Marraskuun lukumaraton (päivittyvä postaus)
Taas saan istahtaa kirjojen ääreen ja nauttia rauhallisesta sunnuntaista ilman ylimääräistä hälyä. Luvassa on vuorokausi, jonka aikana kirjat tuovat elämään jännitystä ja iloa.
Kohdallani maratoni starttaa klo 13 ja siihen varustaudun laittamalla glögiä ja joulutorttuja. Maratonille olen varannut kaksi kirjaa, jotka ovat omaa lukuvuoroaan odottaneet jo pitkään. Yleensä olen asettanut epämääräisen tavoitteen maratonille, mutta tällä kertaa ajattelin vain uppouua kirjojen maailmaan stressaamatta luettujen sivujen määrästä. Jos nyt toisen kirjan saisin luettua loppuun niin olisi ihan kiva.
Sunnuntai 26.11. Klo 13.35 Maratonin startti.
Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Conn Igguldenin Ruusujen sota sarjan neljäs osa Korpin Kannus. Aikaisemmat osat ovat olleet hyviä, joten tähän kirjaan on hyvä luotto, että tarina vie mennessään rytinällä.
Klo 15.20
Luettuna 101 sivua. Kirja tempaisi mukaansa alun nihkeyden jälkeen. Sain kiinni samasta lukukokemuksesta kuin sarjan aikaisempia kirjoja lukiessa. Tämä kirja lukeutuu kyllä juuri niihin, joita on vaikea laskea käsistä.
Historiallisessa mielessäkin Korpin Kannus on mielenkiintoinen. On mielenkiintoista tutustua ja seurata kolmen sujuvaahan taisteluita Englannin herruudesta. York ja Lansester Tudoreita nyt unohtamatta. Tosin Tudorit edustaa omalla tavallaan Lansestereita.
Mielenkiinnolla odotan kirjan loppua. Näinköhän tämä on sarjan viimeinen kirja. Toivottavsti ei, sillä Igguldenin kirjoitustyylissä on särmää ja taitoa nostaa henkilöt ihan toisenlaisille tasoille.
Klo 17.50
202 sivua luettu. Himpun verran tuntui silmät raskailta ja lukuvauhti hidastuu huomatavasti. Englannin ja etenkin Skotlannin historia on viehättänyt minua niin pitkään kuin jaksan muistaan. Ruusujen Sota ei ainakaan tuota viehätystä yhtään vähennä.
Omalla tavallaan tekisi mieli vaihtaa välissä kirjaa, mutta nyt yritän pysyä tuossa ja seurata, kuinka Edward York kerää valkoisen ruusun alle joukkoja saadakseen kruunun takaisin.
Klo 19.40
Mennään kirjan puolivälissä eli sivulla 255. Vielä olisi toinen samanlainen pätkä luettavana. Katsotaan mihin asti päästään. Tässä vaiheessa onkin hyvä ottaa ruuanvalmistelulle tauko, jotta saa sen uuniin valmistumaan.
Niin ja Edward marssi juuri joukkoineen Lontooseen, joten jännittävät hetket jäi kirjaan. Pakko siis nopeasti päästä palaamaan kirjan äärelle.
Klo 20.25
Ruuan valmistuksen yhteydessä oli hyvä ottaa esille vähän toinenlainen kirja. Painavaa asiaa, mutta äärimmäisen helppolukuista. Lyhyitä pätkiä, ajatuksia. Tuota tuli luettua 20 sivua.
Nyt kun ruoka on uunissa, on hyvä palata tämän maratonin ykkösprioriteettiin eli Korpin kannukseen ja nauttia aimo annos historiaa.
Klo 22.05
Korpin kannusta luettu nyt 309 sivua ja lisäksi tuon vakain askelin 20 sivua. Tämän hetkinen kokonaismäärä on siis 329 sivua.
Päivän saldo on useampi kupillinen kahvia ja Pepsiä sekä kasa joulutorttuja ja paahtoleipää. Lämmin ruoka odottaa uunissa ja katsotaan jos vielä muutaman luvun jaksaisin tälle päivälle lukea. Maratonin loppumiseen on kuitenkin vielä hyvää aikaa.
Klo 23.35
Tähän on hyvä lopettaa päivän urakka. Korpin kannuksen ensimmäinen osa luettu eli 344 sivua plakkarissa kyseisestä kirjasta.
Koko päivän luettujen sivujen saldo on 364. Aamulla on vielä hetki aikaa lukea ennen töihin lähtöä.
Maanantai 27.11. Klo 11.40
Igguldenin Korpin Kannus on nyt luettu loppuun. Kirjasta kertyi pottiin kaikkiaan 479 sivua. Maraton aikaa on jäljellä 1 h ja 45 min. Hetken ehtii vielä viettämään ammattikirjallisuuden parissa aikaa ennen maratonin päättymistä.
Tällä hetkellä luettuja sivuja on kaiken kaikkiaan 499. Olen tähänkin määrään täysin tyytyväinen.
Klo 12.40
Vakain askelin. Sen parissa tuli vietettyä tovi ja ehdin lukemaan 20 sivua lisää. Mielenkiintoinen kirja, joka on täynnä ajatuksia. Tähän on hyvä päättää tämän kuun maraton matka.
Kooste:
Conn Iggulden: Ruusujen sota - korpin Kannus. 479 sivua
Vakain askelin. Koonnut Leena Haavisto. 40 sivua.
Kokonaislukumäärä 519 sivua.
Kiitos jälleen maratonista ja joulukuussa uudestaan supermaratonin äärellä.

Kommentit
Lähetä kommentti