Rakkausviikko - "Mä voitan sen mennen tullen"

Bongasin tänään rakkausviikon teemaan liittyen Is:n sivuilta jutun siitä, miten oma kumppani on löytynyt. Olen hyvin vähän puhunut meidän kertomuksesta, mutta ehkä tällä kertaa sen voisi paljastaa. Vihkipapin tapaamisessakaan emme paljastaneet koko totuutta.

On vaikea ajatella, että onni saattaa lymytä ihan missä tahansa. Sellaisessakin paikassa, josta sitä ei voisi ikinä arvata. Moni on löytänyt elämän kumppaninsa netistä ja osa puolestaan yhteisen harrastuksen tai tuttujen kautta. Ja löytyyhän toki näitäkin pariskuntia, joiden yhteinen polku on alkanut rippikoulusta. Me emme mieheni kanssa lukeudu mihinkään näistä. Meidän yhteinen polku on alkanut nimittäin väärään numeroon päätyneestä tekstiviestistä.

Olin lähettämässä hyvälle ystävälleni viestiä, jossa kommentoin eräässä televisio-ohjelmassa esiintyneen miehen takamusta samalla viitaten exsääni. Ja ennen kuin ehdin tajuamaan ja lähettämään pahoittelut siitä, että viesti oli lähtenyt väärään numeroon, tuli vastausviestissä takaisin kommentti, että mulla on parempi ja voitan sen mennen tullen. Hämmentyneenä luin viestiä uudestaan ja uudestaan. Siitä se, juttu sitten lähti.

Kävimme pitkän keskustelun siitä, että Spiderman on huono, koska se tuppaa aina sitomaan ja Batman taas puolestaan on aivan liian muovinen. Taisi siinä tulla käytyä läpi lähes kaikki supersankarit ja kaikki päätyi tietenkin Sherkkiin. Mikäpä olikaan parempi tapa päättää tuo keskustelu kuin se, että kutsuin keskustelukumppanini meille katsomaan Sherkkiä, koska minulla oli siskoni kanssa Shrek -maratoni päällä pääsiäisen kunniaksi. Kirjoitin silloin tuon viestiketjun talteen. Onneksi niin tein, sillä siihen ketjuun sisältyy meidän yhteisen tarinan alku.

Tuon ensimmäisen viestin lähettämisestä on melkein 7 vuotta ja nämä vuodet ovat olleet ehdottomasti elämäni onnellisinta aikaa.Toki matkaan on mahtunut kaikenlaista eikä elämä ole ollut mitään ruusuilla tanssimista. Kuitenkin vihkipappimme toteamus häidemme jälkeen siitä, että meissä riittää potentiaalia, lämmittää mukavasti mieltä.
"Teidän elämän kirjoissanne tapahtui ratkaiseva käänne, kun Voikku lähetti tekstiviestin väärään numeroon. Ei sitä silloin osannut ajatella, miten merkittävä tuosta vahinkoviestistä voisi tulla. Pian huomasitte viihtyvänne yhdessä ja aloititte seurustelun. Emme siis voi puhua vahinkoviestistä. Emme voi puhua väärästä numerosta, johon viesti vahingossa Voikun puhelimesta päätyi. Sen sijaan saamme puhua johdatuksesta, asioiden ihmeellisestä järjestymistä ja siitä, miten elämä yllättää meidät monessa kohtaa." (M.T.)
Häissämme pappi onnistui hienosti mielestäni kääntämään vahinkoviestin johdatukseksi. Ehkä niin oli tosiaan tarkoitus. Ehkä kyseessä oli tosiaan johdatus yhteiselle taipaleelle tai ehkä kyseessä oli kohtalo. Oli miten oli, mutta tuo viesti on ehdottomasti muuttanut minun elämäni kokonaan. Sen myötä elämääni löytyi rakkaus.

Niin.. Toiset löytävät toisensa baarista tai netistä, mutta minä löysin oman rakkauteni väärästä numerosta. Ei ollenkaan huono tarina jälkipolville kerrottavaksi.

Miten sinä tapasit oman kumppanisi? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!