Kun ei saa kiinni..
Sairasloman jälkeen kirjoittaminen on tuntunut oudolta. Toki sattuuhan tuossa saikulla ollessa kaikenlaista, joka on saanut miettimään moniakin asioita. Niin tärkeää kuin kirjoittaminen oikeasti mulle on ja kuinka paljon siitä onkaan apua monessa mielessä, olen vaan alkanut miettimään, että mistä haluankaan todellisuudessa kirjoittaa niin avoimesti. Ehkä tämä tunne menee ohi, toivottavasti. Pää on vain hieman sekaisin kaikesta viime aikaisesta.
En ole mihinkään häviämässä. Bloggaamista en edelleenkään ole lopettamassa. Lapsettomuudesta kirjoittaminen siirtynee ainakin pääosin runomuotoon ja tuonne pikkutupa -blogin puolelle. Varmaan teemana pysyy täälläkin mukana. Nyt vain tuntuu, että on pakko ottaa hieman etäisyyttä viime viikon ryöpytyksen jälkeen. Kiitos teille ihanille lukijoille, jotka jaksatte tsempata ja tukea. Siitä olen saanut voimia.
Yleensä ajatellaan, että lapsettomuudessa kyse on siitä, että jommassa kummassa, naisessa tai miehessä, on vikaa. Olemme nyt parin viimeisen päivän aikana puhuneet ja puhuneet. Syynä voi olla myös olosuhteet. Ne ei meillä kovin suotuisat ole töiden vuoksi. Ja on tässä valjennut monta asiaa moneen suuntaan.
Kaiken tämän keskellä olen miettinyt jopa sitä, että onko mulla haluja jatkaa omassa työssäni. Stressaan niin helposti ja työni ei sitä ainakaan lievitä missään määrin. Vai olisinko ihan hukassa jos tekisin jotain muuta. Sanovat, että lapsettomuus jättää jäljen ihmiseen. Ymmärrän senkin nyt paremmin. Kaiken tämän jälkeen en voi mitenkään olla sama ihminen, vaikka olisinkin.
En ole mihinkään häviämässä. Bloggaamista en edelleenkään ole lopettamassa. Lapsettomuudesta kirjoittaminen siirtynee ainakin pääosin runomuotoon ja tuonne pikkutupa -blogin puolelle. Varmaan teemana pysyy täälläkin mukana. Nyt vain tuntuu, että on pakko ottaa hieman etäisyyttä viime viikon ryöpytyksen jälkeen. Kiitos teille ihanille lukijoille, jotka jaksatte tsempata ja tukea. Siitä olen saanut voimia.
Yleensä ajatellaan, että lapsettomuudessa kyse on siitä, että jommassa kummassa, naisessa tai miehessä, on vikaa. Olemme nyt parin viimeisen päivän aikana puhuneet ja puhuneet. Syynä voi olla myös olosuhteet. Ne ei meillä kovin suotuisat ole töiden vuoksi. Ja on tässä valjennut monta asiaa moneen suuntaan.
Kaiken tämän keskellä olen miettinyt jopa sitä, että onko mulla haluja jatkaa omassa työssäni. Stressaan niin helposti ja työni ei sitä ainakaan lievitä missään määrin. Vai olisinko ihan hukassa jos tekisin jotain muuta. Sanovat, että lapsettomuus jättää jäljen ihmiseen. Ymmärrän senkin nyt paremmin. Kaiken tämän jälkeen en voi mitenkään olla sama ihminen, vaikka olisinkin.
Kommentit
Lähetä kommentti