Rapatessa Roiskuu

Viime syksynä olin aivan rikki. Olin kesällä 2016 mukana kriisityössä ja omat oireillut alkoivat vasta syksyllä kun kaikki muut asiaan liittyvät oltiin saatu pakettiin. En saanut nukuttua tai jos nukuin, nukuin pätkissä. Ahdistus kasvoin ja sain paniikkikohtauksia. Lopulta jäin sairaslomalle esimiehen kehoituksesta. Periaatteessa Saikku oli ihan liian lyhyt, mutta kotona alkoi seinät kaatumaan niskaan kun ajatukset ja tapahtumat pyöri päässä. Loppu vuoden töiden repaleisuus kuitenkin takasi sen, että pystyin olemaan  loppu vuoden töissä ja tuki jaksamista. Viime syksystä ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään mielikuvia. Edelleen kriisityön jättämät jäljet näkyvät. Ne ei koskaan katoa. Muistan varmasti aina ne ambulanssien pillien äänet ja medihelin robellien säksytyksen, unohtamatta omaa avuttomuutta ja kielimuurin tuomaa ymmärtämättömyyttä. Katson nykyään monia asioita toisenlaisilla silmillä. Ymmärrän sen, että vahvallakin on lupa murtua ja myöntää ettei pysty tai selviä. Enn...

Tämä on taas niitä päiviä, jolloin kaipaus käy voimille ja sitä miettii, että miksi emme me. Vaikka sitä yrittää pysyä positiivisena ja toiveikkaana, niin kuitenkin epätoivo yrittää puskea ajoittain läpi.  Olisi ihana saada kertoa lähipiirille onnellisia uutisia, joita tiedän monen odottavan. Olisi ihana uppoutua siihen humuun, jonka niin moni muu saa kokea. Olisi ihanaa vihdoinkin ommella omalle eikä vain lahjaksi muille.  En tiedä saanko koskaan pitää sylissä omaa. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä useammin epätoivo nostaa päätään ja sen ulkopuolisemmaksi sitä itsensä tuntee muiden seurassa. Ehkä tämä tunne menee taas kohta ohi ja arki palaa uomiinsa siihen samaan vanhaan..

Istun keittiön pöydän ääressä ja nautin aamukahvia. Tänä aamuna olen ehtinyt jo kaikessa rauhassa tutustumaan loppuviikkoon ja suomaan ajatuksia edessä olevaan tuöpäivään. Olen mietyinyt valmikksi mitä puuhaan lasten kanssa kerhossa ja olen saanut kaikessa rauhassa herätä tähän päivään. Kroppa kun väittää, kellon olevan ihan jotain muuta kuin mitä se todellisuudessa on. Kahvia juodessa olen myös ehtinyt katsomaan kaikessa rauhassa ulos. Kevät on tullut. Ovat saaneet eilisen tai viime yön aikana hiekat putsattua lähikaduilta. Pikku hiljaa saan taas kaivaa rullaluistimet talviteloilta, jonne ne jemmasin 2014 maratonin jälkeen. Tovi onkin pyörähtänyt edellisestä luistelukerrasta jalkojen kipujen vuoksi. Ehkä nyt saan otettua itseäni jälleen niskasta kiinni. Pikku hiljaa pitäisi lähteä liikkeelle ja kohti töitä. Päivän aikana pitäisi saada tehtyä vaikka ja mitä, vaikka kalenterissa on vain yksi merkintä. Kalenterikaan kun ei kerro koko totuutta työpäivän sisällöstä. Ehkä sitä pitäis k...

