Vapaat on lusittu - töihin lompsis

Vapaat on taas vietetty tehokkaasti alta pois. Eilen oli oikeasti kiva palata töihin. Tosin, mulla tuo joulukuun sairastelu toi lepopäiviä hieman lisää. Tulivat kyllä tarpeeseen.

Joulun aikana sitä ehti tekemään kaikenlaista. Töistä kielsivät ehdottomasti töiden tekemisen kotoa käsin. Sairastaessa sairastetaan ja työt unohdetaan. Niinpä otin oikeasti rennosti. Katsoin Netflixistä hyviä sarjoja pois sekä vietin aikaa piirtäen ja leikaten kaavoja ja kankaita sekä tietysti ommellen. En oikeastaan edes muistanut, kuinka hyvän olon sitä saa ommellessa. Rentoutusta ehdottomasti.

Ehdittiin me joulun aikaan ulkoillakin. Käytiin miehen kanssa kätköilemässa ja taas sitä pääsi haastamaan itsensä ihan urakalla. Onhan tuo kätköilykin muuttunut ihan sikana tässä näiden kuuden ja puolen vuoden aikana. Kyllähän tämä alkaa entistä enemmän olemaan välineurheilua. Tosin nautinpa ihan suunnattomasti siitä, että pääsen leikkimään köysien kanssa.




Kätköily on kyllä meille ihan passeli harrastus. Saadaan mennä ja tehdä yhdessä. Päästään oikeasti liikkumaan ulkona. Tuo kiipeily on tuonut mukanaan hieman lisähaastetta, mutta minä olen meillä se, joka hoitaa kiipeämisen ja mies köysien virittämisen. Kumpikin saa kiksinsä ja tasoissa ollaan.

Nyt pari päivää meneekin  tehokkaasti nukketeatterin merkeissä. Töiset istuu työpäivät koneen ääressä ja toiset leikkii nukeilla, ei kun siis.. Lavasteet saatiin eilen kansaan ja tänään alkaa läpi menot. Huomenna pitäisi sitten esittää. Kolmen päivän rumpa. Noh tämä saattaa olla viimeinen esitys näissä touhuissa, ellei sitten joku innostu enemmänkin.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syyskuun superlukumaraton

Lukumaraton lähestyy

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta