Hanimoon: Teneriffa, Los Cristianos (osa1)

Kyllä kannatti anoa jälkikäteen lomat pidettäväksi tammikuulle ja lähteä lämpöön. Jotenkin ihan mahtavaa oli päästä aurinkoon ja lämpöön. Ihanaa oli se, että tuon ihottuman oireet katosivat reiluksi viikoksi kokonaan. Mutta kaikein eniten nautin siitä, että kerrankin oli aikaa olla miehen kanssa kaikessa rauhassa ilman kiirettä ja nauttia siitä yhteisestä ajasta. Meillä kun hyvin, hyvin harvoin työajat menee yksiin.

Meidän hotellina oli Solvasa Atlantida. Huoneistohotelli ja ei ihan rannan tuntumasssa, mutta kuitenkin kohtuumatkan päästä. Hotelli oli rauhallinen ja täytti hyvin meidän tarpeet. Olisihan tuolla altaitakin ollut, mutta ei me missään vaiheessa sinne asti ehditty. Ja ei haittaa ollenkaan. Ei meistä kumpikaan ole mikään auringon palvoja saatika sitten mikään rannalla löhööjä. Vaan me liikumme pitkin pokin ja tutustumme tietysti kätköillen uuteen ympäristöön. Kätköjä tuli haettua viikon aikana vähänlaisesti, mutta kätköily ei ollutkaan tämän reissun pääpointti.

 Hiekkalinnoja oli paljon rannassa. Kaikki olivat hyvin taidokkaasti tehtyjä, mutta pakko on myötää, että Lappeenrannan linnoitusten hiekkalinnat ovat kyllä vieläkin parempi näky kuin mitä nämä olivat.

Minigolfia käytiin tietysti pelaamassa. Kahdella eri radalla.Tämä "posliinirata" oli suhteellisen helppo verrattuma siihen perinteisenpään rataan, joka oli Los Cristianosissa. Jostain syystä mies oli joka kerta parempi kokonais pistemäärässä. Liekö käynyt salaa harjoittelemassa ennen reissuun lähtöä...

Saappaathan täytyi tietenkin kokeilla, vaikka meidän vitriinistä yksi pari löytyykin jo Kölnin reissuni jäljiltä.

Ja kirkkoja bongattiin ainakin kolme. Ei ne mitään kovin kummosia olleet, mutta oli ainakin. Hetken juttelin suomalaisen ruotsinkielisen kirkon työntekijän kanssa. Tuon keskustelun sekä paikallisten taksikuskien ansiosta löysin itsestäni taas vahvemmann kaipuun. Ja risti sai jälleen vakipaikkansa kaulasta monen, monen vuoden jälkeen.

Meren voiman ymmärsin reissun päällä. Oli hienoa katsella kalliolta, kuinka aallot löivät kuluttaneihinsa uomiin, mutta tuolla aallokolla ei minua olisi saanut kirveellä uhattunakaan mereen.

Meressä on aina ollut minulle jotain rauhoittavaa. En tiedä miksi. Pettymys oli suuri, kun meri ei tuoksunut tuolla ollenkaan samalle kuin mitä se tuoksuu täällä kotisuomessa. Yleensä nautin suunnattomasti meren tuoksusta, mutta tuolla tuntui, ettei se tuoksunut miltään. Lieko sitten vaan kaikki muut aistit niin paljon terävämpiä tuolla kun koko ajan oli jotain mielenkiintoista nähtävää.