Onpas huomaamatta tullut pitkä tauko blogin kanssa. Ei ole juurikaan ollut inspistä eikä kyllä aikaakaan istua alas ja kirjoittaa asioita ylös. Toisaalta olen ollut kriisissä jälleen kerran blogini kanssa sen suhteen mitä haluan ja mitä oikeastaan voin kirjoittaa. Toisaalta sitä kaipaa muutosta, mutta toisaalta olen miettinyt, että onko tämä blogia lopulta kuitenkaan se, jonka haluan muuttuvat. Olen onnellinen siitä, että sain otettua vuosien tauon jälkeen kalenterin kunnolla taas haltuun. Viime vuosi opetti siinä suhteesa hyvin paljon. Kun kalenteri on oikeasti ajantasalla ja kaikki muistiinpanot hallinnassa, sitä jaksaa itsekin paremmin. Kalenterin kautta olen saanut tutustua ihan huikeisiin ihmisiin. On ihanaa huomata, kuinka moni muukin on hurahtanut samaan ja kuinka helppoa toisten kanssa on puhua asiasta kuin asiasta. Töissä on varsinainen hulina päällä. Jotenkin itse haluaisin vaan viime vuoden jälkeen olla hetken paikallaan ja oikeasti ihmetellä maailman menoa. Siihen ei o...

Suuri hämmennys iski lähes suoraan vyön alle tullessani tänne bloggeriin. Täällä on bloggaajan kanlta muuttunut moni asia sitten edellisen käynnin jälkeen. Yritin epätoivoisesti etsiä lukulistaani, mutta voihan.. Oli mennyt vaihtamaan paikkaa ja hetken saan sitä vielä etsiskellä. Itse blogia en ole vielä edes uskaltanut kurkata. Näyttääköhän se edelleen samalta. Kiirettä on piisannut, vaikka vasta oli pitkät vapaat. Jotenkin työpäivät täyttyvät hurjaa vauhtia kaikenlaisilla asioilla, jotka pitäisi saada hoidettua, mutta jälleen on vaikea tarttua mihinkään. Pakko ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Nyt on elämäni ensemmäinen ruokamyrkytys koettu ja ei, en kiitos halua kokea sitä uudestaan. Valehtelematta voin sanoa, että oli ihan järkyttävä. Veti kyllä tehokkaasti voimat pois ja nyt alkaa olee lähes entisessä vedossa. Tälläistä siis tänne. Hyvää viikonloppua kaikille!

On outoa olla saikulla, vaikka ulkoisesti näyttää siltä, että voisin hyvinkin olla töissä. Tässä on totisesti saanut tuntuman siihen, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää. Kaksi viikkoa on pitkä aika. Yleensä kolmannen päivän kohdalla ovat seinät alkaneet kaatua niskaan ja pinna kiristymään. Mutta nyt ensimmäisen viikon jälkeen ei seinät ole kaatuneet niskaan ja muutenkin on jotenkin oudon raukea olo. Tällä kertaa sain lääkäriltä ohjeen keskittyä itseeni ja niihin asioihin, jotka ovat minulle mieluisia. Päädyin visiitille mökille luonnon helmaan. Luonnolla on kuulemma mieleen rauhoittava vaikutus. Olen yrittänyt lukea, muttei keskittyminen riittänyt siihen, eikä kyllä siihenkään, että makaisin vaan sohvalla ja katsoisin netflixistä sarjoja. Olen piirtänyt kaavoja ja leikannut kankaita. Olen istunut ompelukoneen äärellä työntäen kaikki muut ajatukset sivuun ja keskittynyt edessä olevaan työhön. Olen kokenut sen, että osaan ja saan hyvää jälkeä aikaiseksi. Toki jouten olo it...

