Erityinen
Tällä viikolla on ollut hyvin paljon keskustelua kehitysvammaisuudesta jo pelkästään uutisissa. Uutisissahan oli juttu siitä kuinka eräs asiakas oli Hyvinkäällä eräässä kahvilassa ystävälleen puhunut, kuinka kuvottava heidän edessä ollut kehitysvammainen asiakas oli. Lopuksi tämä asiakas oli vielä todennut kehitysvammaiselle, ettei tällä ollut oikeutta hänen mielestään elää. Luin tuota uutista ja onneksi kahvilan myyjä puuttui asiaan ja kieltäytyi palvelemasta tuota suuri suista asiakasta ja pyysi häntä poistumaan.
Kehitysvammaisuus on monelle pelottava asia. Ei tiedetä miten pitäisi suhtautua ja kaikki johtuu. Pyörätuolissa istuva jalaton tai kadulla kepin kanssa kulkeva kaveri on vielä ihmisten ymmärrettävissä. He ovat ulospäin kuin me. Eivät pidä outoja ääniä tai heidän puheestaan on helpompi saada selvää. He eivät vaikuta ihmisten mielestä niin pelottavilta.
Olen ollut paljon kehitysvammaisten kanssa tekemisissä. Olen ollut leireillä avustajana, pitänyt heille suunnattua kertoa ja ohjannut sisu partiota. Olen myös ollut töissä kehitysvammaisten ryhmäkodissa. Olen myyty. Ihastuin jo ensimmäisellä kehitysvammaisten rippileirillä heidän tapaansa olla. Niin olla. He kun olivat joka tilanteessa aidosti ja rehellisesti juuri sellaisia kuin ovat. Heillä ei ole mitään tarvetta esittää. Hyvänä päivänä he jaksavat olla niin aurinkoisia ja huonona päivänä.. Noh silloin saatan jättää muutaman askelen välin ihan suosiolla.
Joku joskus kysyi minulta, että mistä ihmeestä mä oikein puhun heidän kanssaan. Olin hetken hiljaa ja katsoin hieman hölmistyneenä kysyjää ja tuumasi, että siitä samasta kuin kaikkien muidenkin kanssa. Mietitään vaikka kehitysvammaista nuorta, josta kaikki sanoo, että hän on vaikkapa 7 - vuotiaan tasolla. Osaa hieman lukea ja hieman kirjoittaa. Niin ne fyysiset taidot saattavat olla 7 -vuotiaan tasolla mutta ajatukset saattaa hyvinkin olla ihan ikäluokkaansa vastaavat. Olen kehitysvammaisten nuorten kanssa puhunut paljon niistä samoista asioista kuin muidenkin nuorten kanssa: Rakkaus, seurustelu, parisuhde, perheen perustaminen, unelmat ja haaveet niin ja tulevaisuuden suunnitelmat.
Ovatko he sitten niin kovin erilaisia? Mielestäni eivät ole vaan he ovat erityisiä.
Kehitysvammaisuus on monelle pelottava asia. Ei tiedetä miten pitäisi suhtautua ja kaikki johtuu. Pyörätuolissa istuva jalaton tai kadulla kepin kanssa kulkeva kaveri on vielä ihmisten ymmärrettävissä. He ovat ulospäin kuin me. Eivät pidä outoja ääniä tai heidän puheestaan on helpompi saada selvää. He eivät vaikuta ihmisten mielestä niin pelottavilta.
Olen ollut paljon kehitysvammaisten kanssa tekemisissä. Olen ollut leireillä avustajana, pitänyt heille suunnattua kertoa ja ohjannut sisu partiota. Olen myös ollut töissä kehitysvammaisten ryhmäkodissa. Olen myyty. Ihastuin jo ensimmäisellä kehitysvammaisten rippileirillä heidän tapaansa olla. Niin olla. He kun olivat joka tilanteessa aidosti ja rehellisesti juuri sellaisia kuin ovat. Heillä ei ole mitään tarvetta esittää. Hyvänä päivänä he jaksavat olla niin aurinkoisia ja huonona päivänä.. Noh silloin saatan jättää muutaman askelen välin ihan suosiolla.
Joku joskus kysyi minulta, että mistä ihmeestä mä oikein puhun heidän kanssaan. Olin hetken hiljaa ja katsoin hieman hölmistyneenä kysyjää ja tuumasi, että siitä samasta kuin kaikkien muidenkin kanssa. Mietitään vaikka kehitysvammaista nuorta, josta kaikki sanoo, että hän on vaikkapa 7 - vuotiaan tasolla. Osaa hieman lukea ja hieman kirjoittaa. Niin ne fyysiset taidot saattavat olla 7 -vuotiaan tasolla mutta ajatukset saattaa hyvinkin olla ihan ikäluokkaansa vastaavat. Olen kehitysvammaisten nuorten kanssa puhunut paljon niistä samoista asioista kuin muidenkin nuorten kanssa: Rakkaus, seurustelu, parisuhde, perheen perustaminen, unelmat ja haaveet niin ja tulevaisuuden suunnitelmat.
Ovatko he sitten niin kovin erilaisia? Mielestäni eivät ole vaan he ovat erityisiä.
Kommentit
Lähetä kommentti