Kannatko sankarin viittaa?

Olen yrittänyt viime aikoina pysähtyä hetkeksi katsomaan ympärillä olevaa maailmaa. Olen yrittänyt avata omat silmäni siten, että näkisin ympäristöni vieläkin paremmin. Haluan nähdä ympärilleni, kuulla, tuntea. Silmät avaamalla voidaan nähdä ehkä jotain sellaista, joka jäisi muuten näkemättä ja huomaamatta. Se saatttaisi jäädä tunnistamatta ja aiheuttaa paljon surua.  

Puhuimme eilen koulutuksessa kriisityöstä ja omista valmiuksista toimia. Sanoin ääneen sen, mitä epäilen: Jos tulisi kouluampumis-tapahtuma, en teidä pystyisinkö. Tiedän, että mmonessa tilanteessa mun pää riittää toimimaan, oli tilanne sitten mikä tahansa. Mutta tuollaisessa tilanteessa, en usko, että minusta olisi kenellekään mitään apua. Se osui silloin liian lähelle. 

Jäin kuitenkin jo eilen miettimään sankaruutta ja kuka oikeasti on sankari. Mikä on uroteko ja voiko ihan tavallinen olla sankari? Olen oppinut arvostamaan oman työni kautta niitä ihmisiä, joilla on aikaa pysähtyä ja kysyä mitä kuuluu. Oppinut arvostamaan sitä hymyä, joka toisen suupielille nousee. Kouluilla liikkuessa sitä valitettavasti saa nähdä aina sen lapsuuden julmankin puolen. Erilainen jätetään pois leikeistä. Se erilainen seisoo helposti koulun nurkalla, yksin. 

Arjen sankari? Siis kuka? No se on se tyttö tai poika, joka huomaa muut ja näkee särkyneessä kallisarvoisen. Näkee toisen sellaisena kuin toinen on ja hyväksyy sellaisenaan. Se on sitä, että ehti pysähtymään ja katsomaan ympärillä olevaa maailmaa. Se on sitä sankaruutta, jota arvostan.