Eilen, tänään ja huomenna.

Eilen aamulla nousin viiden aikaan ylös juoman mieheni seuraksi aamukahvit ja saattamaan hänet liikenteeseen. Kaikessa siinä tohinassa unohdin jopa kertoa, kuinka paljon rakastankaan häntä. Nyt oltaisiin viikko koiran kanssa kahdestaan kotosalla miehen kirmaillessa pitkin metsiä.

Eilen vietin ihan mahtavan lapsettomien päivän oman seikkailijani ryhmän kanssa metsässä yhdellä laavulla touhuten. Paistettiin tyttöjen kanssa makkaraa ja tehtiin nuotiolla suklaabanaania. Harjoteltiin jonglöörausta. Tosin vasta sen jälkeen kun jokainen oli ensin tehnyt ne pallot itselleen. Siinä kun tytöt yrittivät saada palloja liikkeelle oikealla tavalla, kysyttiin meiltä varovasti nuotiopaikan toiselta puolelta, että saiskos näyttää ja kertoa miten tuo onnistuisi. Ilman muuta oli meidän vastaus. Tytöt katsoivatkin silmät suurina pallojen sujuvaa liikettä. Kaiken kaikkiaan päivä oli ihan mahtava. Vaikka alussa näytti, että sää olisi ihan puhdas susi, niin lopulta saatiin retkelle mahtava ilma.

Kotiin päästyä jouduin ottamaan päikkärit, vaikka pitkään yritin taistella vastaan. Kaksi tuntia unta palloon ja taas jaksoi touhuta illan. Sitä se aikainen herätys ja raitis ulkoilma teettää.
Tänään, äitienpäivänä, olo on sellainen, että voisin vain pysyä neljän seinän sisällä koko päivän. Siinä määrin hassua, että lapsettomienpäivä on sijoitettu aivan äitienpäivän kylkeen kiinni. Ensin muitetaan lapsettomia ja lisätään tietoisuutta ja sen jälkeen sivalletaan suoraan kasvoille. Ajattelin kuitenkin kiskoa itseni liikkeelle kuuntelemaan messua kirkkoon. Tiedän kyllä, että saarna on jälleen lapsi ja äiti painotteinen, mutta kun en vaan voi jäädä kotiinkaan, kun täällä hajoaisi pää. Tänä äitienpäivänäkään ei siis ole tietoa siitä omasta lapsesta. Vaan entistä enemmän epävarmuutta ja pelkoa.

Huomisesta en vielä tiedä. Töitä olisi ainakin. Kahdessa pätkässä, aamulla ja illalla. Laitoin työkalenterin kiinni, jotta ehdin käyttämään koiran ulkona. Samaa rataa menee koko ensi viikko. Koira on etusijalla.


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!