Tekstit

Näytetään tunnisteella vitutus merkityt tekstit.

Posti, vuosituhannen suurin vitsi

Postin suuret muutokset ovat olleet vahvasti esillä jo pidempään. Ensin oli uutisissakin asti nurmikon leikkuut ja vanhushuolto. Lisäksi monet omakotitalossa asuvat joutuivat siirtämään postilaatikkonsa helpottaakseen postin jakoa. Nyt uutisvirrat hehkuttavat ja nostavat esille postilain muutosta. Posti heikentää palveluitaan muuttamalla jakoaikataulujaan ja samalla nostavat hintoja koko ajan ylöspäin. Mihin tämä kaikki perustui? Posti vetoaa, että ihmiset saavat niin vähän nykyää  muuta postia kuin laskuja, joten ei ole tarvetta viis päiväiseen jakeluun ja sen tähden postimaksuja tulee myös nostaa ylöspäin.  Uusi postilaki mahdollistaa entistä enemmän postin yksinvaltiudun ja monopolin. Kirjeenvaihto ei ole enää kannattava harrastus. Ei missään määrin. Kotimaan postimerkki maksaa 1,30 ja ulkomaille lähtevä postimerkki 1,40€. Jos ja kun kirjekavereita on useampia sekä koti- että ulkomailla alkaa tämä hupi pikkuhiöjaa käydä kalliiksi.  Mielestäni olisi iha ...

Joulukalenteri: 14. Luukku

Mikä päivä. Siis oikeasti. En taas muista milloin olisi aisat menneet taas näin nappiin. Järkyttävät lihaskivut vaivaavat jo kolmatta päivää ja olo on niiden vuoksi varsin tuskainen. Iloitsin jo aamulla siitä, että vihdoin ehdin hakemaan uuden pankkikortin pankista, joka saattaisi vihdoin ja viimein olla vaikka oikealla nimellä. Tosin enpä ollutkaan varma siitä, että olisiko se nyt se oikea kortti, jonka pitäisi tulla. Olivat tilaukseen onnistuneet laittamaan nimittäin toisen kortin, jota ei käytössä ole ollut enää vuosiin. Voisinpa hieman valottaa tätä kortti sotkua, sillä tämä alkaa olemaan jo lähes tulkoon tragikoominen. Siis oikeasti. Olen vuodesta 2014 asti tapellut siitä, että saisin pankkikortin oikealla nimellä. Noin kuukausi sen jälkeen kun olin mennyt naimisiin tuli uusi hieno pankkikortti onnellisesti vanhalla nimellä, vaikka kaikissa tiedoissa oli kyllä ihan oikea nimi. Sanoivat pankissa silloin kun siirtelin lainoja pankista toiseen, että laittavat tietoihin ylös, ett...

Friikkisirkus on saapunut kaupunkiin

Friikkisirkus on todellakin rantautunut Suomen kamaralle. Enkä nyt tarkoita sitä Koot.fi:n freaksirkus kangasta, vaan niitä ihmisiä, joilla on pakottava tarve pukeutua pelleiksi pelotellakseen muita. Ja sitten vielä kun näiden pellejen toiminta kohdistuu lapsiin, nousee minulla niska karvat pystyyn. Keski-uudella maalla on muutaman päivän aikana tehty useita pellehavaintoja . Vääjäämättä tämä vaikuttaa lasten, nuorten ja aikuistenkin uskallukseen liikkua pimeän tultua. Mikä ihme tätä maailmaa vaivaa, kun täytyy toisia pelotella ja vieläpä pelleksi pukeutuneena. Voin vain kuvitella, kun nämä pellet tuolla liikkuvat, että millaisia ajatuksia ja tunteita se herättää etenkin  lapsissa. Tämä pelleongelma ei ole vain Keski-Uudenmaan ongelma vaan näitä pellejä on tavattu myös muualla Suomessa. Mikä hitto ihmisiä vaivaa, kun tälläiseen pitää ryhtyä? siis oikeasti? Tämä pelleilykö on se, jonka saa ihmisille hyvän mielen ja riittävän adrenaliiniannoksen? Siis oikeasti? Ja sit...

