pienentyvät vaatekoot

Olen jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota pienentyviin vaatekokoihin. Vaikka painollani on tapana seilata aavistuksen verran, ei se juurikaan vaatekokoon ole vaikuttanut vuosien varrella. Aikoinaan lakkasin ostamasta itselleni mm. Icebeakin housuja, koska niiden koot yhtäkkiä kutistuivat. Ja todellakaan kyse ei ollut sillä kertaa mun painon noususta. Tuumailin silloin, että etsin kaupan, jossa vaatteet miellyttää silmää ja koko on todellisuuden mukainen. 

Jep. Kuulun siis niihin, jotka ostavat vaatteensa pääsääntöisesti Tokmannilta tai Lidlistä. Niin ja sitten verkkokauppalistalla on Ellos, mutta mutta. Tulipa Lidliin parisen viikkoa sitten myyntiin vettä ja likaa hylkivät vaellushousut. Ostin ensin yhdet, omaa kokoa aavistuksen isommat ja kas kummaa. Ne oli juuri sopivat. Toiset vastaavanlaiset ostin seuraavana päivänä ja ja samaa kokoa. Ja ei, ne ei mennyt kiinni, ei lähellekään. 

Olen kyllä jo pidemmän aikaa kiinnittänyt huomiota siihen, että vaatekoot pienentyvät pienentymistään. Tällä viikolla kun kävin jälleen lidlissä ostamassa parit housut, huomasin sen kyllä todella, että heidänkin tuotevalmistajat ovat läheteneet tuohon samaan ralliin mukaan. Harmi, koska olen todella tykännyt heidän vaatteistaan. Lähinnä tämä ärsyttää. Mitä ihmisille halutaan viestittää tällä? Siis oikeasti?

Kommentit

  1. Todellisuudessa vaatekoot on isontuneet melkoisen paljon vuosikymmenten aikana. Mulla on muutamia vintagevaatteita 40- ja 50-luvuilta. Käytän nykyvaatteissa kokoja 34/36, mutta 40-luvun koko 40 on tiukka ja 50-luvun hameessa samainen 40 on vain aavistuksen reilu, oikeastaan aika hyvä :) Mutta on kyllä tosi ärsyttävää, miten paljon koot vaatteissa vaihtelee. Ettei voi yhtään luottaa siihen, että se 36 olis aina 36.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä. Kaikesta päätellen vaatekoot kulkee käsikädessä vartaloihanteiden kanssa ja se on musta todella huolestuttavaa.. Siinä missä mulle meni ennen 40 niin tietyillä vaatemallistoilla puhutaan jopa 44:sta ja niin paljoa ei ole kyllä omakaan vartalo muuttunut.. Mutta joo.. ilmeisesti vaate koot siirtyy takas tuohon 40-50 luvun aikaan..

      Poista
  2. Vaatekoot on todellakin kasvaneet, niiinkuin tuossa jo kaaosta ja kukkamekkoja kertoikin. Vaatteen mitoitukset sen sijaan vaihtelee jatkuvasti, samankin merkin sisällä. Suunnittelijat päättää väljyyksistä vaatteissa ja sama vaikka koko 36 voisi mahtua kokoa 38 käyttävälle, vaikka se olisikin suunniteltu koolle 36, mutta sen olisi tarkoitus olla väljä malli. Hankalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vaatekoot ovat kasvaneet sitten 40-50 luvusta, mutta tällä hetkellä esim. housut joita olin ostamassa kokoa 40 oli lähemmäs kokoa 36, eli pienentynyt.. Vaateen väljyyden sitten taas ymmärrän.

      Poista
  3. Komppaan edellisiä, vaatekoot ovat todellakin pienentyneet. Syy on se, että naiset ostavat mielummin vaikkapa koon 38 kuin 42. Valmistajat siis valehtelevat. Soppaan lisää mausteita se, että jokainen valmistaja noudattaa omia mittataulukoitaan, taulukot vaihtelevat myös maasta ja kulttuurista toiseen. Oman lisänsä tuovat vielä huolimattomat saumaajat ja leikkaajat, jotka saavat huimia kokoeroja aikaiseksi samankin koon sisällä. Olenkin ottanut tavaksi sovittaa samastyakin koosta useampia kappaleita. Ja yleensä toinen vaate samaa kokoa on perempi poäällä kuin toinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nuo omat mittataulukot olen pistänyt merkille :) Tosin, oma vika ehkä sinäänsä, että vaatteet tulee ostettua pitkälti kaupoista, joissa ei ole sovitus mahdollisuutta ja silmäpelillä pitää yrittää arvioida.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!