Tarina nimen takaa: Voikku

Seppo-merkki partiopaitaan

Teen sellaista työtä, johon partio kuuluu vahvana osana. Voisin sanoa olevani onnekas tämän suhteen. Onhan tuo omalla tavallaan ihan kiva yhdistää työ ja harrastus ja mikä parasta tällä hetkellä se toimiikin oikein hyvin. Huomattavasti helpotti kun vaihdoin syksyllä sekä lippukkuntaa että partiopiiriä. En enää harrasta samalla alueella kuin missä teen töitä. Työn puolesta sain koulutusta siihen, kuinka kohtaan partiolaisia ja hoidan heidän asioitaan. Tuo koulutus oli tänä vuonna ja nyt kun olen vihdoin ja viimein saanut kaikki tuon seppo-kurssin tehtävät palautettua, voin täälläkin sitä hehkuttaa.

Aloittaessani työt tässä paikassa, jossa nyt olen, sain partiotyön toiseksi työmuodokseni. No sehän vei oikein urakalla mukanaan ja vuoden päästä, siitä kun olin aloittanut työt, liityin mukaan partioon uudestaan. Niin siis olin joskus kolmannella luokalla partiossa sen yhden vuoden. Partiossahan on hyvää se, että se oikeasti imaisee helposti mukaan ja sitä voi harrastaa kuka vain ja oikeastaan myös missä vain.

Uusi nimi, uusi suunta?

Tuolla seppo-kurssilla jokaiselle annettiin partionimi. Nimen piti olla henkilöä kuvaava ja positiivinen. Minä sain nimekseni Voikku. Ja tätä nimeä kannan ylpeänä ja meinaan sen varmaan ottaa tammikuusta ehkä käyttöön myös omassa lippukunnassani. Toistaiseksi olen yrittänyt käyttää Voikkua vain töissä ollessani ja partiotyötä tehdessäni, mutta tuo tuntuu niin omalta nimeltä. Siis oikeasti. Ehkä se tarina, joka löytyy nimen takaa tekee sen.

"Ensimmäisenä mieleen tuli työntöalus. 

Se kun menee eteenpäin kohti päämäärää ja työntää edellään sen mitä sen eteen nyt sattuu osumaan. Niin kuin säkin teet. Mut me aateltiin, ettei se ole oikein partiomainen.

Toiseksi me mietiin sarvikuonoa eli sarvista. 

Sarvikuono kun ei pysähdy kovin helposti, vaan tarvittaessa menee läpi vaikka harmaasta kivestä. Ihan niin kuin säkin.

Mut sekään ei tuntunut kovin sopivalta.

Sit meillä välähti. Voikukka eli Voikku.     

Sitkeä kun mikäkin ja kasvaa ihan missä vaan ja    

puskee esiin uudestaan ja uudestaan. Voikukkahan siis voi kasvaa     

jopa siellä miessä ei mikään muu kasva ja se kasvaa sisulla.

Ni sit me aateltiin, et sä olisit niin ku Voikku." 

Niinpä.. Sisukas, sitkeä, määrätietoinen, luupää.. Niin siis minä. Aika hyvin onnistuivat kurssikaverit minua kuvaamaan. Tunnistan itseni tuosta kyllä täysin. Ja kaikenlisäksi Voikku tuntui heti omalta. 

 

Sitkeä, sisukas ja tulee vaikka läpi harmaasta kivestä.

Ja tuo vanha nimimerkki Niala ei tunnu enää niin omalta kuin ennen. Johtunee osittain siitä, että en ole enää se sama tyyppi, joka sen nimimerkin on vuosia sitten ottanut käyttöön. En ole sama, koska sukunimi muuttui avioliiton myötä. Uudesta sukunimestä en halunnut tuota nimijohdannetta ottaa käyttöön täällä, vaikka se onkin käytössä jo muualla. Voikku tuntui sopivalta ja omalta. 

Olen ennenkin huomannut, että parhaiden asioiden taakse kätkeytyy hyvin usein tarina. Mites muut partiolaiset? Millaisia tarinoita teidän partionimen takaa löytyy? Entä onko oman nimesi takana jokin tarina? Miten sinusta on tullut se kuka olet?