Kattopesujen kirous

Kerrostalo asumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Siinä missä talvella välttyy pääsääntöisesti lumitöiltä ja kesällä nurmikon leikkuulta, on puolestaan kiinteistön kunnossa pidin kannalta täysin muiden aikataulujen ja tiedottamisen varassa. Meillä on tällä hetkellä käynnissä kattojen pesut ja huoltomaalaukset. Juuri nyt odotan työnjohtoa saapuvaksi, jotta pääsisin keskustelemaan jonkun suomea osaavan kanssa heidän korvausvelvollisuudesta auton tuulilasia kohtaan. Juu, onhan tästä tiedotettu ja autoja pyydetty siirtämään, mutta vain toiselta parkkipaikalta. Sieltä me kiltisti toimitettiin auto viikoksi evakkoon, kun olivat sen ensin onnistuneet punaiseksi värjäämään. Toisen puolen parkkipaikalle ei kuitenkaan mitään siirtokehotusta ole tullut, joten toisen auton saimme pidettyä pihassa. Tänään sitten aloittivat aamulla katon pesun. Lopputulos on valkoisen auton punapilkullinen keula ja kiven iskemät tuulilasissa. Paikalla vain työntekijöitä, jotka ei puhu sanaakaan suomea ja ...

Parvekekasvatusta - evakkoon?

Päättipä sitten vuokranantaja laittaa ulkosivut kuntoon. Ilmoitus siitä tuli jo toukokuun lopussa, tietysti sen jälkeen kun kaikki tämän kesän kasvit oltiin saatu onnellisesti istutettua ja paikoilleen. Eilen sitten kopsahti luukusta ilmoitus, että pitäisi parveke tyhjentää. Nii-iin.. Vähänkö ketuttaa. Kyllähän yrtit saa vielä helposti siirrettyä sisälle turvaa ja tarvittaessa niille saa riittävästi valoakin. Mutta sitten on nuo muut.. Herneillä on hyvä kasvuvauhti päällä ja porkkana/retiisi vati vaan painaa kuin synti. Ongelmaksihan nuo muotoutuu. Täytynee soittaa jollekin ja tiedustella, että mitä ne meinaa parvekkeelle oikein tehdä, että jos nuo isommat saisi siellä kuitenkin olla. Kyllähän ne siirretään jos pakottava tarve on, tosin siinä vaiheessa täytynee miettiä lattian suojaamista ihan toisella tavalla. Ylipäätään tämä remonttihomman tiedotus ei ole mennyt ihan parhaalla tavalla. Unohtivat pyytää autojen siirtoa kattojen puhdistuksen ajaksi. Lopputulos on se, että musta ...

Tasmaanian tuholainen

Facebook muistutteli onnellisena siitä, että meidän koiraneiti Sofia on tullut kuutisen vuotta sitten kotiin pienen pienenä pentuna. Olihan se silloin ihana. Ja onhan se ihana ja äärimmäisen rakas edelleen. Tänään on vaan taas näitä aamuja, että voisin kiikuttaa koiran niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Pienestä suloisesta ja arasta koiranpennusta on kasvanut yöterroristi. Päättipä kaveri taas räyhätä puolet yöstä. Pitää varmaan jotkut laudat hakata ikkunoiden eteen, ettei tuo näkisi ulos. Tai sitten pitää tehdä lehden jakajalle valitus, että sen pitää liikkua täysin äänettömästi ja näkymättömästi. Nyt tuo tuholainen nukkuu suloisesti "pienessä" kerässä tuossa lattialla. Hyvähän se nyt on nukkua, kun on ensin valvottanut puoli yötä. Reilu peli.

Päivä, jolloin olisi vaan pitänyt jäädä kotiin.

