Kalenterihuumaa

Pakko myöntää, että hurahdin jälleen.
 
Silloin kun opiskelin, oli helppo tehdä itselle kalenteri vuodeksi. Sain juuri sellaisen, kun halusin ja tarvitsin. Mutta kun aloitin koulun jälkeen työt, en vaan jaksanut nähdä vaivaa kalenterin eteen. Olisi ollut liian monta liikkuvaa osaa, jotka olisi pitänyt saada kalenteriin sopiman, joten, oikeanlaisen kalenterin tekeminen tuntui tuolloin lähes ylitse pääsemättömältä. Olen kyllä kaivannut kalenteriprojektia jo vuosia ja siitä salaa haaveillut, mutta en vain ole saanut aikaiseksi.
 
Viikkonäkymää kalenteriin
Nyt ajattelin kuitenkin repäistä. Olen pyörinyt pinterestissä katselemassa ja keräämässä ideoita talteen. Olen yrittänyt tutkailla kalentereita kaupoissa, mutta jotenkin valmiit kalenterit eivät vaan tunnu istuvan enää omaan tarpeeseen. Pitäisi olla kellon aikoja riittävästi ja kuitenkin samalla reilusti tilaa omille muistiinpanoille ja siihen, että saisin oikeasti kaiken kirjoitettua huolella ylös ja talteen, etten vain unohda. 
Tämän pohjalle on hyvä lähteä rakentamaan päivää.
Joulun vapaajaksolla on ollut hyvä pysähtyä kalenteriasian äärelle. Olen kerännyt itselleni sopivia kalenterijuttuja pinterestistä talteen ihan omaan kansioon. Onneksi on internetin ihmeellinen maailma ja tietokone, johon pystyy tallentamaan kuvia ja tietysti mahdollisuus muokata kuvia. Sain kuin sainkin itselleni sopivat kalenterin sivut värkättyä koneen avulla ja tallennettua tiedostoksi. Enää pitäisi vain tulostaa ja taiteilla kynien kanssa ja etsiä sopiva kansio tai muu vastaava, johon saisin kalenterin koottua.
Näiden kanssa pääsee kikkailemaan kaikkea kivaa.
Onneksi alkaa loma. Ehdin ehkä saada kalenterin sille mallille, että loman jälkeen olisi helppo palata töiden ja tietysti kalenterin ääreen. Tähän kalenteriprojektiin palaan varmasti vielä myös täällä blogin puolella. Kunhan vaan ensin saan jotain sellaista aikaiseksi, jota kehtaa esitellä. Tai ylipäätään saan jotain kuvatuksi. Päässä vilisee ajatuksia ja ideoita. Pitäisi varmaan ottaa kynä kauniiseen käteen ja hieman hahmotella ajatuksia ylös.
 
En vaan malta odottaa, että pääsen rakentamaan omaa kalenteria!

Kommentit

  1. Sinulla on kivat suunnitelmat kalenterin suhteen. Pidähän meidät ajan tasalla miten kalenteriasia etenee. Ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti pidän. Jos tälöä kertaa saisin kalenterin joka toimisi sekä töissä että vapaalla. Hyvää uutta vuotta sinnekin <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syyskuun superlukumaraton

Lukumaraton lähestyy

Vadelmapuska parvekkeella - Parvekekasvatusta