Vapailla ja lomalla - Luksusta

Rehellisesti pakko myöntää, että oman työn yksi ehdottomasti parhaista puolista on se, että vapaapäiviä joutuu joskus siirtämään ja sitten kun niitä ottaa takaisin voi käydä niin kuin nyt: 11 vuorokautta lepoa siirretyillä vapaapäivillä, muutamalla vuosilomapäivällä sekä pääsiäisen pyhillä. Ei huono juttu ollenkaan..

Viime aikoina on ollut hyvin hektistä. Työt haittaavat vapaa-aikaa huomattavasti. Olenkin ehtinyt kirjoitella tänne blogi puolelle harvakseltaan. Kuun alussa avauduinkin siitä, kuinka vihaan kevättä. Kevät onkin meillä töissä todellista ruuhka-aikaa. Kaikkein eniten kuitenkin harmitti se, että en lopulta jaksanutkaan antaa itsestäni enempää tuolle Täyttä Elämää -teemaviikolle. Ajattelin, että olisin ehtinyt kirjoittaa jokaisesta artikkelista, jonka löydän aiheeseen liittyen, mutta mutta.. Niin ja kirjoitinhan puhelimella bloggaamisestakin aavistuksen verran.

Nyt on aikaa ehkä istua koneella ja kirjoittaa. Ainakin toivottavasti. Niin ja ainahan miulla on tuo puhelin. Sillähän pystyy ne pikapostaukset kirjoittamaan aina tarvittaessa. Mutta tälläkin lomalla kaiken muun edelle menee rentoutuminen ja nauttiminen.

Ainiin... pitäisköhän tuo joulukin siivota pikku hiljaa pois tuosta tv-tasolta ja keittiöstä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta

Apua! Suodatinpussit on loppu!

Apua! Talossa on allerginen koira!