Aah, niin ihana syksy! Kylmä kuin mikäkin, siis se viima. Kylmän kostea ilma pureutuu luihin ja ytimiin, on päällä sitten millaiset vermeet päällä tahansa. Olisi edes rehellisesti pakkasta tai sitten kuivaa. Syksy on vaan jotenkin ristiriitaisuuksien aikaa. Kiroan aamuisin, kun pitää kiskoa paljon vaatetta päälle ja kiroan päivällä, kun on pakko vähäntää vaatetta, jotta tarkenee. Ja ilmakaan on harvoin sopiva. Aamulla täytyy raaputtaa auton ikkunat, jottei tarvitse leikkiä olevansa iglussa. Päivällä puolestaan on pakko säätää ilmastointia viileämmälle, kun aurinko lämmittää autosta saunaa. Kaiken huipuksi, jos auton unohtaa laittaa yöksi piuhan päähän kiinni, juo se aamulla samantien sitä käynnistäessä mellkein puolitankkia. Kuullostaako tutulta? Syksy on oikesti ihan mukavaa aikaa. Nautin aurinkoisesta syyspäivästä, jolloin saan kaikessa rauhassa ihastella luonnon väriloistoa ja nauttia auringon viimeisistä lämmöistä. Kohta sekin on vain muisto kesästä ja lämpimästä alkusyksyst...

Tähän mennessä voin todeta kuluneen vuoden olleen omalla tavallaan ihan kamala. On sattunut paljon sellaista, jota ei olisi halunnut sattuvan. Tähän vuoteen on mahtunut läheisen ihmisen sairaskohtaus, se peräänajo, kipuilut lapsettomuudesta ja sitten roihun tapahtumat. Toivon hartaasti, että tämä loppu vuosi menisi paremmissa merkeissä. En jaksaisi enää yhtään pelkoa tai ylimääräistä huolta. Toivon, että arki palaisi taas rauhalliseen uomaansa, jossa olisi työt ja vapaat omine kommerverkeineen. Onhan tähän vuoteen mahtunut paljon hyvääkin. Olen saanut uusia ystäviä ja oppinut itsestäni paljon uutta. Olen huomannut, että pystyn tiukan paikan tullen toimimaan ja vielä kaiken lisäksi ihan järkevästi. Olen taas muistanut, että olen liian tunnollinen ja yritän liikaa monessakin mielessä. Toivon, että oppisin hahmottamaan omt voimavarat ja toimimaan niiden rajoissa. Se on vaan äärimmäisen vaikeaa, kun on nopea tempoinen ihminen, jolla on aina monta rautaa tulessa. Toivon myös, että os...

Olen paljon pohtinut, että kuinka paljon haluan kirjoittaa siitä, miten kriisityön jälkeen itse selviää arjessa. Tietyt asiat jäävät mieleen ja nostavat tunteet pintaan mitä erikoisimmissa tilanteissa. Väistämättä toisinaan tulee mieleen, että teinkö kaiken sen mitä pystyin vai olisinko oikeasti voinut tehdä vielä enemmän. Jokelan tapahtumien jälkeen en ollut varma pystyisinkö koskaan toimimaan silloin kun akuutti kriisi on päällä. Roihulla tuli todellisuudessa testattua se, että sitä vaan alkaa automaattisesti toimimaan ja siinä hetkessä työntää omat tunteensa taka-alalle ja toimii siinä tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla, oli se oma rooli kriisitilanteessa mikä tahansa. Mutta entä sitten kun tilanne on ohi? Entä siinä vaiheessa kun joutuu syystä tahi toisesta palaamaan leirillä sattuneisiin asioihin, koski ne asiat sitten itse varsinaista kriisiä tai ihan muita asioita? Jokainen paluu leirin asioihin nostaa tunteet pintaan. Jokainen kerta, kun eteen tulee jotain mikä mu...

Ja katin paskat! Ei nää kuuden aamut ole yksin kertaisesti mun juttu. Itseään ei saa kavilla hereille sitten ollenkaan ja toinen on se, että pitää leikkiä sosiaalista ihan heti aamutuimaan. Pitäisi olla melkein jo menossa, mutta päätin juodan kahvini kaikessa rauhassa. Tähän aamuun pätee taas se tuttu Maija Vilkkumaan biisi. "Ja pahimpia on aamut..." Sepä se ja sitä rataa.  

