Kuulumisia ja töitä
Viikko alkaa taas olla ohi. Tähän viikkoon on mahtunut kaikenlaista. Töitä tosin lähinnä, sillä puolet viikosta meni lasten kanssa leirillä. Blogin äärelle en ole jaksanut istahtaa. Tosin en olisi kyllä oikein ehtinytkään.
Luin tänään Blogitaivaan kirjoituksen kohtaamisesta. Jäin miettimään sitä paljon. Mietin kohtasinko oikeasti nuo lapset leirin aikana vai suoritinko minä vain. Olinko oikeasti läsnä? Toivon, että olin. Toivon, etteivät omat kipuilut näkyneet lapsille.
Vaikka leirin jälkeen oli hyvin sosialisoitu olo ja en olisi yhtään jaksanut leikkiä sosiaalista, oli illalla pakko vielä tsempata. Eilinen menikin sitten tehokkaasti leirikoomasta. En todellakaan muista milloin olisin ollut noin poikki leirin jälkeen. Leiristä parasta oli ehdottomasti bussimatka kotiin päin. Niin ja kahvi.

Tässä vielä hieman kuvia viikon varrelta.
Moikka! Ihania kuvia <3 Toivottavasti olet jo päässyt leirikoomasta yli!
VastaaPoistaOliko niin että ajattelit osallistua tähän mun kuva-analyysihaasteeseen? http://blogit.kaksplus.fi/blogi/uraaidinruuhkavuodet/mita-sina-naet-tassa-kuvassa/
Huomenna vielä ehtii, toivottavasti jaksat! =)
Hei joo. Tänään onkin tullut tuo teksti ulos. Mulla ollut ilmeisesti väärä julkaosupäivä 😊
Poista