Rakkausviikko - Muista kertoa, että rakastat

Iltasanomien kolumnissa kehotettiin puhumaan rakkaudesta ääneen. Samaa isäni sanoi meille myös juhlapuheessaan hääpäivänämme. Haluaisin haastaa myös teidät lukijat ajattelemaan ja puhumaan rakkaudesta. Etenkin sille omalle kumppanille.

Kun mietin minua ja miestäni ja sitä kaikkea mut meidän välillä on, en tiedä mitä ääneen jakasin. Vaihdamme pusut töihin lähtiessämme aina mahdollisuuksien mukaan ja halaillaan kyllä ihan muuten vaan. Ja yleensä aina nukkumaan mennessä kerromme rakastavamme toisiamme. Joku voisi kokea tämän hieman siirappisena, mutta meillä se on ihan luontevaa.

Läheisyys on se, joka meillä lämmittää varmasti. Toisen kainaloon on mukava kömpiä katsottiin sitten televisiota ja oltiin menossa nukkumaan. Se, että toisen lähellä on mielestäni hyvä olla kertoo paljon. Ei se rakkaus ole pelkästään sanoja vaan se on myös niitä tekoja ja eikä sen teon tarvitse olla mikään iso. Ne pienetkin riittävät.

Meidän melkein seitsemään vuoteen tekoja mahtuu huomattavasti paljon enemmän kuin sanoja. Olen useana vuotena saanut syntymäpäivänäni upean herätyksen ja mahtavan aamupalan ja jos olen tullut samana päivänä leiriltä kotiin, on keittiönpöydällä odottanut maljakossa kukkia, termarissa kahvia ja yhtenä vuotena oli mustikkapiirakkakin. Ne pienet yllätykset jaksavat piristää. Mieheni on myös seissyt rinnallani silloin kun on ollut kaikkein vaikeinta. Hän on tukenut ja kuunnellut. Ollut läsnä ja tarjonnut olkapäätään silloin kun sitä olen eniten tarvinnut.

Niin sitähän se rakkaus on. Se on toisen rinnalla seisomista. Niin myötä- kuin vastamäessä. Niinhän me lupasimme alttarilla seisoessamme. Tahdon on tahtotila ja se jää jäljelle vaikka muu menisikin.