Piispainkokous on antanut selonteon tasa-arvoiseen avioliittoon. Kirkon oppi on ja pysyy. Iso laivaa kääntyy siis hitaasti. Tosin niinhän se on aina ollut. Maaliskuussa astuu voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Tämä ei kuitenkaan tällä haavaa tarkoita sitä, että pappi voisi vihkiä samaa sukupuolta olevat, vaikka haluaisikin niin tehdä. Ai miksei? Piispainkokous antoi selonteon, jonka mukaan " p appi voi rukoilla maistraatissa avioliiton solmineen homoparin kanssa ". Siihen kuitenkin loppuu papin valtuudet.  Asiasta on puhuttu paljon ja se puhututtaa monia. Silloin kun tasa-arvoinen avioliittolaki meni eduskunnassa läpi, järkytyin. En sen vuoksi, että en varsinaisesti sallisi vaan sen vuoksi, että pelko Suomen adoptio mahdollisuuksien heikkenemistsä nousi vahvasti pintaan. Miksei Suomelle voisi käydä samalla tavalla kuin Ruotsille vastaavissa olosuhteissa?  Olen rakkauden puolella. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus saada elää rakastamansa ihmisen kanssa, jos se...

Päättipä sitten vuokranantaja laittaa ulkosivut kuntoon. Ilmoitus siitä tuli jo toukokuun lopussa, tietysti sen jälkeen kun kaikki tämän kesän kasvit oltiin saatu onnellisesti istutettua ja paikoilleen. Eilen sitten kopsahti luukusta ilmoitus, että pitäisi parveke tyhjentää. Nii-iin.. Vähänkö ketuttaa. Kyllähän yrtit saa vielä helposti siirrettyä sisälle turvaa ja tarvittaessa niille saa riittävästi valoakin. Mutta sitten on nuo muut.. Herneillä on hyvä kasvuvauhti päällä ja porkkana/retiisi vati vaan painaa kuin synti. Ongelmaksihan nuo muotoutuu. Täytynee soittaa jollekin ja tiedustella, että mitä ne meinaa parvekkeelle oikein tehdä, että jos nuo isommat saisi siellä kuitenkin olla. Kyllähän ne siirretään jos pakottava tarve on, tosin siinä vaiheessa täytynee miettiä lattian suojaamista ihan toisella tavalla. Ylipäätään tämä remonttihomman tiedotus ei ole mennyt ihan parhaalla tavalla. Unohtivat pyytää autojen siirtoa kattojen puhdistuksen ajaksi. Lopputulos on se, että musta ...

Olemme miehen kanssa viettäneet joka kesä huomattavan paljon aikaa vanhempieni asunnolla. Heidän asunnostaan onkin tavallaan tullut meille kesäkoti. Tämä kesä on varmaan poikkeus kaikkien kesien joukossa sillä tällä kertaa kesäkotiin olisi tarkoitus asettua hieman pidemmäksi aikaa ja ihan koiruuden kanssa. Kesäkodin ehdottomasti hyvä puoli on siinä, että pääsemme hetkeksi irti kerrostalolähiöstä ja voimme halutessamme saunoa ja grillata vaikka joka päivä. Puolensa kuitenkin kaikessa. Vaikka musta onkin kiva siirtyä kesäkodille talonvahdiksi, on oma koti kuitenkin aina oma koti ja näin leirin jälkeen olisi kyllä ollut kiva olla vähän pidempään kaikessa rauhassa omassa kodissa. Ehkäpä siirrän hetkiseksi ompelukoneen ja jotain kankaita osoitteesta toiseen ja nautin kesän antamasta tilasta ja rauhasta. Mutta senkin teen vasta ensi viikolla.

