Rakkauden lahja - Arjen teologiaa
Kesällä tuttavani soitti minulle, että tietäisinkö ketään joka voisi tulla toiseksi toimittajaksi heidän morsiusmessuunsa. Puhelimessa ollessani pää löi hetken tyhjään ennen kuin vastasin, että minulla on vapaapäivä ja seurakunnalle sopii ja on muuten ok, niin voin tulla jakamaan ehtoollista.
Sain morsiusmessussa myös pitää puheen. Puhetta varten kävin pappien tapaan keskustelemassa vihkiparin kanssa. Olin ihan hukassa. En minä tiennyt mut minun pitäisi kysyä ja niinpä kyselin sitten kaikesta taivaan ja maan väliltä. Laitoin vihkiparin jopa kirjoittamaan muutamia vastauksia ylös, jotta minulla olisi jotain konkreettista mihin voisin tarttua.
Puhetta kirjoittaessani muistelin kaikkea näkemääni ja kuulemaani. Muistan nähneeni ja kuulleeni syvän rakkauden kummassakin. Muistan erottaneeni selkeäsi sen, kuinka paljon tämä pari oikeasti rakastaa toisiaan. Jäin miettimään rakkautta ja sitä mitä se on.
Rakkaus on lahja. Sitä ei voi kukaan ansaita. Toki toisen puolesta voi tehdä asioita, mutta koskaan ei ole mitään takeita siitä, että toinen rakastuisi sinuun sen tähden, että teet jotain hänen puolestaan. Koen, että rakkaus on vähän samanlainen asia kuin armo.
"Ansaitsematon rakkaus minun osaksesi" eli armo. Jumalaa rakastaa jokaista ja sitä rakkautta ei voi kukaan ansaita teoilla ja toimilla. Samalla tavalla pitäisi ajatella mielestäni myös sen rakkauden kohdalla jota tuntee toista ihmistä kohtaan. Sen rakkauden pitäisi olla ansaitsematonta, pyyteetöntä ja ennen kaikkea sen pitäisi olla lahja, minkä saa antaa rakastamalleen ihmiselle.
Minä olin eilen otettu siitä, että vihkipari oli halunnut antaa minulle mahdollisuuden maistaa pientä palaa papin ammatista. Samalla kuitenkin tajusin, että omassa työssäni minulla on mahdollisuuksia tehdä juuri sitä mitä haluan.
Sain morsiusmessussa myös pitää puheen. Puhetta varten kävin pappien tapaan keskustelemassa vihkiparin kanssa. Olin ihan hukassa. En minä tiennyt mut minun pitäisi kysyä ja niinpä kyselin sitten kaikesta taivaan ja maan väliltä. Laitoin vihkiparin jopa kirjoittamaan muutamia vastauksia ylös, jotta minulla olisi jotain konkreettista mihin voisin tarttua.
Puhetta kirjoittaessani muistelin kaikkea näkemääni ja kuulemaani. Muistan nähneeni ja kuulleeni syvän rakkauden kummassakin. Muistan erottaneeni selkeäsi sen, kuinka paljon tämä pari oikeasti rakastaa toisiaan. Jäin miettimään rakkautta ja sitä mitä se on.
Rakkaus on lahja. Sitä ei voi kukaan ansaita. Toki toisen puolesta voi tehdä asioita, mutta koskaan ei ole mitään takeita siitä, että toinen rakastuisi sinuun sen tähden, että teet jotain hänen puolestaan. Koen, että rakkaus on vähän samanlainen asia kuin armo.
"Ansaitsematon rakkaus minun osaksesi" eli armo. Jumalaa rakastaa jokaista ja sitä rakkautta ei voi kukaan ansaita teoilla ja toimilla. Samalla tavalla pitäisi ajatella mielestäni myös sen rakkauden kohdalla jota tuntee toista ihmistä kohtaan. Sen rakkauden pitäisi olla ansaitsematonta, pyyteetöntä ja ennen kaikkea sen pitäisi olla lahja, minkä saa antaa rakastamalleen ihmiselle.
Minä olin eilen otettu siitä, että vihkipari oli halunnut antaa minulle mahdollisuuden maistaa pientä palaa papin ammatista. Samalla kuitenkin tajusin, että omassa työssäni minulla on mahdollisuuksia tehdä juuri sitä mitä haluan.
Kommentit
Lähetä kommentti