Ripaus sotkua ja sekamelskaa sekä saavillinen tempperamenttia, sisukkuutta ja periksiantamattomuutta. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Kirjoituksia arjen hulinoista ja touhuista ja lapsettomuudesta sekä rakkaudesta geokätköilyyn sekä käsitöihin.


Translate

tiistai 13. lokakuuta 2015

Mielenrauhaa vai pakkomiellettä?

Pitkään yritin taistella vastaan. En jaksanut ymmärtää, mutta sitten tuli hetken tylsyys ja eräs kaupassa käynnin hetki. Niinpä kävelin kaupasta ulos värityskirjan ja -kynien kanssa. Tarkoitus ei todellakaan ollut aikuisten värityskirjaa ostaa, mutta jokin kumma sai minut selaamaan kirjan kuvia kaupassa läpi ja olin samantien ihan myyty.
Kotiin päästyäni maltoin tuskin purkaa ruokaostokset, kun sormia syyhysi päästä värittämään. Valitsin sopivan kuvan ja annoin itselleni luvan olla taas lapsi ja nauttia värityksestä. Tuntui hyvälle ja jotenkin luontevalle kanavoida turhautuminen kynien avulla paperille. Etenkin kun rehellisesti sanottuna en todellakaan ole saanut mitään piirtämisen lahjaa, vaan lähinnä piirrokseni ovat tyyliä Voikku 5 v. 

Tuosta ensimmäisestä värityshetkestä asti värityskirja ja -kynät ovat kulkeneet ahkerasti töissäkin mukana. Tempperamenttisena ihmisenä todella toivon, että tuosta olisi minulle apua kokouksiin, joissa on paljon asiaa ja vähän aikaa ja kaikenlisäksi ne harvoin edes koskettavat minua. Niin ja samalla kun lapset piirtelevät ja touhuavat kerhossa, voin helposti värittää siinä sivussa. Joten loistavaa!
Toki tunnen itseni ja oman innostumisen asioista. Tunnustan. Saatan helposti innostua uusista asioista niin paljon, että ne alkavat pikkuhiljaa saada jopa pakkomielteen piirteitä. Tunnitan näiden värityskirjojen kohdalla itsessäni juuri tuon vaaran. Niin ja kaiken lisäksi, kun minussakin asuu se pieni perfektionisti, niin voinko koskaan olla täysin tyytyväinen omaan käden jälkeen tälläisessä asiassa? En todellakaan tiedä. Taas yksi keino murentaa oma itsevarmuus vain todetakseen, etten hallitse jotain.

Siispä antavatko aikuisten värityskirjat mahdollisuuden mielenrauhaan vai tuoko se mukanaan pakkomielteitä tai epävarmuutta? Se jää ehkä nähtäväksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti