Syyskuun superlukumaraton
Maraton suoritus ei ole vielä alkanut. Tarkoitus olisi aloittaa tuossa kahdentoista hujakoilla päivän luku-urakka. Eilen illalla katsoin kerrankin ajatuksella kirjoja maratoniin valmiiksi. Gabaldonin Sydänverelläni kirjoitettu on tällä hetkellä kesken, koska kyseessä on järkäle. Annoin kuitenkin jälleen kerran itselleni luvan halutessani laittaa sen sivuun ja lukea välissä jonkun toisen kirjan.
Klo 12.00
Maraton rupeaman aloitan Gabaldonin Sydänverelläni kirjoitettu -kirjalla. Kirja on valmiiksi kesken ja tarkoitus olisi saada kirjaa luettua hyvän matkaa eteenpäin. Maraton suoritus lähtee sivulta 608. Katsotaan, kuinka pitkään jaksan tämän kanssa tahkoa. Onneksi on muita kirjoja odottamassa.
Klo 13.13
Takana 62 luettua sivua ja kotimatka kaupan kautta miehen työpaikalta. Pakko syödä jotain.. Onneksi eiliseltä jäi pizzaa lounaaksi.. Maratoneväätkin sain näppärästi kaipa. Luvassa pizzan lisäksi tacosipsejä ja lakua.
Klo 14.00
Edellistä kirjaa luettu 102 sivua. Vaikka jenkkien vapaussota on mielenkiintoista, taidan ottaa hetkellisen tauon järkäleestä ja aloittaa Koeta Cassin Perijättäreen, jonka lukemista olen palannut tähän maratoniin. Kirjahan on Valinta-sarjan neljäs osa ja tähän sarjaan olen rakastunut.
Klo 16.25
Perijätärtä luettu nyt 167 sivua. Koiruuskin nukahti ja taas saa lukea rauhassa ilman jatkuvia keskeytyksiä. Perijätär on kyllä muiden sarjan kirjojen tavoin hyvin mukaansa tempaava ja helppolukuinen. Tässä vaiheessa on varmaan hyvä nousta sohvalta ylös ja keitellä päiväsumpit. Seuraavan tauon ajattelin ottaa kirjan loputtua. Tällä hetkellä luettuja sivuja on yhteensä 269. Tavoite vauhdissa siis vielä mennään.
Klo 19.25
Perijätär saatu päätökseen ja valinta sarjan seuraavan kirjan ennakkomaistiainen myös. Mielenkiintoisia juonen käänteitä ja jälleen joudun odottamaan seuraavan osan julkaisua. Pahus. Noh, Perijättäressä oli sivuja 340 ja ennakkomaistijaisessa 29. Tällä hetkellä luettuja sivuja takana 471. Nyt koiran kanssa ulos ja ruuan valmistelut, sitten pääsen jatkamaan lukemista.
Klo 20.05
Seuraavana olisi vuorossa klassikko, L. M. Montgomeryn Pieni runotyttö. Tämän olen joskus vuosia sitten lukenut ja nyt ajattelin tämän pääsevän oikeuksiin maratonissa. Juurikaan ei ole muistikuvia kirjan tapahtumista, joten uudelleen lukeminen on varmaan ihan paikallaan.
Klo 21.20
Aika suunnata miehen työpaikalle hakemaan häntä kotiin. Samalla saa taas silmät hetken levätä luku-urakasta. Pienen runotytön kanssa kuljettu nyt yhtä matkaa 72 sivua, joten kokonaismäärä luettujen sivujen suhteen on 543.
Klo 22.35
Päätä alkaa särkemään. Taitaa olla pikku hiljaa parempi laskea kirja tältä päivältä alas, vaikka Uuden Kuun Emilian kanssa viettäisin mielelläni aikaa vielä tovin jos toisenkin. Luettuja sivuja nyt 577. Jos tänä iltana en enää jätkä, ehdin vielä aamulla viettämään tovin aikaa kirjojen ihmeellisessä maailmassa ennen töihin lähtöä.
Klo 8.20
Uusi päivä ja aikaa saattaa maraton loppuun. Puoliaikaa on jäljellä 3,5 tuntia.
Klo 12.00
Maraton osuus on nyt saatettu päätökseen. Pienen runotytön kanssa ehdin tänä aamuna vielä jatkamaan. Kokonaisuusessaan tuli luettua 717 sivua.
Tässä vielä koontina maratonin kirjat ja sivumäärät:
Diana Gabaldon, Sydänverelläni kirjoitettu. 102 sivua.
Kiera Cass, Perijätär. 340+29 luettua sivua.
M. L. Montgomery, Pieni Runotyttö. 246 luettua sivua.

Onnea! Hyvin olet edennyt.
VastaaPoistaKiitos. Lukumaraton on jälleen loistava keino käyttää vapaapäivä. :)
Poista