Kamala viikko

Joko saan sanoa, että selvisin hengissä tästä työviikosta, vaikka vielä tänään on töitä? Viikko on ollut yhtä juoksemista ja samalla tunteiden vuoristorataa.Tunteet ovat olleet todella pinnassa ja paljon saanut stempata, ettei itkuun asti purskahda. Maanantai oli kyllä niin puhdas fiasko. Eipä kannata kirjoittaa aroista asiosta ennen työkoulutusta. Ensinnäkin itkin melkein koko matkan töihin ja sitten vielä työkokouksessa purskahdin itkuun, kun piti kiertää kävellen huoneessa ja samalla miettiä omaa elämää. Bingo. 

Nyt tunteet on taas tasaisemmat. Mutta kyllähän ne omat kipuilut taas nosti päätään. Niin miksi  minä? Mikä on sitten elämäni tarkoitus? Jälleen tuli töissä se olo tällä viikkolla, etten ymmärtäisi kun ei minulla ole lapsia. Erään ihmisen asenne huikui sitä. Älähdin vain jotain ammattitaidon aliarvioimisesta ja siitä, että kyllä minä osaan työni hoitaa. Meillä on paljon puhuttu siitä, ettei henkilökohtaisia asioita saisi viedä töihin, kun ne kuormittaa työyhteisöä. Joo, ymmärrän sen kyllä, mutta miten rajaan elämästäni lapsettomuuden niin pois, ettei se vaikuta arkeen?

Tällä viikolla tuntuu, että olen joko istunut a) koulutuksissa koulutusten perään tai b) kokouksissa. No tänään olisi vuorossa molemmat. Lisäksi pitäisi lähettää muutama tiedote eteenpäin. Sitä on vaan jotenkin niin poikki. Ei millään jaksaisi. Juuri nyt olo on enemmän sellainen, että sitä voisi vaan käpertyä johonkin nurkkaan ja olla siellä. Mutta ei. Jos nyt jään paikoilleni ja pysähdyn hetkeksi, niin musta tuntuu, että mun maailma romahtaisi ihan samantien kuin mikäkin korttitalo, joten ehkä on parempi vaan mennä töihin. 

Lapsettomuus muuten ihan oikeasti määrittelee ihan sikana ihmistä. Ainakin muiden silmissä. Se on osa sitä mitä minä olen ja ei sitä pois saa, vaikka yrittäisi.

Kommentit

  1. <3 Nyt porskutat tämän työpäivän läpi ja nautit sekä rentoudut viikonloppuna <3 En osaa ajatella miltä susta voi tuntua, en edes pientä hippusta, mutta täältä tulee toivottavasti mieltä lämmittävä hali <3 <3

    VastaaPoista
  2. Voimaa jaksamiseen,syksyyn,sekä halaus täältäkin.

    VastaaPoista
  3. Voimaa jaksamiseen,syksyyn,sekä halaus täältäkin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!