Eilen alkoi se alusvaatekurssi, jota olin odottanut kuin kuuta nousemaa melkein vuoden verran. Yhdistimme miehen kanssa kyydit ja heitin hänet töihin ennen kurssille suuntaamista. Kotoa lähtisessä pakkasin mukaan oman ompelukoneen ja kaiken varalta laina ompelukoneen plus tietenkin kaikki muut ompelutarvikkeet. Eväätkin laitoin kuntoon hyvissä ajoissa aamulla, jotten vaan missään tapauksessa myöhästyisi oman ryhmäni alusta. Alku oli ihan lupaavaa. Pienen tappelun jälkeen saatiin koneeni toimimaan yhteistyössä. Pääsin ottamaan mitat ja aloittamaan kaavojen ja foamin leikkaamisen. Sitten ne ongelmat alkoivatkin ihan toden teolla. Oma kone alkoi heittää ylälankaa alas lenkistä tai vaihtoehtoisesti se katsaisi langan aivan neulan vierestä. Aikani tappelin sen kanssa ja sitten siiryin jatkamaan tappelua varakoneen kanssa, jota en ollut saanut laitettua kuntoon. Se kun ei halunnut tehdä ommelta ollenkaan. Useamman tunnin siitä koneiden kanssa tapeltuani päätin luovuttaa ja laittaa päivä...

"Sortaako hallitus lapsettomia? Sairasta lasta voi hoitaa täydellä palkalla, itseään ei." (9.9.2015/Yle)

Olen nyt useamman päivän yrittänyt tasoittaa tunnekuohua. Olen yrittänyt saada koko asian pois mielestä, mutta turhaan. Edelleen kiehuu ja ärsyttää. Aivan samalla tavalla kuin kommentit siitä, etten minä voisi ymmärtää, kun ei minulla ole lapsia tai että ymmärtäisin sitten kun niitä lapsia tulee. Olen yrittänyt pitkään välttää näihin kannan ottoa, niin kuin silloin tasa-arvoisen avioliittolain kohdallakin. Silloin kirjoitin samasta tematiikasta kuin nytkin.. Nimittäin lapsettomuudesta... Kaikkihan siis alkoi Ylen julkaisemasta uutisesta "Sortaako hallitus lapsettomi? Sairasta lasta voi hoitaa täydellä palkalla, itseään ei." Samantien alkoi vilkas kommentointi siitä, että on väärin kun perheet joutuvat maksamaan kalliita päivähoitomaksuja tehdäkseen töitä ja lapsettoman ei tarvitse sellaisista asioista välittääkään. Niin tai se, että lapset kantavat hoidosta ja koulusta kaikki tartuntataudit kotiin, jotka sitten vaikuttavat arkeen. Ja me lapsettomatko emme niitä taute...

Autonhelvetti

Ja juuri niin nimensä mukainen. Vihaan pakkasia auton vuoksi. Tai en oikeastaan pakkasia vaan sitä että ensin ollaan plussalla ja sitten miinuksella, jonka jälkeen plussalla ja taas miinuksella. Auto kylläkin toimii kuin unelma, mutta sen ovet kuuluvat pakkasen vihaajien joukkoon. Siis oikeasti! Ovien lukot toimivat pakkasella jos niitä huvittaa. Ja kuskin puolella ei taida huvittaa kyllä ollenkaan, ollaanpa sitten pakkasella tai plussalla. Muut kun jännittävät, että lähteekö auto käytiin, niin minä jännitän sitä, että saanko ne helvetin ovet auki. Ja kuten varmaan arvata saattaa, niin tänään en päässyt auton ovien kanssa yhteisymmärrykseen siskoni luota lähtiessä. Kylläpä siinä kävi mielessä tämä tv:stä tuttu laulu "miksi ovet ei aukene meille." Ja lukkosulan pirulainenkin pääsi loppumaan. Tosi kiva. Eihän siinä auttanut muu kuin kävellä miehen työpaikalle hakemaan toinen auto, jotta pääsisin edes kauppaan hakemaan pahamaineista lukkosulaa lisää. Ja kun pääsin autoni...

