaste, jossa tarkoituksena on jakaa hyviä vinkkejä helpoista ja nopeista kampauksista, jotka sopivat sekä arkeen että juhlaan. Tämäkin juttu on vain viikon myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tällä kertaa luvassa kampaus, johon ei tarvitse juuri mitään. Tämä versio on juhlavampi ja toisen variaation arkeen julkaisen sitten hieman myöhemmin. Kampaukset ovat teko tavaltaan lähes identtiset, mutta näyttävät täysin erilaisilta. Kampausta varten tarvitset ponnaripannan, hiuslakkaa ja harjan. Kahdella ponnaripannalla kampauksesta tulee aavistuksen tukevampi kuin yhdellä pannalla.   Pujota pannat kaulalle ja harjaa hiukset toiselle sivulle.  Nosta pannat tämän jälkeen paikoilleen.   Harjaa hiukset tasaisiksi siten, etteivät pannat pääse liikkumaan.   Kierrä hiukset rullalle ja pujottele hiukset ponnaripantojen ympärille niskan kautta.  Levitä hiusrulla tasaise...

Arkeen ja juhlaan - nopeasti helpot kampaukset (Osa 1)

Kuva
Bloggaajien Blogiyhteistyön tuloksena saatiin aikaiseksi hiushaaste, jossa tarkoituksena on jakaa hyviä vinkkejä helpoista ja nopeista kampauksista, jotka sopivat sekä arkeen että juhlaan. Normaalisti kampausjulkaisut on sovittu julkaistavaksi keskiviikkoisin tammikuun ajan, mutta koska netin kanssa on ollut hieman ongelmia ja siihen päälle häämatka kaikkine kommervenkkeineen aiheutti sen, että olen tapani mukaan jälleen auttamattoman myöhässä. Mutta tässä teille helppo nutturakampaus, joka syntyy nopeasti ja lähes vaivattomasti. Ja mikä parasta, tämä sopii varmasti arkeen ja juhlaan. Tarvitset kampausta varten:  Ponnari x 3 Hengettömiä pinnejä Harjan/Kamman Vahvaa hiuslakkaa (sekä ranskanlettiä varten pitkän pinnan, jos sen teko ei suju luonnostaan.) Kampauksen aloittaminen: Ota toiselle sivulle edestä hiuksia sivuun jakauksen kohdalta ohutta ranskanlettiä varten. Kiinnitä muut hiukset ponihännälle, jotta eivät häiritse letin tekemistä.    A...