Sairaslomalaisen arkea

On outoa olla saikulla, vaikka ulkoisesti näyttää siltä, että voisin hyvinkin olla töissä. Tässä on totisesti saanut tuntuman siihen, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää.

Kaksi viikkoa on pitkä aika. Yleensä kolmannen päivän kohdalla ovat seinät alkaneet kaatua niskaan ja pinna kiristymään. Mutta nyt ensimmäisen viikon jälkeen ei seinät ole kaatuneet niskaan ja muutenkin on jotenkin oudon raukea olo.

Tällä kertaa sain lääkäriltä ohjeen keskittyä itseeni ja niihin asioihin, jotka ovat minulle mieluisia. Päädyin visiitille mökille luonnon helmaan. Luonnolla on kuulemma mieleen rauhoittava vaikutus. Olen yrittänyt lukea, muttei keskittyminen riittänyt siihen, eikä kyllä siihenkään, että makaisin vaan sohvalla ja katsoisin netflixistä sarjoja.

Olen piirtänyt kaavoja ja leikannut kankaita. Olen istunut ompelukoneen äärellä työntäen kaikki muut ajatukset sivuun ja keskittynyt edessä olevaan työhön. Olen kokenut sen, että osaan ja saan hyvää jälkeä aikaiseksi.

Toki jouten olo itsessään hieman ahdistaa. Tosin niinhän se menee lähestulkoon aina omalla kohdallani. Joskus on pakko hiljentää tahtia ja jos se ei muuten onnistu niin lääkärin määäräys on silloin paikallaan.

Kommentit

  1. 10 kk tässä nyt ollut sairaslomalla. Voi, että on vaikeaa vakuuttaa itselle, että ihan hyvällä omatunnolla voin yrittää olotilasta nauttiakkin ja tehdä niitä asioita mihin kykenen. Olo on hyvä ja virkeä, eikä ole särkyjä. Mutta kerta olen sairaslomalla, niin tuntuu, että pitäisi olla vain kotona neljän seinän sisällä ja nyyhkytellä vointia. Joka päivä kertaan työpäivääni ja vakuutan itselleni, etten todella kykenisi työtehtäviäni hoitamaan ja en itse sairaslommaani ole myöntänyt, vaan näin on lääkärikin todennut. En voi päiväkodissa murtuneen säären takia ja kyynärsauvojen kanssa hoitaa työhön kuuluvia tehtäviäni ja juosta lasten perässä. En saisi kyynärsauvojen kanssa kuljetettua lapsille ruokia/haettua ruokakärryjä/astioita, peiteltyä ahtaiden kerrossänkyjen välissä, sylittää itkuista hoitoon tullutta lasta ja samalla jakaa aamupalaa jne.. Sitten tunnen huonoa omatuntoa, kun kykenenkin kotona tekemään paljonkin asioita ja kykenen vaikka lähtemään messuja kiertämään. Hirveän vaikea vakuuttaa, että nuo ovat aivan eri asia. Se, että siivoan vaikka kasvihuonetta niin pyydän sinne penkin ja hoidan asiat mitä kykenen ja loput voin jättää miehelle ja hän hoitaa loppuun, kun kerkiää. Saan levättyä, kun siltä tuntuu. Messukeskusta kiertäessä ei minun tarvitse mitään siirtää/kanniskella ja huilimaan pääsee, kun siltä tuntuu, niin miksi en voisi siitä nauttia. Jaksan keppien kanssa liikkua, eikä jalka ota siitä nokkiinsa. Koipi on niin hurjasti operoitu, että ei vaan meinaa lähteä luutumaan, kun ei ole luulle rakennusaineita. Siksi näin pitkä saikku. Yritetään nyt vaan nauttia saikuistamme ja pitää itsestä hyvää huolta! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, vaikka mun saikku on huomattavasti lyhyempi. Ehkä eniten harmittaa se, että omat työt jäävät muiden hoidettavaksi. Toivon että tämä kaksi viikkoa riittää minulle, mutta yritän varautua siihen, että lisää joutuu hakemaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!