Ihmettelyä..
Johan tässä ollaan tovin verran oltu jo kotonakin, mutta en ole vain ehtinyt istumaan alas ja kirjoittamaan kaikkia niitä päässäni risteileviä ajatuksia mihinkään ylös.
Kyllä koulutus oli jälleen antoisa. Jälleen koen entistä suurempaa innostusta partioon. Niin lippukuntani huiviinkin on tullut ihan toisenlainen fiilis. Se tuntui omalta ja sen kautta tunnen kuuluvani oikeasti johonkin.
Kurssilla puhuttiin myös lasten pettymyksistä ja niissä tilanteissa peilinä olosta. Jotenkin edelleen olen sitä mieltä, että suurimmat pettymykset pitäisi lapsen kanssa pystyä käymään läpi. Etenkin silloin kun ollaan ns. Kasvattajan roolissa. Niin minähän en kuulemma voi vielä ymmärtää kun ei minulla ole lapsia. Ja ymmärtäisin kyllä sitten kun niitä on.
Jotenkin ajattelen, että kun temperamenttiselle lapselle ollaan peilinä niissä pettymyksissä ja hieman siitä puhutaan se tekee pettymyksen siedon lapselle helpommaksi. Ja samalla lapsikin oppii sen, että elämässä tulee niitä pettymyksiä eteen ja että pettymykset kuuluu arkeen ja että niihin pettymyksen tunteisiin on oikeasti lupa.
Mutta se mikä minua henkilökohtaisesti loukkasi, oli vetoomus siihen, että "ai sulla ei oo vielä omia lapsia" -asenne. Niin minähän en voi mistään tietääkään ennen kuin saan oman lapsen. Kiitos vaan. Pitää siis varmaan kirkkohallitukselle ehdottaa, että laittavat kurssinsa niin että niihin voi osallistua vain lapsia omaavat henkilöt, jotta tälläiset ymmärtämättömät kuten minä, emme voisi kurssille osallistua.
Paikka, jossa kurssi järjestettiin oli äärimmäisen kaunis. Laittelen kuvia paikasta vielä eri postaukseen.
Kyllä koulutus oli jälleen antoisa. Jälleen koen entistä suurempaa innostusta partioon. Niin lippukuntani huiviinkin on tullut ihan toisenlainen fiilis. Se tuntui omalta ja sen kautta tunnen kuuluvani oikeasti johonkin.
Kurssilla puhuttiin myös lasten pettymyksistä ja niissä tilanteissa peilinä olosta. Jotenkin edelleen olen sitä mieltä, että suurimmat pettymykset pitäisi lapsen kanssa pystyä käymään läpi. Etenkin silloin kun ollaan ns. Kasvattajan roolissa. Niin minähän en kuulemma voi vielä ymmärtää kun ei minulla ole lapsia. Ja ymmärtäisin kyllä sitten kun niitä on.
Jotenkin ajattelen, että kun temperamenttiselle lapselle ollaan peilinä niissä pettymyksissä ja hieman siitä puhutaan se tekee pettymyksen siedon lapselle helpommaksi. Ja samalla lapsikin oppii sen, että elämässä tulee niitä pettymyksiä eteen ja että pettymykset kuuluu arkeen ja että niihin pettymyksen tunteisiin on oikeasti lupa.
Mutta se mikä minua henkilökohtaisesti loukkasi, oli vetoomus siihen, että "ai sulla ei oo vielä omia lapsia" -asenne. Niin minähän en voi mistään tietääkään ennen kuin saan oman lapsen. Kiitos vaan. Pitää siis varmaan kirkkohallitukselle ehdottaa, että laittavat kurssinsa niin että niihin voi osallistua vain lapsia omaavat henkilöt, jotta tälläiset ymmärtämättömät kuten minä, emme voisi kurssille osallistua.
Paikka, jossa kurssi järjestettiin oli äärimmäisen kaunis. Laittelen kuvia paikasta vielä eri postaukseen.
Mun mielestä noita suurimpia pettymyksiä nimenomaa ei pidä "käydä läpi" eli vatvoa ja selitellä. Siis aikuisen. Aikuisen homma on ottaa se pettymyksen tuoma tunneskaala vastaan ja olla läsnä. Vastata vain siihen, mitä lapsi kysyy.
VastaaPoistaTosin. Voi olla, että kun mä puhun suuresta pettymyksestä, en puhu samasta kuin sä. Karkkipussin tai pelissä häviämisen kokoiset pettymykset voi hyvin vatvoa läpi.
Juu siis juurikin näistä karkkipussinsaamisesta tai pelin häviämisen tyylistä oli kyse. Siitä että miksi joku toinen löytää kaikki mutta itse ei yhtään.
PoistaKaikkea ei pysty ruotimaan, eikä kannata. Eikä kaikkeen löydy sanojakaan, mutta se, ettei asiaa hoidettaisi olan kohautuksella on paljon..
Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.