Roihu takana, elämä edessä

"Kesä, Roihu, sä ja mä.
Tässä ollaan yhdessä.
Du och jag, you and me,
alla ropa unity."


Kesän odotetuin leiri on takana. Onneksi. Vaikka oli todella kivaa ja hauskaa, on oikeasti kiva olla jälleen kotona. Sain tutustua huikeisiin tyyppeihin, sain uusia ystäviä ja mahtavia kokemuksia. Sain kokea suurleirin tunnelmaa yhdessä 17 000 muun partiolaisen kanssa.


Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa paljuun ja kuumailmapallon kotiin kokeilemaan miltä tuntuu käyttää "liekinheitintä". Pääsin rentouttavaan jalkakylpyyn ja nukuin teltassa pitkästä aikaa. Tein läjäpäin ystävännauhoja ja annoin niitä eteenpäin.


Olin toisille tukena, tunteet pinnassa. Olen kuunnellut, lohduttanut, halannut ja ollut lähellä. Ymmärsin kielitaidon merkityksen. Koin riittämättömyyttä ja sitä, etten tehnyt tarpeeksi auttaakseni muita. Join kahvia ja paljon pepsiä sekä vissyä. Kävin leirisairaalassa ja kannoin laatikoita. Juoksin pitkin evon metsiä milloin minkäkin asian vuoksi.


Kävin katsomassa eläimiä. Rapsutin vasikkaa ja lammasta. Podin koti-ikävää. Kuuntelin vittuuntuneena Sannin keikkaa ja kirosin, kun kaikkeen tungetaan seksiä. Tapasin piispan ja monia tuttuja. Kävelin 190 324 askelta ja 111,96 kilometriä. Kävin askartelemassa huivisoljen.


Vannoin, etten enää ikinä lähtisi vastaavanlaiselle leirille. Ilmoitin kuitenkin seuraavalla kerralla ottavani kevyemmän pestin. Ensi kerralla otan ystäväni kanssa pestin, jossa pestään vain muiden jalkoja ja niitäkin vain kaksi tuntia päivässä. Etsin kadonneita tavaroita pitkin leiriä, useampaan otteeseen ja kirosin, kun ihmiset tulkitsevat vaaleansinisen mintunvihreäksi.


Söin pehmiksiä, munkkia ja leirimuonaa. Olin väsynyt ja itkin. Oli rankkaa, mutta kaikesta huolimatta selvisin leirin loppuun saakka ja en enää mistään hinnasta suostuisi jättämään seuraavaan partiolaisten suurleiriä väliin. Kasvoin ihmisenä, mutta myös ammatillisesti. Sain muistoja monenlaisia, sellaisiakin, jotka olisin mielelläni jättänyt leiriolosuhteissa väliin.


Sain sydämeeni kipinän, sellaisen suuren Roihun, jota ei helposti sammuta. Koin yhteenkuuluvuutta ja löysin oman paikkani. Sain olla juuri sellainen kun olen, ilman että kukaan tuomitsi. Ei ainakaan siinä hetkessä. Toivon, että tapaan näitä ihmisiä uudestaan. Toivon, että Roihulla muodostunut yhteys säilyy.


Kiitos kaikille mukana olleille. Kiitos, että tuimme toinen toisiamme.

Kommentit

  1. Partioleirejä on vaikea kuvailla sanoin ihmisille, jotka eivät ole niitä kokeneet <3
    Itseäni harmittaa etten päässyt mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on joo. Roihu oli ihan omaa luokkaansa tunteineen päivineen. Eniten ehkä huvittaa, että olen seurakuntien valtakunnallisia suurleirejä pitänyt aina isoina, mutta niiden osallistujamäärät ovat olleet yhden roihun alaleirin kokoluokkaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri: 11. Luukku

Joulukalenteri: 13. Luukku

Syyskuun superlukumaraton