Arjen Teologiaa - Jumalan silmissä kaunis


"Mitä ajattelit tänä aamuna katsoessasi peiliin? Tai mitä ajattelet yleensä kävellessäsi peilin ohi ja nähdessäsi siitä itsesi? Luulen, että suomalaisissa peileissä on jotakin vikaa. Ne tekevät kauniista ja normaalivartaloisista ihmisistä rumia."

En ole koskaan ajatellut itseäni kauniina. Olen aina nähnyt itsessäni jotain vikaa silloin kuin katson peiliin. En ole yhtä siro kuin sisareni. Massaa on enemmän. En ole myöskään silmälasien tulon jälkeen pitänyt kasvojani kauniina. Olen vain yksi rillipää muiden joukossa, jonka kasvoille lasit ei tunnu istuvat ollenkaan. Olen monta kertaa katsonut peiliin ja huomannut sen, kuinka sieltä katsoo takaisin ruma ja vastenmielinen ihminen. Kroppa tuntuu lihavalta ja olo on ihan kamala. Niin ja minä olen aikuinen. Ja silti edelleen voin sanoa kehon kuvani olevan vääristynyt. Ainakin jossain määrin.

Yritän katsoa peiliin armollisemmin. Keskittyen positiiviseen. Kauniit silmät ja hymy kuopat. Huomaan ne ensimmäisenä. Pitkät ja hyväkuntoiset hiukset. Niin, joo mutta eiväthän punapäät pääse taivaaseen. Niin sanotaan Raamatussakin. Koitan kuitenkin unohtaa sen. Yritän keskittyä muuhun. Kokonaisuuteen.

En ole liian laiha, enkä varsinaisesti lihavakaan. Miksi siis koen, että painoa olisi saatava pois? Enkö minä kelpaa tälläisenä kuin olen? Kysymykset poukkoilevat ihan mihin sattuu omassa mielessäni ja en saa katsettani irti peilikuvasta. Mikä minussa on vikana, kun en kelpaa itselleni? Istahdan alas. Olo on parempi kun ei katso peiliin. En näe itseäni ja voin hengähtää. 
"On olemassa vain yksi minä. Olen ainutlaatuinen ja erityinen. Olen Jumalan kuva. Hän on luonut minut ja rakastaa minua. Hän näkee minussa paljon hyvää. Hän haluaa auttaa minua kasvamaan entistä enemmän siksi, joka oikeasti olen. Ei minun tarvitse olla niin kuin joku muu, vaan saan olla juuri minä."

Nousen ylös ja ravistelen itseäni. Nostan katseeni peiliin ja pakotan itseni kohtaamaan totuuden silmästä silmään. Katson tarkkaan peilikuvaani. Jokin on muuttunut. Näen nuoren naisen, jolla on siniset, kauniit silmät, joissa pilkahtelee huumori. Näen kasvot, joita reunustaa hieman punertavat pitkät hiukset. Näen suun, joka hymyyn noustessaan paljastaa kauniit hymykuopat. Katson tarkemmin ja näen peilistä tasapainoisen nuoren naisen, joka ei ole liian lihava tai liian laiha. Näen naisen, joka uskaltaa laittaa päälleen kireähkön topin, vaikka vatsa hieman pömpöttäisikin. 

Näen siinä hetkessä itseni jonkun toisen silmillä. Niin, olen kaunis juuri sellaisena kuin olen ja kelpaan juuri sellaisena kuin olen. Ei tarvitse olla mitään muuta. Päässäni pyörivät tutut sanat: 
"Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä."
Niin, minut on luotu juuri tälläiseksi ja vain sillä on merkitys. Tärkeintä on kokonaisuus, ei yksityiskohodat. Ja armollisuus. Minä saan olla minä, eikä minun tarvitse oolla kukaan muun. Vain sillä on merkitystä. Tyyneys ja rauhallisuus valtaa mieleni. Olen sittenkin kaunis. Omalla tavallani. Ja ennen kaikkea olen Jumalan silmissä kaunis. Vain sillä on väliä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri: 11. Luukku

Joulukalenteri: 13. Luukku

Syyskuun superlukumaraton