Toivon..

Tähän mennessä voin todeta kuluneen vuoden olleen omalla tavallaan ihan kamala. On sattunut paljon sellaista, jota ei olisi halunnut sattuvan. Tähän vuoteen on mahtunut läheisen ihmisen sairaskohtaus, se peräänajo, kipuilut lapsettomuudesta ja sitten roihun tapahtumat.

Toivon hartaasti, että tämä loppu vuosi menisi paremmissa merkeissä. En jaksaisi enää yhtään pelkoa tai ylimääräistä huolta. Toivon, että arki palaisi taas rauhalliseen uomaansa, jossa olisi työt ja vapaat omine kommerverkeineen.

Onhan tähän vuoteen mahtunut paljon hyvääkin. Olen saanut uusia ystäviä ja oppinut itsestäni paljon uutta. Olen huomannut, että pystyn tiukan paikan tullen toimimaan ja vielä kaiken lisäksi ihan järkevästi. Olen taas muistanut, että olen liian tunnollinen ja yritän liikaa monessakin mielessä.

Toivon, että oppisin hahmottamaan omt voimavarat ja toimimaan niiden rajoissa. Se on vaan äärimmäisen vaikeaa, kun on nopea tempoinen ihminen, jolla on aina monta rautaa tulessa. Toivon myös, että osaisin olla itselleni armollisempi. Ehkä silloin hyväksyisi asioita helpommin ja samalla hyväksyisi sen, että joskus riittävän hyvä on parempi kuin täydellinen.

Vaikka on ollut vaikeaa, en vaihtaisi kulunutta vuotta mihinkään. Sen verran opettavainen tämä on kuitenkin ollut. Toivoisin kuitenkin lisää kärsivällisyyttä ja malttia sekä luottamusta siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Joskus se vaan vie vähän enemmän aikaa.

Kommentit

  1. Noita samoja asioita itsekin yritän opetella, jotenkin sitä koko ajan toimii "äärirajoilla". Ja ei siis mitään extremeä, vaan ihan vain kaikkea tavallista, mutta niin paljon. Ehkä se ei edes ulospäin näytä mitenkään paljolta, mutta kun omat ajatukset rullaa tuhatta ja sataa joka suuntaan, niin välillä lepo olisi paikoillaan. Opetellaan siis yhdessä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä. Ajatusten ja tunteiden hallitseminen olisi ihan hyvästä. Mutta voiko niitä koskaan hallita riittävästi tai jos voi niin kuinka paljon se vaikuttaisikaan arkeen. Ja ihanaa, että joku muukin painii samojen asioiden kanssa. Opetellaan siis yhdessä <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!