Paluu arkeen

Meillä arki alkoi eilen miehen rientäessä töihin. Minullakin on vapaita vielä tämä ja huominen ja sitten työt kutsuisivat muutamaksi päiväksi ennen lomaa. Meidän piti päästä vuoden alusta lähtemään ulkomaille, sille ensimmäiselle yhteiselle reissulle, mutta näyttääpi pahasti siltä, että koko homma taitaa mennä reisille. Tosin sekään ei ole meille mitään uutta. Matkoja kyllä saisi vielä, mutta koiran hoito on se suurempi ongelma... En yhtään muista kuinka paljon olenkaan kertonut meidän koiraneidistä, joten kerron uudestaan. Sofi on melkein 5-vuotias saksanpaimenkoira, joka on allerginen vähän sille sun tälle. Ehkä sen vuoksi emme haluaisi laittaa neitiä reissun ajaksi koirahoitolaan vaan haluaisimme tutun koiran hoitajan, jolle ei tarvitsisi selittää ruoka-aineita tai määriä. Kuitenkin nyt näyttää siltä, että jos reissuun mielii, pitäisi hoitolaan koira laittaa. Ja rentoudu siinä sitten kun koira olisi täysin vieraassa paikassa ja sitä rataa. Taitaa tosin vaihtoehdot olla vähiss...

Kaikkia taiteen sääntöjä vastaan

Kuva
Kuvaprotesti. Ja suuri sellainen. Siis oikeasti. Jos blogissa ei ole kuvia, ei blogisi ole mitään tai jos blogissasi on värillinen tausta niin blogisi on huono. Niin. Kaikkiahan ei voi miellyttää mitenkään. Blogistani löytyy hyvin vähän kuvia. Tähän on oikeastaan kolmekin syytä. Olen julkisessa virassa ja kirjoitan blogia nimimerkin takaa. Jouduin tekstienkin kanssa olemaan tosi tarkka mut kirjoitan. Toisena syynä on se, niin kuin tälläkin kertaa, bloggaan puhelimella. (En juuri nyt pääse koneelle, mutta jos en kirjoittaisi nyt tätä asiaa en muistaisi sitä kohta ollenkaan.) Puhelimella blogatessa ei ole mahdollista istuttaa kuvia tekstiin. Niin ja toisaalta tekstiin pitää saada sellaiset kuvat, jotka siihen sopii. Kolmas syykin oli, mutta kövinpä välissä keittämässä kahvit ja unohdin koko homman. Joten se siitä. Tällä kertaa ihan omalla pärställä Tiedän, kuban laatu on huono ja siinä ei ole valotus kunnossa. Kameranani siis tosiaan toimii Lumian 1020. 41 megapikseliä ja valot...

Mainion Marraskuun 3. kooste

Kuva
No niin, teknisten ongelmien vuoksi voittoon.. Puhelin kävi kahden viikon huollossa ja kuinka orppo olo olikaan ilman sitä. Noh tästä syystä haasteen suorittaminen on oollut hieman takkuista, koska kuvan laatu. Noh. Tietäähän sen jokainen. Kuvat saatu otettua aina jollakin aika välillä, mutta koska en ole ajan kanssa ehtinyt istumaan koneelle niin pahoitteluni venähtäneestä päivitystauosta haasteen suhteen. Tässä se kuitenkin olisi, nimittäin Mainio Marraskuun -haasteen toinen kuvapäivitys. Niin ja tosiaan. Haastehan on osa facebookin Bloggaajien Blogiyhteistyöt - BB-kamut -yhteistyötä. Ja vielä alku viikosta saatetaan haaste ajantasalle ja myös viime viikko samalla pakettiin ja tänne katseltavaksi. Joten pysykää siis kanavalla. Irja Askola: Pyhän kanssa piilosilla Harmaa arki, todellakin. Puhelin lähti huoltoon. Ja tietysti juuri silloin kuin sitä olisi kaikkein eniten tarvinnut. Siis oikeasti. Illalla olisi ollut eräs tilaisuus töissä johon olisin tarvinnut kameraa, joka...

