Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

torstai 4. syyskuuta 2014

Muutaman kilometrin tähden

Lauantaina se olisi. Siis nimittäin paljon puhumani Kuopio Maraton. Tätä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Kevään ja kesän aikana on tullut enemmän vähemmän luisteltua niin tasaisella tiellä kuin mäkiäkin. Niin ja matkaa unohtamatta. Nyt on viimeisetkin treenit takana ja sillä mennään mitä eteen tulee.

Eilen kävin tekemässä viimeisen luistelutreenin ennen lauantain koitosta. Valitsin sen pidemmän reitin kotoa miehen työpaikalle. Täytyihän se varmistaa, että yhteen suuntaan meno riittää ja että matkalla on varmasti riittävästi mäkiä. Ensimmäisessä isossa nousussa huomasin uusien ja vanhojen luistimien eron. Uudet ovat huomattavasti raskaammat etenkin mäki osuudella. Puolestaan taas alaspäin meno on varsinaista nautintoa ja vauhdin huumaa.

Ennen kuin olin saanut edes ensimmäistä kymppiä rikki, tuli vastaani äiti tyttärensä kanssa käsi kädessä. Edessä asfaltilla reilusti hiekkaa, mutta eipäs siinä päässyt mihinkään väistämäänkään. Menin siis suoraan hiekan yli, kun vaihtoehdot olivat hieman vähissä. Noh tästä oppineena.. En tee samaa toiste. Olisi nimittäin jälkikäteen ajateltuna kannattanut pysähtyä odottamaan, että pääsevät ohi. Toivoisin kuitenkin muilta luistelijoilta sen, että jos luistelet kaverin tai lapsen kanssa niin jos joku sattuu tulemaan vastaan niin kyllä sitä voi sen pienen hetken kulkea myös peräkkäin, ettei tukita koko tietä. Itse pyrin aina luistimilla liikkuessa ottamaan muut huomioon. Jos ohitan, katson aina taakse, ettei tule pyörää, joka on puolet nopeampi kuin minä luistimilla.

Lopputuloshan oli siis se, että kivi jumitti kokonaan kakkos- ja kolmosrenkaan. Saattoi ykkönenkin olla jumissa. Noh ranteella komeasti vastaan isku. Loppu tulema polvesta housut rikki, polvessa hieman iho rikki ja polven alapuolella komea asfaltti-ihottuma. Hieman sain töitä tehdä, että renkaat lähtivät taas pyörimään.

Pimeän jo tultua, matka mittari näytti 21,75 km ja aikaa tähän meni 1 h 23 min. Olisihan tuo nopeamminkin tullut, jos olisi pystynyt ennakoimaan tien kunnon. Pimeässä ei vaan näe samalla tavalla kuin valosaan aikaan. Noh ensimmäinen kerta kun tuo puolikkaan raja meni rikki. Tästä on hyvä lähteä lauantain koitosta varten.

Kisa vermeet on nyt pakattu ja kämppää puunattu. Huomenna olisikin sitten lähtö kohti peli paikkoja. Parastahan tässä kaikessa on se, että tuo mies lähtee mukaan. Minilomahan tuo oikeastaan meille on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti