Lukulista - Ainoa
(Kiera Cass, Ainoa. 2017. Pokkaripaja?)
Jokin tovi sitten kaupassa käydessä osui silmiini Kiera Cassin Valinta-sarjan kolmas osa. Mukaanhan se tarttui, sillä aikaisemmat osat Valinta ja Eliitti olivat ehtineet koukuttaa minut osaksi huikeaa seikkailua ja hienoa rakkaustarinaa. Hyvä kun kaupasta kotiin pääsin ennen kirjan aloittamista pääsin. Lukuhimot pääsivätkin kasvamaan äärimmilleen ja oikeastaan ahmin kirjan kerta rykäisyllä loppuun asti.
Ainoa jatkoi tarinaa siitä, mihin Eliitti loppui ja noudatteli hyvin samanlaista linjaa kuin Cassin Valinta-sarjan ailaisemmat kirjat. Kapinaa, tyttöjen välisiä kiistoja ja suuria tunteita. Epävarmuutta, pelkoa ja ystävyyttä, mutta ennen kaikkea rakkautta. Kirjan lopputulos ei omalla tavallaan ollut yllättävä ja valinta osuikin juuri sen tytön kohdalle, jolle olin sen mielikuvissani jo pedannutkin, vaikka hetken näyttikin joltain ihan muulta.
Kiera Cassin Ainoa päätti omalta osaltaan American tarinan, mutta jatkoa on kuitenkin sarjaan tykästyneille luvassa. Sarjan seuraava kirja ilmestyy nimittäin suomeksi markkinoille syksyllä 2017. Ooh, ja taas pitää odottaa.
Tätä sarjaa suosittelen kyllä kaikille, joiden mielestä Nälkäpeli- ja Outolintu -trilogiat tuottivat lukemisen nautintoa.

Kommentit
Lähetä kommentti