Ripari alkaa olla päätöksessä. Vielä yksi yö ja sitten pääsen takaisin kotiin. Jälleen kerran viikkoon on mahtunut kaikenlaista. On ollut hyviä, iloisia hetkiä, mutta on joukkkoon mahtunut myös kyyneliä. Niitä surun, pettymyksen ja anteeksi pyynnönkin. Vuodessa unohtaa hyvin sen, että rankkoja nämä leirit on. Onneksi mun ei tarvitse toistaiseksi tehdä kuin yksi ripari vuodessa. Riparissa, niin kuin kyllä muissakin leireissä, hyvä puoli on se että ne loppuu ajallaan. Onneksi.

Taas on se hetki vuodesta, kun eteisessä odottaa täyteen pakattu laukku kuljetusta eteenpäin. Kesä ja kesän työkuviot kulkevat tuttua tapaa, mutta silti mielen perukoilla huutaa pieni ääni, etten tahdo lähteä. Mies palasi vasta omalta reissultaan ja tässä ollaan muutama päivä saatu nauttia enemmän ja vähemmän yhteisestä ajasta. Ihan kohta pitäisi startata auto ja kääntää nokka kohti työpaikkaa ja kesän ensimmäistä leiriä. Ripari, täältä tullaan! Olen leireillä ollut iän päivää mukana, mutta vasta aikuisena olen saanut leireille kaveriksi koti-ikävän. Se on varsin pirullinen matkakaveri, kun se kuiskii korviin vaikka ja mitä. En nuku kunnolla ja välillä ahdistaa ihan muuten vaan. Hieman oloa helpottaa se, että tänä vuonna ripari on lähellä kotia ja miehen työpaikkaa. Pahan ahdistuksen sattuessa hänen on tarvittaessa helppo tulla piipahtamaan. Monesti tuntuu siltä, ettei aikuinen saisi potea ikävää saatika sitten koti-ikävää. Koti-ikävä on kuulemma lasten vaiva, ei aikuisten. Hass...

Viime viikon perjantaina mies lähti reissuun ja ihan kohta hänen pitäisi palata raskaalta matkalta takaisin. Onneksi, sillä kotona on ollut aika tylsää, vaikka en ole koko aikaa kotona toki ollutkaan. Miehen "pakollinen" kevät loma alkaa olla jo tuttu juttu. Viime vuonna tuo samainen reissu ajoittui vain huomattavasti hankalampaan kohtaan. Silloin oli töissä sellainen vilske ja vilinä, että joutui kalenteria lyömään kiinni, ettei olisi tullut liian täysiä päiviä. Koiran rakon kestävyys kun on rajallinen. Toista oli tänä vuonna. Olen voinut pitää etäpäiviä ja tehdä kotoa käsin huomattavasti enemmän töitä. Hyvä vaan. Muistan, kuinka viime vuonna pää alkoi hajoilla jo alkuvaiheessa. Selitin kaikki tekemiseni ääneen koiralle kuin täyttääkseni hiljaisen asunnon. Joku olisi saattanut pitää mua ihan tärähtäneenä. Tosin siltä se kyllä tuntuikin. Tällä kertaa olen nauttinut hiljaisuudesta. Olen lukenut ja katsonut sarjoja. Niin ja tietenkin tehnyt töitä. Meistä kahdesta se olen...

Eilen vietettiin 23. kerran lapsettomien päivää ja tänään on äitienpäivä. Edelleen vähän häiritsee, että nämä päivät osuvat samalle viikonlopulle. Muistan viime vuoden tunnetilan edelleen hyvin elävästi. Halusin linnoittautua kotiin, pysyä poissa näkyvistä ja olla ihan omissa oloissani. Silti päädyin äitienpäivän messuun kuuntelemaan äitiyden ylistystä. Ehkä se oli hyvä ratkaisu. Viime kevät oli varsinaista kipuilua omien ajatusten kanssa. Tämä kevät on ollut huomattavasti helpompi omien tunteiden kanssa. Ehkä paljon on auttanut se, että kesällä on niin monta loistavaa juttua tulossa, joita en halua jättää väliin, mutta toisaalta myös se, että haluamme oman kodin mahdollisimman pian. Vaikka edelleen haluaisin olla jo äiti ja haluaisin saada pienen nyytin syliin mahdollisimman nopeasti, on helpompi olla kun elää vain päivä kerrallaan. Kyllä sen aika on jos on tullakseen. Yksi viidestä. Niin.. Minäkin kuulun heihin. Kuulun heihin, jotka kaipaavat ja pelkäävät. Heihin, jotka mie...

