PTkisat - Löytöretki 2015

Minun ei todellakaan ollut alunperin tarkoitus lähteä näihin partiontaitoisoihin mukaan. No tilanteet muuttuu. Aamulla hirveällä vaivalla kiskoin itseni sängystä ylös. Keitin kahvit, pakkasin repun ja join kahvin. Jätin miehen nukkuman. Se niistä yhteisistä suunnitelmista ja vapaa-ajasta.

Perille päästyäni vastassa oli kaaos. Lapset juoksenteli miten sattui ja hetken jo katsoin, ettei tästä todellakaan tule mitään ja päässä pyöri vaan ajatus, että nukkumaan, nukkumaan.  Sitten löysinkin oman lippukuntani poppoon ja päivä pääsi alkamaan.
Löytöretki 2015 - ilmoittautumisteltta
Poikavartion mahtavat kisa-asut kruunasi lippukunnan logolla varustettu lippis. Tälläiset voitaisiin ottaa yleisesti meille käyttöön. Suosittelen heti välittömästi.
Tehtäviä oli monenlaisia. Kuvasudoku oli ehdottomasti kaikkein vaikein. Poikavartio yritti kuitenkin siteästi ja keskenän keskustellen suoriutua haastavasta tehtävästä.
Onneksi tällä kertaa ei matka ollut noin pitkä vaikka maastossa saatiinkin mennä.
Trangian käyttö oli osa kisaa. Kasaa, kokoa, sytytä ja saattajat saivatkin katsoa ettei kukaan polta hihojaan.
Ruuanlaittoa trangialla. Esimerkki annos ennen kuin lapset pääsivät tekemään omia annosiaan.
Saattajan eväät syömiset hieman toista luokka kuin lapsilla..
Kisassa ollut kova meno, kun on joltain jäänyt kengnpohjakin matkalle.
Tyttövartion kisa-asuna toimi pinkit tetsonit, lippukunnan logolla varustettuna.
Roihu 2016 -Finnjamboree.. Täältä tullaan hulluine suunnitelmineen! Tavoitteet korkealla.
Alku kankeudesta huolimata päivä oli ihan loistava. Paljon naurua ja ulkoilua. Meidän lippukunta pärjäsi ihan hyvin. Lapset viihtyi ja nautivat selvästi päivästä. Eikös se ole pääasia? Niin ja johtajaparini kanssa aloitimme Roihun suunnittelun. Meitä on ehkä lähdössä vähän, mutta sen voin vakuuttaa, että meillä on varmasti tunnelma katossa.

Kommentit

  1. Täällä toinen partiota harrastava bloggaaja! Hyvää Partioviikko sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää partioviikkoa myös sinulle :) Kävinkin blogisi heti vilkaisemassa :)

      Poista
  2. Oi, näyttääpäs kivalta tapahtumalta! Itsekin olin joskus kauan sitten partiossa ja vähän harmittaa, etten sitä jatkanut kovin kauaa. Ehkä kohta kun omat lapset vielä vähän kasvavat, pääsemme koko perheen voimin taas metsäretkille. :)

    Nyt olen muuten vastannut haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin vastauksesi lukemassa. :) Mä löysin partioon uudestaan oman työni kautta ja enää en siitä luopuisi mistään hinnasta. Onneksi partio tulee varmasti pysymään. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!