Yhteinen vapaa ilta

Tänään olisi ollut yhteinen vapaa ilta. Olisi ollut mahdollisuus saunoa ja laittaa ruokaa yhdessä ihan ajan kanssa. Tulin kotiin marttailusta ja koti oli tyhjä. Tiesin kyllä, että mies oli töiden jälkeen lähtenyt äijä porukalla purkille. Mutta enpä olisi arvannut, että siihen olisi kuitenkaan mennyt koko iltaa. No saunaan sentään pääsen, mutta taitaa suppikset saada tänäänkin jäädä jääkaappiin odottamaan parempaa hetkeä ja sitä, että olisi oikeasti aikaa tehdä kastike alusta loppuun asti itse. Eilen olisi ollut aikaa laittaa, mutta en jaksanut enää puolen yön aikaan aloittaa ruuan laittamista. Enkä kyllä aio tehdä sitä tänäänkään. Pikkasen sieppaa. Miksi on vaan niin hankalaa saada yhteistä aikaa järjestymään? Siis oikeasti?

Aamut

Vihaan aamuja. En tykkää yhtään siitä, että herätyskello repii sängystä ylös juuri sen parhaimman unen aikaan. Aina en edes pääse sängystä ylös silloin kuin kello soi. En päässyt tänäänkään, joten olen edelleen kotona kahvikupin ääressä. Menen töihin siis hieman myöhemmin. Iltarytmi on ihan sekasin loman jäljiltä ja olen pari viikkoa ehtinyt olemaan jo töissäkin. Mutta mutta. Jos pääsen illalla laittamaan ruokaa vasta aikaisintaan puoli yksi puoli yksitoista ja sen jälkeen vielä syödään ja katsotaan telkkaria niin kello huitelee joka kerran jossain aika pitkällä ennen kuin nukkumaan asti pääsee. Niin ja yöllä tulee herättyä muutaman kerran kun koira räksyttää ikkunassa. Joku siis liikkuu pihalla. Pomppaa siinä sitten ylös ja hiljennä koira ja takaisin sänkyyn. Pyörit ja et saa unta. Ja kun juuri nukahdat ja vaivut uneen, kello soi. Vihaan aamuja. Onneksi on aamukahvi.

Hyvästä päivästä huonoksi...

Yleensä ei hyvää päivää saa juuri millään pilalle. Oikeasti. Mutta, mutta.. Toisten on vaikea ymmärtää, ettei mua oikeasti jaksa kiinnostaa, että kuka teki ja mitä. Töissä kuulen riittävästi muiden asioita ja jaksan olla niistä kiinnostunut. Vapaalla ollessani en. Ja vaikka kiinnostaisi ja joskus on kiva juoruilla niin tiedän tasan tarkkaan missä seurassa sen teen ja sitä rataa. Niin ja sitä paitsi omassa elämässä on ihan riittävästi elettävää. Oikeasti. Turha tulla syyttelemään sellaisista asioista, joihin mulla ei ole oikeasti osaa eikä arpaa. Selvittäkää ensin ennen kuin tulette avautumaan. Toisia tilanne ehkä huvittaa, mutta mua ei. Ja sitten joku vielä joskus ihmettelee miksi en pidä yhteyttä. En halua tietää  kyseisten ihmisten elämästä, koska kun joku muu ilmoittaa jotain niin syy on aina mun. Siis aina. Että kiitos vaan..

