Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

perjantai 20. helmikuuta 2015

Kelpaan sellaisena kuin olen!

Tämä postaus on  tehty yhteistyössä Bloggaajien Blogiyhteistön eli BB-kamujen kanssa. Käy vilkaisemassa myös seuraavat kirjoitukset:

Meriannen


Paljon puhutaan ulkonäöstä ja ulkonäköön kohdistuvista paineista. Naamaan isketään kilokaupalla meikkiä ja hiukset pilataan jatkuvalla ja tiheään tahtiin toistuvalla värjäämisellä. En väitä, ettenkö itse käytäisi meikkejä tai värjäisi hiuksiani, mutta en tee sitä toistuvasti. Meikkejä käytön töissä esim. isoissa kouluyhteistyö -jutuissa tai silloin jos minun pitää puhua isolle kuulijajoukolle. Hiuksia värjään n. puolen vuoden välein ja silloinkin kestosävyllä, joka on hyvin lähellä omaa hiusten väriä. 

Ai miksi? Miksi en käytä meikkiä tai juurikaan värjää päätäni?
Paljon liikkuvana on helpompaa olla meikitön.
Oikeastaan ensimmäinen syy meikittömyyteen on liikkuminen. Liikun paljon ja monenlaisessa maastossa. Ja kun tulee kuumaa ja hiki virtaa, ei mikään ole är-syttävämpää kuin se tunne, että meikit leviää. Toinen syy on se, ettei iho pää-se hengittämään meikkikerroksen alta kunnolla. Olo on silloin jotenkin tunkkai-nen ja ahdistava. Niin ja kolmas syy on oikeastaan se, etten todellakaan jaksa aamulla herätä aikaisemmin, jotta ehtisin meikkaamaan ja laittamaan hiukset kunnolla ja nätisti. Katson enemmin jakson Bonesia aamukahvin kera, kuin vie-tän sitä aikaa kylppärissä peilin edessä. 

Toki meikittömyyteen liittyy muutakin. Olen sellainen kuin olen. En halua liikkuvana ja tunneherkkänä ihmisinä joutua kokoajan varomaan meikkiä. Puhun käsillä, nojaan käsiini ja silmätkin kutisevat suhteellisen paljon. Mitä siitä tulisi meikkien kanssa? Noh ei mitään. Ja mitä sitten tulee hiusten värjäämiseen.. Punainen piilopikmentti. Aah, miten ihana asia se onkaan. Voin siis käyttää vain tiettyjä värejä, muuten lopputulos saattaa olla jotain ihan muuta, kuten vaikka vihreään taittuva. (Näinkin on käynyt ja lopputulos on se, että suurin osa ruskeansävyistä on pois suljettu.) Ja omaa sävyä käyttämällä hiukseni ovat kuitenkin luonnolisen näköiset ja ne eivät ole ristiriidassa kokonaisuuteen. Ja toisaalta, hiukseni kasvavat sen verran nopeasti, että saisin toisenlaisella värillä olla värjäämässä päätä jatkuvasti. En kuitenkaan halua pilata pitkiä suhteellisen hyvä kuntoisia hiuksia värjäämällä niitä jatkuvasti. 
Avaintekijänä on mukavuudenhalu.
Nautin siitä, että saan olla luonnollinen. Se on osa minua. Minun tehtävni on töissä ollessani opettaa myös lapsille ja nuorille, että he kelpaavat sellaisina kuin ovat ja etteivät he tarvitse kiloa meikkiä tai hiusten ja ripsien pidennyksiä kelvatakseen. Yritän olla heille mallina. Aina siinä ei tietenkään onnistu, mutta lähtökohdat ovat hyvät. Ei ole kahta samanlaista ihmistä (paitsi, että nuoret heittävät tähän usein, että no onpas: identtiset kaksoset), jotka ajattelisivat ja tuntisisvat tismalleen samalla tavalla. 

Ennen kaikkea haluan olla luonnollinen. Tiedän kyllä, ettei vartaloni ole missään missin tai urheilijan mitoissa ja välillä se ahdistaa suunnattomasti. Vyötärölle kerääntyy ylimääräistä. Toisaalta samalla ajattelen, että se tekee minusta luonnollisen. Joku on joskus myös kysynyt, että omistanko silikoonit, niin en todellakaan. Kyllä ne on ihan luomut. Nekin. 

Avaintekijänä on mukavuudenhalu. Se on ainakin omalla kohdallani hyvin merkittävä asia. Saatan helposti pukea päälle kuorihousut töihin lähtiessä ja kiskoa päälle fleecen. Toki on töissä niitä tilaisuuksia, joihin pukeudun farkuista jakkupukuun, riippuen siitä kuinka edustavana pitää olla. Ja lämpimällä ilmalla ei ole mitään niin mukavaa kuin laittaa jalkaan puuvillahousut, jotka ovat hengittävät ja viileät. Muodin mukaanhan minä en kulje. En kisko päälleni mahdollisimman lyhyttä vaan ennen kaikkea mahdollisimman mukavaa. 
Tälläinen minä olen todellisuudessa
En minä ole täydellinen. Kyllä minä sen tiedän. Painoa voisi olla hieman vähemmän ja kroppa hieman kiinteämpi. Näen itsessäni paljon vikoja, jotka ärsyttävät ja usein mös ahdistavat. Niinä hetkinä yritän muistaa sen, että tälläinen olen ollut jo silloin kuin miehen kanssa tavattiin ensimmäisiä kertoja. Taisin istua kotisohvalla gollagehousuissa ja väljässä fleecetakissa, meikittä ja hiukset nopeasti kiinni sutaistuna. Olin juuri sellainen kuin olen. Minä tiedän, että kelpaan hänelle tälläisenä kuin olen ja hän rakastaa minua silti. Joten miksi en kelpaisi itsellenikin? 

Kelpaan juuri sellaisena kuin olen!

Täysin luomu Suomineito Suomirouva
 Samasta aiheesta voi käydä lukemassa lisää:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti