Ajatuksia elämästä
Mitä enemmän ulkona sataa vettä, sitä helpommin sytytän kynttilät palamaan. Mukamas tuovat lämpöä. Ennen vanhaan saatoin avata kirjan ja käpertyä sohvan nurkkaan. Nykyisin kaivan esille virkkuukoukun ja lankakerän. Istun hiljaisuudessa ja työ eteneen tasaseen tahtiin. Vaihdan välillä lankaa ja afrikan kukkia syntyy toisensa jälkeen pinoon odottamaan. Kun tapasin jokin aikasitten kummini pitkästä, pitkästä aikaan, syttyi uusi palo virkkaamiseen ja helppouteen. Vierailulta oli kiva tulla kotiin uusien ideoiden kanssa.
Ompelukonekin odottaa vielä putsaushuoltoa ja lainakone seisoo pöydällä kuin huutaen ompelemaan. Kaavat ja mallit ovat vielä hukassa. Kaikkea kivaa olisi halu tehdä, mutta sitä aika siihen kaikkeen revitään? Kaivoin tänään esille viime talvena aloittamani virkkuutyön. Jos saisin sen nyt syksyllä valmiiksi ja ajankansa vielä eteenpäin. Toivon hartaasti, että se kenelle se sitten päätyykin osaisi arvostaa pitkään kestänyttä projektia ja pitäisi tuosta projektistani hyvän huolen. Vielä en tiedä kenelle se menee, mutta sekin selviää tämän kuun lopussa.
Katselen asuntoja. Haaveena olisi ihan oma koti. Koti, johon voisi joku kaunis päivä laittaa soman lastenhuoneen. Huoneen, jota saisin rauhassa miettiä ja sisustaa. Tehdä siitä toimivan. Oma koti, jossa ei tarvitsisi miettiä, että mihin kohtaan voi laittaa mitäkin, ettei vuokranantaja pahastu. Oma pihakin olisi kiva. Pieni terassi, johon saisi lyhtyjä roikkumaan ja vaikka pienen kasvimaan.
Tämän vuoden olen pyhittänyt haaveille ja unelmille. Niille, joille olen vuodesta toiseen antanut tilaa kasvaa ja elää. Yksi suurimmista on jo toteutunut ja toisenkin vuoro on vielä tämän syksyn aikana. Mutta entä ne kaksi muuta? Niiden aikakin on sitten jossain vaiheessa, ei välttämättä kylläkään vielä tämän vuoden puolella. Mutta toivottavasti niitä ei tarvitsisi vuosi tolkulla odottaa.
Joku saattaa pitää minua itsekkäänä. Haluan keskittyä omaan elämään, parisuhteeseen ja sen hyvinvointiin. Haluan elää onnellista ja hyvää elämää, ilman suuria häiriötekijöitä. Eräs tuttavani sanoikin, että aika ajoin ihmisen tulisi poistaa elämästään kaikki ne mätäpaiseet, jotka aiheuttavat huonoa oloa. Aika ajoin olen näin tehnytkin ja huomannut sen olevan varsin vapauttavaa. Minuun ei tarvitse enää olla sitä mitä en todellisuudessa ole.
Olen huomannut, kuinka vapauttavaa se on, kun saa olla juuri sellainen kun on. Ei esittämistä ja harvimmin enää perättömiä juoruja. Toki niitäkin tulee aika ajoin vastaan. Suurimmalle osalle nauran, toisille taas en. Olen huomannut, että on helpompaa olla harvemmin ihmisiin yhteydessä. Ne ihmiset, joiden haluan pysyvän elämässäni, pysyvät silti, vaikka en muistaisi, jaksaisi tai ehtisi pitää yhteyttä. Monen tälläisen todellisen ystävän kanssa juttu jatkuu siitä mihin se on edellisellä kerralla jäänyt. Hyvä niin. Välillä palauttelen henkiin niitä ihmissuhteita, joita olen pahasti laiminlyönyt ja joiden hoito on ollut täysin facebookin varassa. Siis luen kyllä päivitykset, mutta en koskaan saa oltua yhteydessä. Kaikkia en halua palauttaa, en koe siihen mitään tarvetta.
