Täyttä Elämää - Jokaisella on oikeus rakkauteen

Jokaisella on oikeus rakkauteen ja siihen, että kokee tulevansa rakastetuksi. Iltasanomat kertoivat Ullasta ja Jaakosta, jotka aikoinaan tutustuivat toisiinsa työpaikalla ja seurustelivat pari vuotta.

Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja heidän yhteinen aikansa tuli päätökseen. Kuulostaako tutulta? Niin. Tarinan alku voisi periaatteessa olla kenen tahansa meidän parisuhteen alku. Mutta kertomus on siinä määrin erilainen, koska kyseessä on kaksi toisiinsa rakastunutta kehitysvammaista.

Ulla ja Jaakko joutuivat vuosiksi toisistaan eroon, sillä heillä ei ollut keinoja selvittää toistensa asuinpaikkaa. Kului vuosia ja kumpikin ajatteli toisiaan kunnes eräänä päivänä diskossa he kohtasivat toisensa jälleen. Kertomus on liikuttava ja tosi. Se on todellisuutta monen kehitysvammaisen osalta.

Jokaisella pitäisi olla oikeus rakkauteen ja elää onnellisesti yhdessä rakkaansa kanssa. Valitettavasti se ei ole kaikille mahdollista. Ullan ja Jaakon kaltaisia pareja on enemmänkin. Mikä tukisi heitä onnellisessa elämässä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!