Soppakulho ja murokippo

Ostin kivat rintsikat Tallinnasta hääpuvun kanssa, sovittamatta.. Noh aloin sitten laittamaan niitä päälle ennen kuin vein puvun ompelijalle. Sitten iski tajuntaan, etten tosiaan voi laittaa niitä puvun alle. Olisihan siinä vierailla pokassa pitelemistä kun liivit tipahtaisivat lattialle kesken juhlan ja vielä kaiken lisäksi helman kautta. Nousipa mieleen se, että joku joskus sanoi, että olisi hyvä joskus käydä ihan liivikaupassa säännöllisesti tarkistuttamassa kuppikoko. Päätin siltä istumalta ajaa lähimpään liivikauppaan ja pyytää asiantuntijan apua ongelmaan. Kiva mennä liikkeeseen ja tuumata myyjälle, että nyt on ongelma. Tarvis uudet liivit, valkoiset ja olkaimettomat ja ne tulee hääpuvun alle. Myyjä siinä katseli ja tuumaili ja kysäs kokoa. Kerroin. Myyjän kommentti oli vaan, että pieleen meni ja pahasti.. Lopputulos olikin sitten kolme kokoluokkaa suuremmat ja itselle ahdistus. Mistä ihmeestä löytyisi jatkossa kivoja liivejä. Painelin siihen seuraavana päivänä seppälään,...

Ammattitaidoton

Kuva
Nukuin kyllä yön yli ja yritin oikeasti päästä tämän yli. Joku kotiäiti avautui tuli eilen minulle, ettei minä osaa hänen mielestään olla syvästi kehitysvammaisten lasten ja nuorten kanssa. Paskat nämä muksut mitään syvästi kehitysvammaisia ole, hän ei ole sellaista varmaan nähnytkään. Niin olenhan ollut töissä kehitysvammaisten asuntolassa, rippileirillä avustajana ja down on ollut lievin mitä mulla leireillä on ollut ja silloinkin ei ollut leirin helpoin nuori ja olin ensimmäistä kertaa. Olen pitänyt aikuisten kehitysvammaisten toiminta kerhoa, mutta olen ammattitaidoton sisupartion johtajaksi. Tämän kaiken sanoo minulle ihminen, joka makaa päivät himassa ja retkellä ei katso lasten perään vaan keskittyy muihin johtajiin. Arvostin ihan sika paljon. Tämä vaan tietää minun kohdallani sitä, että partio toiminta jää tuossa lippukunnassa. Minä en voi jatkaa tuollaissa lippukunnassa, jossa minun ammattitaitoani aliarvioidaan noin. Sisuryhmä kaiken lisäksi oli vaan mun juttu. En mä v...

Kuraa roiskuu ja rapaa lentää..

Ja molemmat nimittäin komeassa kaaressa ja vielä kaiken lisäksi niskaan ja kovalla vauhdilla. Ai niin, mutta minähän olen lapseton . Kyllä minä voin joustaa ja venyyttää työpäiväänä muiden vuoksi ja milloin vain. Sehän on ihan itsestään selvää. Tietenkin. Eihön minulla ole muutakaan elämää työt. Niin eihän minun parisuhteeni tarvitse aikaa kun ei meillä ole niitä lapsia . Kuullostaako tutulta? Ihan puhdas fakta on se, että lapsettomat , joutuvat joustamaan huomattavasti enemmän kuin lapsellinen : kesälomat katsotaan lapsiperheiden etujen mukaan. Mitä väliä vaikka lapseton joutuisi viettämään joka kesälomansa joko toukokuussa tai elokuussa, koska lapsiperheiden lomat alkavat aina viimeistään juhannuksesta ja sitä rataa. Lapsettomille työnnetään enemmän myös ilta- ja viikonlopputöitä enemmän kuin perhellisille. Tai sitten ihan vain yli 8 h työpäiviä. Eihän hänellä voi olla kiire kotiin, kun ei ole lapsia. Kävikö koskaan mielessä, että voi siellä kotona olla vaikka koira, jonka ...