Entä jos kirjoittaminen ei enää nappaakaan?

Sekalaista Sakkia blogin Sankari tuossa kyseli, että saako bloggaaja pitää lomaa vai pitääkö koko ajan suoltaa samalla tahdilla uutta juttua ulos, vaikkei saisi mitään aikaiseksi. Kuulostaako tutulta? Tunnistin itseni heti välittömästi. Eihän tästä ole kuin vain muutama vuosi, kun ajauduin vanhan blogini kanssa umpikujaan ja en osannut enää jatkaa eteenpäin.

Haluankin jakaa nyt muutaman oman vinkkini blogisuossa rämpimiseen sille varalle, ettei kirjoittaminen vaan nappaa tai mistään ei saa kiinni. Nämä vinkit ovat toimineet minulla, mutten todellakaan voi taata, että ne toimisivat jollakin toisella.

1. Ota aikaa itsellesi ja ympärillä oleville asioille
Joskus on hyvä pysähtyä katsomaan ja kuuntelemaan ympärillä
olevaa maailmaa. Lähellä olevista asioista saattaa avautua ihan uusia piirteitä.
 
2. Muokkaa blogin ulkoasu uusiksi.
Ulkoasullakin voi olla merkityksensä kirjoitus intoon. Raikas,
uusi ulkoasu voi sytyttää kipinän ja blogi saattaa tuntua jälleen uudelta.
 
3. Aloita juttusarja
Entä, jos olisi juttusarja, joka tulisi ulos joko säännöllisesti tai satunnaisesti?
Näitä voisi rauhassa kirjoittaa ja hahmotella ilman kiirettä ja painetta.
 
4. Pidä tauko ja keksi muuta tekemistä.
Jos päätyy pitämään lomaa tai taukoa blogista, kannattaa siitä ilmoittaa
ainakin jossain määrin. Silloin lukijatkin tietää, että missä mennään.
Taukoa pitäessä voi antaa muille asioille mahdollisuuden.
 
5. Lopeta vanha ja aloita uusi.
Joskus on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä. Toki tässä menettää kaikki
vanhat lukijat, ellei heitä saa siirtymään uuden blogin puolelle,
mutta kirjoitus into saattaa syttyä uudestaan täysin tyhjän edessä.
 
Toivottavasti näistä vinkeistä on jotain apua sellaiselle, joka miettii erilaisia vaihtoehtoja blogin kohdalla. Onko sulla takataskussa jokin kokeilemisen arvoinen vinkki?

Kommentit

  1. Hyvät vinkit! Joskus vielä haasteeseen osallistuminen saa jumia liikkeelle. :)

    VastaaPoista
  2. Mä myös innostun aina uudelleen kun vähän viilaan blogin ulkoasua :) Sit jos keksii muutaman iisin postaus idean, just vaikka haasteita tai joku "sarja" niin saa aikaa ajatella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä syystä yritän väh. kolme kertaa vuodessa tehdä ulkoasuun muutoksia juurikin värimaailman kanssa. Pysyy oma mielenkiintokin yllä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!