Hengissä

Lomalle jäädessäni vannoin itselleni, että vietän blogin parissa hieman enemmän aikaa. No tavallaan siinä onnistuinkin, mutta tällä viikolla en ole saanut tehdyksi mitään. Olen kyllä kirjoittanut rivin jos toisenkin, mutta mitään valmista en ole aikaiseksi saanut. Instagramissa hehkutin luonnoksia. Teoriaa miehistä, arjen teologiaa. Oli tarkoitus kirjoittaa eteenpäin. No sain yhden sieltä pois kummittelemasta. Ehkä seuraavalla lomajaksolla sitten saisin kirjoitettua lisää.

Mutta toisaalta olen saanut tehdyksi paljonkin. Paljon sellaista, josta on tullut hyvä mieli. Olen istunut sohvan nurkassa tunti toisensa jälkeen lukemassa kirjoja. Tein J:n kanssa päiväreissun sekä Kotkan Otsonpolulle että Raumalle. Itkin silmät päästäni siskoni konfirmaatiossa. (Siitä kerron teille erikseen kunhan vaan saisin kirjoitettua..) Olen saanut työstettyä kirjaprojekteja eteenpäin ja tietysti olen pakannut leirilaukun valmiiksi seuraavaa leiriä varten. Ainakin melkein kokonaan.

Ne oranssit leirihousut, jotka tein keväällä, ovat jälleen työn alla. Mitä siis opin.. Kutista se kangas etukäteen niin ei tarvitse fiksata myöhemmin. Se fiksaaminen on vielä kesken. Pitäisi jälleen lisätä aavistuksen henkseleihin pituutta ja  lahkeen suut ommella uudestaan. Ja ne capritkin piti tehdä leirille siitä oranssista kankaasta. Ne on vielä aloittamatta. Mutta toisaalta ihan sama. Laukku on täynnä oranssia vaatetta muutenkin ja toisaalta tänäänhän mulla on hyvää aikaa kunhan vaan tuo järkyttävä päänsärky tasoittuisi sitä ennen.

Mutta hei.. Mähän olin lomalla! Eihän se haittaa jos silloin jää asioita tekemättä, eihän? Mulla on ollut kiva loma, vaikka töistäkin jo vähän hättyyttelivät. Olen ehtinyt nähdä J:täkin paljon, paljon enemmän kuin aikoihin. Niin.. Huomenna pitäisi palata töihin ja keskiviikkona olisi lähtö viimeiselle leirille, Suurleiri Partaharjulla, ja sitten olisi vielä neljä viikkoa pitämättömiä vapaita ja lomia. Ensi viikolla blogi on hiljainen, mutta instassa varmaan enemmän vipinää kuin aikoihin, jos vain puhelimessa akku kestää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!