Eilen oli ehkä paras vappuaatto ikinä. Aika paljon sanottu. Eikös vain? Ja mikä parasta siihen tarvittiin vain oma puoliso, hyvä ystävä ja heittäytymistä. Aamupäivällä suuntasimme miehen kanssa Espoon puolelle päiväkävelylle. Kävimme sen perinteisen vappupurkin hakemassa ja samalla mies päätyi sitten kahlaamaan jokeen. Mitäpä sitä ei kätkön vuoksi tekisi. Päivällä vei miehen töihin ja suuntasin siitä kohti ystävän kotia. Kerrankin aikaa istua alas kaikessa rauhassa ja vaihtaa kuulumisia. Meidät tuntien homma lähti ihan käsistä. Nauraa räkätettiin ihan kunnolla. Ja juotiin lasten skumppaa. Meidän yhteinen ystävämme kyllä vahvasti epäili, että oltaisiin täysin naamat, mutta eihän. Vappu meni lähes tipattomasti. Ai miten niin lähes? Siinä vaiheessa kun mies pääsi töistä ja pääsimme kotiin. Laitoimme pientä vappupurtavaa ja sitten sen otin. Yhden siiderin. Mutta siis vappu oli naurua ja ystäviä. Kerrankin sellainen, ettei tarvinnut olla mitään sen enempää kuin oikeasti on.

Kohtaamiset sattuu usein yllättävissä paikoissa. Silloinkin kun ei haluaisi kohdata tai joutua kohdatuksi. Vaikka pidän kohtaamista tärkeänä, on tiettyjä kohtaamisia, joita en haluaisi joutua tekemään tai olemaan niissä osallisena. Vähän reilu kuukaus takaperin olin työpäivän aikana peräänajossa. Aurinko häikäisi kivasti ja ja sain juuri ja juuri oman autoni pysähtymään ajoissa, etten osunut edellä olevaan autoon, joka oli pysähtynyt suojatien eteen. Peilistä ehdin sen verran katsoa, että takana tuleva ei muuten pysähdy. tuon tilanteen jälkeen olen paljon pohtinut ihmisten reagointia. Kysyin ensimmäisenä peräänajaneelta naiselta, että onko hän kunnossa. Ja vasta sitten aloitettiin autojen tarkistus. Tuo nainen oli taas huomattavasti kiinnostuneempi vain autoista. Autolle kävi pahemmin kuin aluksi näytti. Ei auennut takakontti ja puskuriin oli tullut halkeama. Noh ajelin reilun viikon sijaisautolla ja kirosin sen kokoa. Niskatkin otti osumaa. Kallonpohjan lihakset ovat jumissa ed...

Aah, neljän päivän vapaista on jälleen kaksi lusittu ja kolmas pyörähti käyntiin. Luksusta! Toki onhan tässä taas loman jälkeen ehditty töitä tekemään ihan reilulla kädellä. Katselin kalenteria ja havahduin siihen, että maanantaina starttaa taas partioviikko. Vuosi on vierähtänyt niin vauhdilla. Kohta pitää lähteä liikenteeseen, jotta ehtii kotikirkolle ajoissa. Lupauduin ehtoollisavustajaksi tälle päivälle partiokirkkoon. Kiva on mennä. Toivon vain, että ottaisivat rohkeasti uudistetun partiomessun käyttöön. Huomenna pitäisi taas mennä fyssarille näyttämään noita kolariniskoja. Joten onhan tässä kyllä ohjelmaa vapaille.