Tekstit

Ainekirjoitus 2015 - Tahtosi Tie

Kuva
Ainekirjoitus haaste on taas täällä.  Merianne oli bongannut aikaisemmin muistaakseni Leluteekki -blogista. Haasteesta on jo kirjoitettu useampi osa, mutta edelleen halukkaat pääsevät mukaan. Tällä haaste kierroksella Kaze Maatuskamaasta  toimiikin emäntänä ja aiheeksi hän antoi "___ tie". Ja ainekirjoitus haastehan on osa Bloggaajien blogiyhteisön - BB-kamujen yhteistyötä. Oma kirjoitukseni ei tällä kertaa ehkä ihan täytä ainekirjoituksen kriteerejä, mutta kirjoitankin lähinnä kirjoittamisen ilosta. Ainekirjoitusta rytmittää Markku Perttilän laulu Tahtosi Tiellä. Seisoin kirkon pihassa rikkinäisenä. Jälleen leirille lähtö. En olisi millään jaksanut. Mietin vielä läpi leirin oppitunteja. Uskon elämän hoitaminen ja kristittynä eläminen. Miten ihmeessä sen kertoisi nuorille niin, että ne oikeasti ymmärtäisi sen, että myös uskosta pitää pitää huolta, jotta se pysyisi hengissä. Noh oppitunnille olisi vielä aikaa. Sitä ehtisi hioa vielä leirin aikana. Katselin muita ...

Olen ihan oikea nainen!

Kuva
But I'm a human not a sandwich -blogin Iina aloitti #oikeanainen-haasteen, jonka bongasin Kaaosta ja kukkamekkoja -blogista. Jonna olikin osannut kirjoittaa aiheesta aivan loistavan tekstin ja päätin tarttua haasteeseen itsekin. Haasteen aloittaja, Iina, toivoo, että mahdollisimman moni lähtisi haasteen mukaan, jotta haaste voisi saada myös laajempaa näkyvyyttä esim. mediassa. Olen ihan oikea nainen! En ole mikään hoikka ja paino heiluu edes takaisin, vaikka en haluaisi sen heiluvan. Muotoja löytyy, omasta mielestä ehkä hieman liikaa. Ottaisin mielelläni ainakin ne pienemmät rinnat. Tosin ihan käytännön syystä. No millainen sitten olen naisena? Hyvin harvoin käytän meikkiä. En ole oikeastaan koskaan käyttänyt. Niin ja toisaalta päältäni löytyy usein miten sellaiset vaatteet, joissa on mukava olla ja helppo liikkua, mutta en ole koskaan ollut mikään hametyyppi. Omaan konfirmaationikin valitsin melkein housupuvun ennen kuin löytyi se sopiva mekko. Toisaalta olen oman kro...

PTkisat - Löytöretki 2015

Kuva
Minun ei todellakaan ollut alunperin tarkoitus lähteä näihin partiontaitoisoihin mukaan. No tilanteet muuttuu. Aamulla hirveällä vaivalla kiskoin itseni sängystä ylös. Keitin kahvit, pakkasin repun ja join kahvin. Jätin miehen nukkuman. Se niistä yhteisistä suunnitelmista ja vapaa-ajasta. Perille päästyäni vastassa oli kaaos. Lapset juoksenteli miten sattui ja hetken jo katsoin, ettei tästä todellakaan tule mitään ja päässä pyöri vaan ajatus, että nukkumaan, nukkumaan.  Sitten löysinkin oman lippukuntani poppoon ja päivä pääsi alkamaan. Löytöretki 2015 - ilmoittautumisteltta Poikavartion mahtavat kisa-asut kruunasi lippukunnan logolla varustettu lippis. Tälläiset voitaisiin ottaa yleisesti meille käyttöön. Suosittelen heti välittömästi. Tehtäviä oli monenlaisia. Kuvasudoku oli ehdottomasti kaikkein vaikein. Poikavartio yritti kuitenkin siteästi ja keskenän keskustellen suoriutua haastavasta tehtävästä. Onneksi tällä kertaa ei matka ollut noin pitkä vaikka maastossa...

Voihan öljynvaihto..

