Helpot reseptit arkea helpottamaan - Syysrisotto

Syysrisotto sai alkunsa eräänä kauniina päivänä useampi vuosi takaperin, kun katselin lähes tyhjää jääkaappia ja bongailin tuotteita, joita voisi käyttää ruuan valmistamiseen. Siitä asti syysrisotto on ollut yksi vakiruoista, vaikkei sitä kovin usein tehdäkään. Ja koska tämä on mielestäni hyvä ruoka, ajattelin jakaa salaisen reseptini m yös teidän kanssa.

Ainekset
400 g jauhelihaa 
1 sipuli
suolakurkkuja
sieniä
paprikaa
2-3 dl riisiä
yrittilevite
valkosipulilevite
lihaliemi kuutio
Loraus vettä

 Pilko paprikat, porkkanat, sienet ja sipuli. Laita riisi kattilaan vettä kiehumaan.
 Paista ensin jauheliha. Lisää paistetun jauhelihan sekaan
 pilkotut kasvikset ja sienet. Laita pannulle lihaliemikuutio
ja loraus vettä. Sekoita huolellisesti. Laita kansi päälle.
 Lisää joukkoon suolakurkut antamaan makua.
Laske hellan lämpötilaa ja anna hetkio hetki hautua.
 
Lisää joukkoo riisi. Sekoita. Tässä vaiheessa joukoon voi 
lisätä oman maun mukaan yrttivoi- ja valkosipulilevitettä
antamaan ruualle makua.

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Ja mikä parasta, on tehtävissä ihan oman maun mukaan :)

      Poista
  2. Hei! Sinulle on haaste täällä: http://muutostuulet.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-haaste.html =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syyskuun superlukumaraton

Lukumaraton lähestyy

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta