Tekstit

Näytetään tunnisteella lapset merkityt tekstit.

Lahjaksi pientä ja pehmeää

Kuva
Viime keväänä eräästä ryhmästä bongasin vauvalahjojen ketjun. Vaikka itsellä ei lapsia olekaan ja en tiedö tulenko niitä koskaan saamaan, halusin ilahduttaa muita ja samalla laittaa itseni haasteiden eteen. Samaan saumaan osui myös työkaverini esikoisen odotus, joten tuntui mielekkäälle tehdä useammalle lahja. Ryhmän kautta valitsin itselleni kaksi täysin tuiki tuntematonta ihmistä. Toisen näistä tapasin livenä toimitettua hänelle suoraan kotiin vauvalahjan ja toiselle puolestaan laitoin äskettäin postissa menemään pienen paketin. Jälkimmäisen lahjan teko oli itsessään varsinainen haaste. Sain pienet vaatteet ommeltua ja unohdin kiireessä ja tohinassa ennen roihua laittaa ne postiin. Roihulta kotiuduttua oli koit ehtineen vaatteisiin käsiksi ja uusiksi meni koko homma. Ehdin hankkimaan uudet kankaat ja käymään vanhat läpi sekä pesemään valitut kankaat, sain vielä ompelemisen aloitettua, kunnes ranne sanoi vaihteeksi yhteistyösopimuksen irti. Viestittelin tuoreen äidin kanssa, anno...

Lukemista lapsille ja lapsenmielisille: Johanna Hulkon Geoetsivät

Kuva
Tämän kirjoituksen olen aikoinaan kirjoittanut vieraskynästä Sankarin sekalaista sakkia-blogiin. Johanna Hulkko kirjoittaa Geoetsivät -sarjaa, joka sopii loistavasti lapsille ja lapsenmieliselle. Sarja rakentuu loistavasti geokätköilyn ympärille, mutta kirjoissa vilahtelee myös partio jossain määrin. Kirjan päähenkilönä on nelosluokkalainen Raparperi ystävineen ja geokätköilyharrastus vie heidän mitä jännittävimpiin seikkailuihin. Kirjat eivät kuitenkaan ole pelkästään kätköilyä. Mukaan mahtuu ystävyyttävyyttä ja rajojen kokeilua sekä koulumaailma omine kommervenkkeineen. Toisinaan Raparperi ystävineen pääsee käyttämään salapoliisin taitoja arvoitusten ratkaisemiseksi. Hulkon kirjat tempaavat hyvin mukaansa. Juoni on hyvä ja siinä on helppo pysyä perässä. tarina on senverran mielenkiintoinen, että kirjan lukee kerralla, koska sitä ei millään malta laskea käsistä alas. Kirjan iso teksti mahdollistaa myös juuri lukemaan oppineenkin lukukokemuksen ja sen, että hekin saavat viihtyä ...

Pienen pieniä vaatteita

Kuva
Toukokuun alussa pääsin vihdoin jälleen ompelemaan. On se jännä, miten tuollainen lääkärin asettama ompelukielto sai sormet syyhyämään ja kankaita hipelöimään. Mistään isosta en uskaltanut aloittaa ompelu-urakkaa, ettei tule kerralla niskoille liikaa rasitusta, niinpä päädyin ompelemaan pienen pieniä lahjavaatteita, kun olin ystävältä saanut vielä parit kaavat lainaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuli sellainen tilanne, etten osannutkaan tulkita kaavaa, vaikka sitä pyörittelin käsissä. Ensimmäinen vauvan vaatepari, jonka olen ommellut. Olenhan minä ommellut pieniä vaatteita ennenkin, mutta en ihan tätä koko luokaaa. Tai jos olen niin siitä on kyllä niin monta vuotta aikaa, eten muista. Kilppari kankaan joku saattaakin muistaa. Kankaan hommasin silloin loppu vuodesta miehen boksereita varten, muta sitä on edelleen jäljellä ja kangashan oli kangastukulta, samoin kuin punainen resorikin. Tämä setti meni pienelle pojalle. Valokuvauksen lomassa itselleni iski paniikki. Sopiihan tämä...