Kun helvetti jäätyi


Saapui Hussilta kirje. Aika olisi varattu kummallekin yhteisesti. Jos olisin tiennyt mitä tuo kirjeen saaminen ja avaaminen saa aikaan, olisin antanut olla. Tiedänpä mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan, "että sitten kun helvetti jäätyy."

Olipa oikeasti tuskainen loppuviikko. Ei ollut ympärillä puhetta. Väistelyä, ei kosketusta, siis edes sitä pienintä hipaisua. Lopulta paperit lenteli pitkin lattioita ja sitten itkettiin. Tai siis minä itkin. Yhdessä ei siis tässä vaiheessa mentäisi. Yritetään vielä ennen tarkempia tutkimuksia.

Peruin yhteisen naisten klinikalle. Jos ei yhdessä mennä, ei tutki kumpaakaan. Oli heidän viesti. Eivät tee julkisella pelkästään naisten tutkimuksia. Gynelle jos haluaa, niin yksityiselle on mentävä. Vaikka haluan ja toivon lasta, en oikeasti halua menettää tuota miestä. Kyllä hänkin lapsia haluaa.

Enpä kuitenkaan haluaisi olla mieheni vihamies. En halua toiste nähdä sitä, kun hän suuttuu. Melkein seitsemän vuotta ja ensimmäinen näin iso riita. Niin ja kun en oikeastaan voi sitä riidaksikaan sanoa. Loukkaantumista, puhumattomuutta, ovien paikomista. Ja syynä kirje, jossa oli aika molemmille, vaikka hain aikaa vain ja ainoastaan itselleni.

Menen yksityiselle. Varaan ajan laajaan gynekologiseen tutkimukseen. Siellä tutkivat vain minut. Nyt on asiasta puhuttu avoimemmin. Asiat saatiin selvitettyä.

Mutta ikinä en halua enää helvetin jäätyvän tässä taloudessa.

Kommentit

  1. Voi ei :( Tsemppiä teille! Onko asia niin vaikea miehelle, että torjuu sen suuttumuksen kautta? Tuntuu epäreilulta puolestasi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkahan aihe on. Suuttumus kumpusi lähinnä siitä, että luuli mun varanneen yhteisen ajan keskustelematta. Vaikka näin ei ollut. Puhumalla saatiin asia selväksi ja varaan ajan yksityiselle. :)
      Kiitos. <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!