Käsityöt rentouttaa. Aika kuluu nopeasti ja huomaamattomasti, tunnista toiseen. Onneksi kohta alkaa taas loppusyksyn joulukalenteriprojekti. Saan rauhassa uppoutua käsitöiden ihmeelliseen maailmaan. Virkkuukoukun heiluessa ei huolet ja murheet paina. Olen vain minä ja keskeneräinen työ. Keskityn ja pylväs pylväältä ja silmukka silmukalta näen mitä valmistuu. Oman käden jälki.
Ompelukonekin odottaa vielä putsaushuoltoa ja lainakone seisoo pöydällä kuin huutaen ompelemaan. Kaavat ja mallit ovat vielä hukassa. Kaikkea kivaa olisi halu tehdä, mutta sitä aika siihen kaikkeen revitään? Kaivoin tänään esille viime talvena aloittamani virkkuutyön. Jos saisin sen nyt syksyllä valmiiksi ja ajankansa vielä eteenpäin. Toivon hartaasti, että se kenelle se sitten päätyykin osaisi arvostaa pitkään kestänyttä projektia ja pitäisi tuosta projektistani hyvän huolen. Vielä en tiedä kenelle se menee, mutta sekin selviää tämän kuun lopussa.
Katselen asuntoja. Haaveena olisi ihan oma koti. Koti, johon voisi joku kaunis päivä laittaa soman lastenhuoneen. Huoneen, jota saisin rauhassa miettiä ja sisustaa. Tehdä siitä toimivan. Oma koti, jossa ei tarvitsisi miettiä, että mihin kohtaan voi laittaa mitäkin, ettei vuokranantaja pahastu. Oma pihakin olisi kiva. Pieni terassi, johon saisi lyhtyjä roikkumaan ja vaikka pienen kasvimaan.
Tämän vuoden olen pyhittänyt haaveille ja unelmille. Niille, joille olen vuodesta toiseen antanut tilaa kasvaa ja elää. Yksi suurimmista on jo toteutunut ja toisenkin vuoro on vielä tämän syksyn aikana. Mutta entä ne kaksi muuta? Niiden aikakin on sitten jossain vaiheessa, ei välttämättä kylläkään vielä tämän vuoden puolella. Mutta toivottavasti niitä ei tarvitsisi vuosi tolkulla odottaa.
Joku saattaa pitää minua itsekkäänä. Haluan keskittyä omaan elämään, parisuhteeseen ja sen hyvinvointiin. Haluan elää onnellista ja hyvää elämää, ilman suuria häiriötekijöitä. Eräs tuttavani sanoikin, että aika ajoin ihmisen tulisi poistaa elämästään kaikki ne mätäpaiseet, jotka aiheuttavat huonoa oloa. Aika ajoin olen näin tehnytkin ja huomannut sen olevan varsin vapauttavaa. Minuun ei tarvitse enää olla sitä mitä en todellisuudessa ole.
Olen huomannut, kuinka vapauttavaa se on, kun saa olla juuri sellainen kun on. Ei esittämistä ja harvimmin enää perättömiä juoruja. Toki niitäkin tulee aika ajoin vastaan. Suurimmalle osalle nauran, toisille taas en. Olen huomannut, että on helpompaa olla harvemmin ihmisiin yhteydessä. Ne ihmiset, joiden haluan pysyvän elämässäni, pysyvät silti, vaikka en muistaisi, jaksaisi tai ehtisi pitää yhteyttä. Monen tälläisen todellisen ystävän kanssa juttu jatkuu siitä mihin se on edellisellä kerralla jäänyt. Hyvä niin. Välillä palauttelen henkiin niitä ihmissuhteita, joita olen pahasti laiminlyönyt ja joiden hoito on ollut täysin facebookin varassa. Siis luen kyllä päivitykset, mutta en koskaan saa oltua yhteydessä. Kaikkia en halua palauttaa, en koe siihen mitään tarvetta.
Käsityöt rentouttaa. Aika kuluu nopeasti ja huomaamattomasti, tunnista toiseen. Onneksi kohta alkaa taas loppusyksyn joulukalenteriprojekti. Saan rauhassa uppoutua käsitöiden ihmeelliseen maailmaan. Virkkuukoukun heiluessa ei huolet ja murheet paina. Olen vain minä ja keskeneräinen työ. Keskityn ja pylväs pylväältä ja silmukka silmukalta näen mitä valmistuu. Oman käden jälki.
Kommentit
Lähetä kommentti