Kuva
 On onni omistaa auto, jota ei ole pakko viedä mihinkään liikkeeseen keväthuolto varten. Lauantaina ajattelimme hienosti ennen saunaan menoa vaihtaa autooni öljyt. Niin.. sen piti siis olla ihan nopea homma, mutta katin paskat. Öljyt saatiin hienosti pois, mutta sehän ei olekaan öljyjen vaihdossa se ainut asia. Toinen asia olikin sitten se suodatin. Se löytyi paikasta, johon ei meinannut päästä käsiksi sitten millään. Siellä me oltiin auton alla vuorotellen sekä minä että mies. Ja yritettiin jos minkälaisella viritelmällä saada suodatinta auki, mutta turhaan. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin laitta vanhat öljyt takaisin autoon. Lauantaina päivä oli tarkoitus viettää kokonaan vaeltamassa, mutta auto oli saatava kuntoon sitä ennen. Edellisen illan auton alle ryömimisen lopputuloksena painuimme kauppaa ensitöiksemme hakemaan yleismallisen avaimen suodattimeen. Jos sillä sitten irtoisi. Saipa siinä hetken tehdä töitä ja viritellä, että avain saatiin paikalleen. Taid...

Haaste 2 - 11 asiaa ja kysymystä

Kuva
Tämän haasteen sain Mammalaiffiin Millalta jo aikaa sitten, mutten ole ehtinyt tähän aikaisemmin vastata. Haasteen säännöt ovat hyvin yksin kertaiset ja selkeät. Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään ja vastaa sen jälkeen haastajan 11 kysymykseen. Kun tämä kaikki on tehty haastettu esittää 11 kysymystä ja haastaa seuraavat 11 bloggaajaa. 11 Asiaa minusta: 1. Teoriaa Miehistä -sarja on blogiurani alkutaipaleelta. Tuohon sarjaan olen hukuttanut kaikki feministiset ajatukset. Sarjaa olen kirjoitellut suurella intohimolla ja nautinnolla. 2. Olen liikunnallinen ihminen, vaikkei sitä heti uskoisikaan.  © J.T, 2006 3. Olen osallistunut musikaaliin lukioikäisenä. En saanut pääroolia, koska musiikinopettaja halusi minut kuoroon vahvistukseksi. Hyvä niin. 4. Olen vasta aikuisiällä löytänyt oman paikkani. 5. Rakastan kirjoittamista ihan yli kaiken. Olen oikeastaan kirjoittanut siitä asti kun olen osannut kirjoittaa. 6. Olen äärimmäisen huono keksimään asioita itsestäni. 7. Yrit...

The Liebster Award -blogihaaste

Kuva
Varsinainen haasteiden kuukausi. Tämä on toinen haaste, joka minulle on nyt annettu hyvinkin lyhyen ajan sisällä. Olen muutamassa blogissa tämän haasteen ehtinyt jo nähdäkin, mutta ajan puutteen ja sairastelujen vuoksi en ole jaksanut perehtyä oikeastaan mihinkään viime aikoina, joten anteeksi Milla, etten ole vielä ehtinyt haasteesesi reagoimaan. Ja nyt kun Clivianna antoi uuden haasteen, ajattelin ensin kaiken kiireen keskellä yhdisttää nämä, mutta sitten luin haasteet tarkemmin. Pahus! Eihän kysymyksessä olekaan sama haaste, joten tässä kuussa onkin haasteita luvassa sitten ihan urakalla. Haasteen säännöt: Tämän haasteen tavoitteena on tuoda lisää näkyvyyttä alle 1000 lukijan blogeille. Haastaja on antanut 11 kysymystä, joihin haastettu vastaa ja lisäksi keksii 11 uutta kysymystä 11 haastettavalle blogille. Minä sain haasteen Cliviannalta . Sain seuraavanlaiset kysymykset Cliviannalta: 1. Olisitko valmis tekemään bloggaamisesta päivätyön itsellesi? Bloggaaminen kokopäivätyö...

Missiainestako?

Taas on valittu uusi Miss Suomi. Äkkivilkaisulla ja formaattia sen suuremmin seuraamatta, musta tuntuu, että kyseessä on varsinaiset bimbokisat. Niin ja tarkoitus ei ole nyt ketään missään määrin halventaa, joten älähän kisko niitä herneitä nenään. Missin tittelistä kisaa joukko ajokortti -iässä olevia teinejä. "Mä olisin hyvä, ku mä oon vähän vanhempi kui noi muut ni mutta on enemmän elämänkokemusta." Ehkä, ehkä ei. Ja parastahan tässä on se, että missiehdokkaiden ikähaitari oli 19-24 ja näitä 24-vuotiaitakin oli joukossa kolme. Onko se elämänkokemusta, että on ehtinyt kaksi vuotta enemmän laittamaan huulia törölle jotain selfietä varten tai että on sen muutaman vuoden ehtinyt keikistelemään vähissä vaatteista kameralle? Minä en ymmärrä, että mitä kaunista on siitä, että painoindeksin alareunassa olevat tytöt hehkuttaa itseään vähissä vaatteissa. Tarvitseeko todella tälläisen viihdemaailman edustajan, siis ihan oikeasti? Juuri näillä missikisoilla muokataan ihmisten ...