Loppuvuoden Superlukumaraton
Henna Carry on reading -blogista ja Lotta Hogwarts Library -blogista ovat päättäneet emännöidä loppuvuoden superlukumaratonia. Kerran kuussa sunnuntaina on aika istahtaa alas ja upota kirjojen maailmaan. Olen nauttinut suunnattomasti lukumaratoneista ja tänä kesänä leireistä huolimatta pääsin osallistumaan kaikille kolmelle lukumaratonille. Ensimmäinen syksyn lukumaraton on ihan kohta eli tämän viikon sunnuntaina. Siihen pääsee ilmoittautumaan Hennan ja Lotan blogien kautta. Ilmoittautumaan pystyy vielä 24.9. eli virallisena lukumaraton päivänä.
Olen jo hyvissä ajoissa laittanut lukumaratonin päivät kalenteriin ylös ja pyhittänyt nämä päivät omalle ajalle kirjojen kanssa. Kirjoja on hieman valmiiksi mietitty ja onnekseni erään sarjan neljäs kirjakin julkaistiin juuri sopivasti maratoniin. Enää pitäisi tehdä päätös kirjojen suhteen tai sitten mennä fiiliksellä.
Miten maraton sitten näkyy täällä blogissa? Maratonin aikana teen päivittyvää koontia lukulistasta, lisäksi viimeistään maratonin jälkeen jollain aikataululla on luettavista kirjoista tulossa pieni muotoinen esittely. Olen yleensä asettanut maratonille tavoitteen. Olen tälläkin kertaa sitä hieman miettinyt ja tuumailin, että jos sen 500 sivua saisi nyt ainakin luettua niin olisi ihan kiva. Tavoitteen edistymistäkin pääsee siis täältä blogin puolelta seuraamaan.
Tervetuloa mukaan maratonille ja/tai seuraamaan omani edistymistä.
Syksyllä into lukemiseen aina kasvaa! Nyt jo muutama uusi kirja kuumottelee, että pitäisi aloittaa!
VastaaPoistahttps://www.stoori.fi/rakkaudella-henna
Täällä sama juttu. Syksyssä parasta on hyvä kirja, sohvannurkka ja kuuma tee. <3
Poista