Ainekirjoitus 2015 - Valkoinen unelma

Ajattelen, hengitän, muistan. Muistan nuo kesäkuun lämpimät yöt, jolloin istuimme saunamökin laiturila sylikkäin, kuunnellen, kuinka laineet löivät kallion seiniin.

Istun ikkunan syvennyksessä ja katson ulos. On talvi. Lumi on peittänyt kaiken valkean vaippansa alle. Muistelen mennyttä kesää, luonnon helmassa käyettyä aikaa ja pieni hymy hiipii suupieliini. Iso puu kasvaa suoraan ikkunani alla. Muistatko sen kerran, kun kiipesimme sen paksuimmalle oksalle reput selässä ja istuimme siellä juoden päiväkahvit? Nyt on tuo puu jäänyt kaauniin lumipeitteen alle. Laituri järven rannalla on lumen alla ja järvenjää kimmeltää auringon säteiden osuessa siihen. Laiturilla olevaan lumipeiteeseen ei ol ekukaan kajonnut. Se kunnioittaa viime kesän muistoa. Muistoa meistä, muistoa yhteisistä hetkistä. 

Vihertävän metsän rajassa on se pieni punainen saunamökki, jossa me yhdessä nukuimme. Sen pienet ja valoisat huoneet ammottavat tyhjyyttä kuin jotain odottaen. Ne ovat koskemattomia, sillä se on meidän turvapaikka. Saunamökin katon päällä on paksu kinos lunta ja kymmenet jääpuikot koristavat räystään reunoja. Mökin punaiset seinät saavat koko luomuksen näyttämään joulupukin mökiltä, keskeltä Korvatunturia.

Muistatko sinä, miltä tuo mökki näytti kesällä? Tuuhuean, vihreän kuusimetsän edessä oli pieni punainen saunamökki. Katossa sammalta ja mökin edessä pieni mansikkamaa ja paljon viinimarjapensaita. .Ovelta lähti pieni polku järvelle päin, mutta nyt on tuo polku lumen alla, lumivaippaan peittyneenä. Se meidän turvapaikka, tuo ihana saunamökki, oli kuin unelma pienine huoneineen ja hieman isomman tupakeittiön kanssa. Mutta nyt on kun on talvi, tuo mökki seisoo  kylmilään ja tyhjänä kuin se olisi jostain ihmemaasta. Se odottaa ensi kesää ja meitä. Meidän turvapaikkamme ei anna suojaa näin sydän talvella. Nyt tuo punainen saunamökki on kuin valkoinen unelma talven ihmemaassa. 

Ensi kesänä avaamme taas tuon valkoisen oven, joka päästää meidät turvapaikkaamme, tuohon punaiseen mökkiin. Avaamme ikkunat ja annamme uuden kesän tuoksun hiipiä jokaiseen seinännurkkaan, jokaiseen koloon. Silloin voimme aloittaa taas kesänvieton. Voimme istua laiturilla sylikkäin ja kuunnella, kuinka vesi lyö rantakallion seiniin. Voimme olla hiljaa ja kuunnella, kuinka laineet hiljaa liplattavat järvellä ja luonto kuiskailee kertomuksiaan meille yhä uudestaan. Mutta pyydän sinulta, älä unohda viime kesää, jolloin saimme nauttia toistemme seurasta ja mieleenpainuvasta kesäisestä luonnosta. Älä unohda jokaisen kesän olevan erilainen kuin aikaisemmat. Haluammehan säilyttää nuo pienet muistot sadepiävistä, jotka vietimme sisällä kuunnellen sateen ropinaa kattoa vasten? Tai  nuo useat kesän aurinkoisista päivistä, jolloin teimme retkiä järvenrannan kallioille päiväkahveille?

Muistitko sinä kaiken tämän? Muistitko tuon kaiken ihanuuden, josta olemme saaneet nauttia? Pidetään unelmista kiinni ja muistellaan menneitä. Muistellaan yhdessä mennyttä kesää ensi kesänä tuossa nyt lumen alle jääneessä, pienessä punaisessa saunamökissä, meidän kahden turvapaikassa, talven valkoisessa unelmassa.