Arjen teologiaa - Kaikella on aikansa ja paikkansa

Välillä pysähdyn ihmettelemään maailman menoa ja kulkua. Saatan hetkeksi kadottaa ajantajun miettiessäni sitä, miten kaikki tuntuu aina välillä niin vaikealta siltä, ettei mistään taas saan kiinni millään. Toisaalta koen, että juuri nämä pysähdykset ovat ainakin minulle niitä kaikkein merkittävimpiä hetkiä.
 
Muistan ennen häitä etsineeni erästä minulle äärimmäisen tärkeistä henkilöä ties kuinka pitkään, kun ajan myötä oli kaikki yhteystiedot kadonneet ja jäljelle jäänyt vain nimi. Numerotiedustelun kautta löysin puhelinnumeron, mutten ollut ollenkaan varma, että olisiko se juuri se oikea vai kenties väärä numero. Kirjoitin siihen viestiin, että miksi viestin lähetin ja pyysin jo ennalta anteeksi häiriötä, jos viesti tulisi väärään numeroon. Pyysin vielä ilmoittamaan, että jos viestin saaja ei olisi  minun etsimäni henkilö. En saanut paluuviestiä.
 
Muistan varmasti lopun ikäni sen hetken, kun kesken työpäivän, riparikonsertin, puhelin ilmoitti uudesta viestistä. Nuoret kääntyivät katsomaan juuri sillä hetkellä kun luin viestiä ja päästin kevyen voiton tanssin ilmoille ja heti perässä tulivat kyyneleet. Siinä hetkessä oli vaan sitä jotain, mitä ei pysty sanoiksi kuvaamaan. Siinä hetkessä kaikki tuntui vain jotenkin niin oikealta, siltä kuin sen olisi pitänytkin mennä juuri niin. Sanotaanhan sitä, että kaikella on aikansa ja kaikella on paikkansa. Juuri siltä minustakin tuntui sillä hetkellä.
 
Tuo etsimäni henkilö on sylikummini, josta tuli minulle tosi tärkeä niiden kesien aikana, jolloin olin kesätöissä suhteellisen lähellä hänen asuinkuntaansa. Noiden kahden kesän aikana puhuimme niin monesta asiasta, ja ne keskustelut ovat jääneet jotenkin hyvin elävästi jääneet mieleen. Noiden kahden kesän aikana minulle avautui aivan uudella tavalla kummiuden merkitys. Ja etenkin siinä vaiheessa kun löysin kummini uudestaan monien vuosien jälkeen. Ei se kummius lopu siihen hetkeen, kun lapsuus on ohi.
 
Jotenkin koen, että kummin yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla matkakumppani. Se aikuinen, jolle olisi helppo puhua asiasta kuin asiasta. Jotenkin ajatusten tasolla tämä sylikummi on minulle aina ollut juuri sellainen. Muistan kaikki ne kirjeet, joita hänen kanssaan lapsena kirjoitin. Taitavat nuo hänen kirjeensä olla edelleen tallessa. Matkakumppanuuden lisäksi kummin tärkein, ehdottomasti tärkein tehtävä on kummilapsen ja hänen perheensä puolesta rukoilu.
 
Koen nyt aikuisena löytäneeni kummistani juurikin sen matkakumppanin, jonka kanssa voin kaikessa rauhassa pysähtyä ihmettelemään asioita. Ilman kummiani en olisi varmaan koskaan pysähtynyt miettimään kummiutta sen tarkemmin. Vaikka välissä oli kilometrejä ja vuosia, niin silti koen hänen olleen jotenkin aina läsnä. Läsnä omalla tavallaan. Se mitä toivon, on että löytäisin sen läsnäolon taidon myös omiin kummilapsiini.
 
Koen olevani siunattu, koska vanhempani ovat onnistuneet viisaasti valitsemaan minulle kummit. He ovat löytäneet ne kummit, jotka jaksavat edelleenkin kiinnostua minusta ja minun asioistani ja olla läsnä elämässäni. Sellaiset kummit ovat siunaus, sillä matkakumppanuus ei pääty siihen, että kummilapsi kasvaa aikuiseksi. Vaan siitä se vasta todellisuudessa alkaa.

Kommentit

  1. <3
    Mulla on kummitäteihini läheiset välit yhä vaan. Etenkin toinen heistä on sellainen, jonka luona piipahdetaan välillä reissunpäällä käymään ja istutaan yhdessä iltaa jutellen. Kummit on <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että jollain toisellakin on :) Mulla on neljä kummia, joista en kahteen ole yhteydessä ollenkaan.. Toiset kaksi kummia ovat minulle tärkeitä ja yhteyttä tulee pidettyä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syyskuun superlukumaraton

Lukumaraton lähestyy

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta